TPS-HPK, ottelusarjaraportti: Kaapo Kakon osuma pitkitti TPS:n kautta − Paajasen niitti päätti turkulaisten pyristelyt jatkoerässä

LIIGA / Raportti
Otto Paajasen osuma ratkaisi.
Kuva © Saana Hakala
Lähtökohdat 

TPS oli selkä seinää vasten, sillä tappiolla sitä odotti kesäloma. Vaikeaan tilanteeseen toi etukäteisasetelmissa se, että kokoonpanoon palasivat Ilari Filppula, Lauri Korpikoski ja Petrus Palmu, jotka kaikki olivat sivussa edellisestä ottelusta.

Maalivahtipelaaminen 

Kolmannen pelinsä aloittanut ja tasaisen hyvin pelannut Henrik Haukeland jatkoi siitä, mihin edellisissä jäi. Haukeland pelasi tasaisen varmasti päästämättä helppoja maaleja, muttei lopulta pystynyt tällä kertaa venymään voittoon asti.

Puolustuspelaaminen 

TPS koki ensimmäisessä erässä pahan takaiskun, kun Ilkka Heikkinen lensi pihalle päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena. Heikkisen taklaus tuli oman maalin takana kolmantena miehenä Filip Krivosikiin jo ensimmäisessä erässä. Tämä söi joukkueen tulivoimaa. Muu miehistö tosin suoriutui tämän jälkeen tekemisistään kohtalaisesti, mutta oli taas jatkuvasti perässäjuoksijana HPK:n päätypelille.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS:n hyökkäyspelaaminen ei ottanut merkittäviä parannusaskelia tälläkään kertaa, mutta yritystä siinä silti oli. Taistelua riitti enemmän kuin osaamista, sillä pitkäaikaiset hyökkäysrallit ja hyvät virheisiin pakottamiset jäivät harvoiksi. Yksittäisiä huippupaikkoja oli tosin jatkoerässäkin.

Erikoistilanteet 

Oli tänään toimivaa yhden ja tärkeän osuman verran - Kakon tehdessä 2-2-maalin kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla. Heikkisen ulosajo söi tehoja viivasta.

Lähtökohdat 

HPK lähti otteluun kuskin paikalta ensimmäisen ottelupallon kanssa. Kaikki edelliset ottelut olivat olleet vähintään lievästi hämeenlinnalaisten pelillistä hallintaa, joskin vaarallisissa maalipaikoissa määrät ovat olleet lähempänä toisiaan kuin muut osa-alueet. Ketjuihin ei tullut muutoksia.

Maalivahtipelaaminen 

Emil Larmi jatkoi ottelusarjan selkeästi parhaana maalivahtina pitämällä joukkuettaan pystyssä 39 torjunnan verran. Eniten tulitusta tarjottiin kolmannessa erässä. Puolustajat auttoivat toki Larmia mukavasti, mutta oli ottelun tärkein pelaaja, kuten kenties koko ottelusarjan.

Puolustuspelaaminen 

HPK:n puolustuspelaaminen oli kypsää. TPS:n hyökkäyspeliä tapettiin toistuvasti sekä kiekolla että fyysisellä pelillä, kuitenkin ennen kaikkea kiekolla. Virheitä sattui erittäin vähän nyt ja koko sarjassa. Tämän ottelun parhaimmistoa olivat Petteri Nikkilä ja Jesper Lindgren, joista jälkimmäisen kylmä mailakurotus esti TPS:n jatkoeräosuman 2 vs. 1 -hyökkäyksestä.

Hyökkäyspelaaminen 

HPK käänsi kerta toisensa peliä TPS:ää paremmin hyökkäyksiin sekä riistoista että oman pään avauksista. Peli kääntyi lisäksi nopeasti ja tuotti pitkiä päätypelejä, joiden kautta avautui tasaisesti myös maalipaikkoja. Niclas Luceniuksen ja Otto Paajasen maaleja edelsi hyvä päätypelaaminen.

Erikoistilanteet 

Janne Tavin tärkeä avausmaali syntyi ylivoimalla. Avauserän vitonen jäi lopulta HPK:n ainoaksi ylivoimaksi. Alivoima teki hyvää työtä Kakon maalia lukuunottamatta.

Erikoista 

Oliko tämä Kaapo Kakon viimeinen ottelu Liigassa? Kesän 2019 ykkös- tai kakkosvaraus näyttää jo 18-vuotiaana siltä, että tie vie pian Pohjois-Amerikkaan.

Ottelun ratkaisu 

HPK oli jo menossa voittoon varsinaisella peliajalla, mutta pahasti töpeksitty väärä vaihto tarjoili TPS:lle paikan tulla peliin mukaan. Kakko kiitti ja tasoitti.

Jatkoerässä paikkoja oli molemmilla, mutta kuten aiemminkin tässä sarjassa, HPK sai lopulta enemmän laatua pelaamiseensa. Yksi hyvistä hyökkäyksistä päätti TPS:n kauden, kun Otto Paajanen täräytti sarjalle ratkaisun ajassa 69.28. HPK:lle välieräpaikka on ensimmäinen sitten kevään 2010, jolloin Kerho ylsi hopealle asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo