TPS taisteli itsensä finaaleihin äänekkään kotiyleisönsä edessä – Finaaleissa vastaan asettuu Tappara

LIIGA / Raportti
Mikael Pyyhtiä on noussut turkulaisten suosikiksi.
Kuva © Tiia Mahkonen

TPS varmisti lauantai-illan jännitysnäytelmässä finaalipaikan, kun se kukisti 10 155 katsojan edessä Ilveksen lukemin 2–1. Ottelusarja meni TPS:lle lukemin 4–2.

Yksi TPS:n suurista sankareista pudotuspeleissä on ollut Markus Nurmi.

– Ihan hyvä peli meiltä, tasapainoinen ottelu. Ei kaverilla ihan hirveästi ollut huippupaikkoja ja me ehkä vähän oltiin kiekolla enemmän, niin ehkä vähän hallittiin peliä, Nurmi totesi C Moren haastattelussa.

Äänekäs kotiyleisö sai Nurmen lähes liikuttumaan.

– Hei onhan tämä. Turkulainen jätti on herännyt tosissaan. Taisi mennä eilen tunnissa melkein kaikki liput.

TPS on noussut kertaheitolla kevään sensaatioksi. Jussi Ahokkaan valmentama joukkue taistelee kaukalossa henkensä edestä, ja lupaavat ja nälkäiset omat kasvatit ratkaisevat kovia otteluita. Tänään voittomaalista vastasi Eetu "Artukaisten istuttaja" Liukas.

Sarjan kuudes ottelu käynnistyi pienellä pääsiäisyllätyksellä, sillä TPS:n kenttäkuuluttaja kertoi yleisölle, että pitkään sivussa ollut puolustaja Aleksi Anttalainen nousee kokoonpanoon Eemil Viron tilalle.

Tunnelma oli muutenkin Gatorade Centerissä viritetty kattoonsa, sillä jo 40 minuuttia ennen ottelun alkua TPS:n kannatajakatsomo oli melkein täynnä.

Aina sama mies

Ottelun avauserä käynnistyi tasaisesti. Aikaisemmissa Turun-otteluissa Ilves oli aloittanut huonosti, mutta tänään tupsukorvat olivat alussa jämäkkäämpiä. TPS oli kuitenkin siirtyä ottelun alkupuolella johtoon, mutta Jack Rodewaldin laukaus ei lirunut maaliin.

Finaalipaikkaa janoava kotiyleisö repesi huutoon, kun aloitusvoiton jälkitilanteesta Mikael Pyyhtiä laukoi pudotuspelien kahdeksannella osumallaan Palloseuran johtoon.

Molemmat joukkueet pääsivät avauserässä pelaamaan ylivoimalla, mutta lisäosumia ei kovasta yrityksestä huolimatta syntynyt. Juuri ennen taukosummeria Ilves oli lähellä tasoitusta, mutta tolppaa lähemmäs eivät tupsukorvat päässeet.

Maalivahdit ovat tulikuumia

Välieräsarjassa ylivoimapelinsä kanssa tuskaillut TPS pääsi parantamaan tilastojaan, kun kokenut Petri Kontiola lähti rangaistusaitioon ajassa 27.56.

Ylivoima oli todella vaarallisen näköistä, ja laukauksia kotijoukkue tulitti todella suoraviivaisesti. Isäntien Mitch Hults oli onnistua maalinteossa, mutta Ilves-vahti Marek Langhamer oli maalillaan vakuuttava.

Hurjan TPS-painostuksen jälkeen vieraiden Joonas Oden pääsi läpiajoon, mutta Karejev torjui yrityksen eleettömästi. Lähes heti perään Juuso Pärssisen johtama ykkösketju oli onnistua maalinteossa.

Erän loppupuolella Ilves pääsi kahdesti pelaamaan ylivoimalla, mutta paras paikka tuli silti TPS-hyökkääjä Topias Haapaselle, joka meinasi alivoimalla tehdä todellisen soolomaalin.

Hunajaa kotiyleisölle

Päätöserään TPS lähti puolustamaan tiiviisti ja Ilves lähti sinnikkäästi hakemaan tasoitusmaalia. Molemmat pääsivät erän alussa pelaamaan ylivoimapeliä tuloksetta.

TPS pääsi iskemään ratkaisevan tuntuisen 2–0-maalin, kun Aarne Intosen esityön päätteeksi voimapesä Liukas siirsi kiekon Ilves-maaliin. Maali oli nuorukaisen pudotuspelien neljäs.

Ilves onnistui elintärkeässä kavennuksessa, kun ajassa 55.42 Nick Baptiste lapioi 2–1-kavennuksen. Ilves ei onnistunut enää tasoittamaan ottelua ja näin TPS eteni finaaleihin otteluvoitoin 4–2.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo