Turussa viihdettä koko rahan edestä – HIFK:n tähtihyökkääjästä jatkoeräsankari

LIIGA / Raportti
Jere Innala sai juhlia HIFK:n paidassa voittoa torstain pudotuspeliottelussa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Turussa Liigan puolivälierien kolmannessa ottelussa HIFK käänsi pelin nimiinsä ja siirtyi ottelusarjassa Turun Palloseuraa vastaan voiton 2–1-johtoon. Ottelusarjan seuraava kamppailu pelataan lauantaina Helsingissä. Välieriin edetään neljällä voitolla.

Turussa reilu 5000 katsojaa näki jääkiekkoa koko rahan edestä, kun Turun Palloseuran ja Helsingin IFK:n välinen kolmas puolivälieräottelu ratkesi vasta ensimmäisessä jatkoerässä. Ottelussa voiton vei HIFK 4–3-lukemin. 

Vieraiden sankarina ottelussa hääri kultakypärä Jere Innala, joka iski ottelussa tehot 2+1 vastaten myös ottelun voittomaalista reilun 70 peliminuutin jälkeen. Niilo Halonen torjui vieraiden maalilla 39 kertaa. 

TPS:ltä maalinteossa onnistui Innalan tavoin kahdesti puolustaja Elmeri Eronen, joka nosti kotijoukkueen kolmannen erän lopun maaleillaan jatkoerään. Andrei Karejev torjui TPS:n maalilla 21 kertaa.

TPS tuhlaili avauserässä

Ottelun avauserässä kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli. TPS tuli ryminällä otteluun ja vyörytti hyökkäyksiä kovalla vauhdilla kohti Halosen vartioimaa HIFK:n maalia.

Parhaat maalintekopaikan siunaantui kotijoukkueen huippulupaus Eetu Liukkaalle, joka laukoi kiekon parhaasta sektorista ensin tolppaan ja heti perään suti tyhjistä ohi. Tilanteen myötä Palloseura pääsi ylivoimalle, mutta avausmaali jäi odottamaan itseään.

Toisessa erässä maalihanat auki

TPS jatkoi ottelun toisessa erässä siitä, mihin avauserässä jäi. Kotijoukkue vyörrytti hyökkäyksiä kohti Halosen vartioimaa maalia, mutta johtomaali jäi syntymättä.

Lopulta vasten kaikkia kenttätapahtumia HIFK iski kahdesti reiluun kahteen minuuttin, kun ensin Olli Palola pomputti kiekon ohi Karejevin ja hetkeä myöhemmin Miikka Salomäki tälläsi suoraan syötöstä kiekon ohi venäläisveskarin.

Kotijoukkue nousi peliin mukaan tuloksellisesti vielä ennen päätöserää. TPS:n neloskenttä sai hyvän mylläkän vieraiden maalille ja Juhani Jasu pomputti kiekon vastustamattomasti verkonperukoille.

HIFK:lta komea sulaminen

Vierasjoukkue otti pelin haltuunsa kolmannen erän alkupuolella. Erän alun ylivoima helpotti tilannetta merkittävästi ja HIFK sai syötyä pelikelloa hyvään tahtiin pois. 

Reilu kahdeksan minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä TPS:n vaihtovirheen myötä vieraiden kultakypärä Innala karkasi läpiajoon ja laukoi kiekon terävästi ohi Karejevin. 

HIFK:n siirryttyä 3–1-johtoon peli näytti selvältä, mutta sitä peli ei todellakaan ollut. Ajassa 55.21 kotijoukkueen puolustaja Eronen iski maalin lähietäisyydeltä kiekon ohi Halosen ja toi TPS:n maalin päähän.

Sama mies oli asialla toistamiseen vain 13 sekuntia ennen täyttä aikaa, kun kovan maalin edus mylläkän päätteeksi kiekko painui verkkoon ja kotijoukkue oli noussut pelissä tasoihin. TPS:n tasoitusmaali syntyi joukkueen pelatessa ilman maalivahtia,

Innalasta jatkoeräsankari

TPS aloitti jatkoerän vahvasti ja pyöritti peliä HIFK:n päädyssä käytännössä koko ensimmäisen kympin. Ottelu ratkesi kuitenkin vieraiden eduksi, kun Topias Haapanen passitettiin jäähyaitioon estämisestä ajassa 69.07. HIFK sai pyörittää ylivoimaa reilun minuutin ennen kuin Innalan laukaus painui Karejevin ohi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo