Pride-teemapaidoilla pelannut TPS katkaisi HIFK:n pitkän vierasvoittoputken tulikuumassa kamppailussa

LIIGA / Raportti
Teemapaidat eivät olleet ottelun ainoa valopilkku, sillä tulikuuma kamppailu oli täynnä värikkäitä tilanteita ja tunteenpurkauksia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Historiallisesti Pride-teemapaidoilla ensimmäisen kerran Liigassa pelannut kotijoukkue TPS voitti kuuman lauantai-illan kamppailun lukemin 4–0. Andrei Karejev pelasi nollapelin 32 torjunnalla.

Turkulaisten edellinen ottelu päättyi karvaaseen tappioon, joten TPS pyrki karistamaan karvaat kalkit pohkeistaan HIFK:n kustannuksella. HIFK on kuitenkin Liigan paras vierasjoukkue, ja joukkueiden kauden aiemmat kohtaamiset ovat aina päättyneet vierasvoittoihin, joten tehtävästä ei odotettu helppoa.

Ottelun ensihetkillä TPS:n pelatessa ylivoimaa oli paras paikka kuitenkin HIFK:n Petteri Wirtasella, joka pääsi läpiajoon maalinteossa kuitenkaan onnistumatta.

Erän puolivälissä kuumassa pelivireessä oleva Yohann Auvitu kilisytti tolppia, mutta tuhannen taalan maalipaikoilla tai pitkillä kontrolloiduilla hyökkäysalueen myllyillä ei ottelun alkuhetkillä juhlittu.

HIFK sai myös ylivoimamahdollisuuden, mutta viime otteluiden tahmea ylivoimapeli jatkui. Vaikka erä eteni tasaisissa sekä tarkoissa merkeissä ja syötöissä oli ajoittain parantamisen varaa, lähdettiin ensimmäiselle erätauolle kotijoukkueen johtaessa 1–0.

Kapteeni Juhani Jasu pelasi kauden aikana 39 ottelua ilman maalia, mutta nyt kokenut sentteri on kolmen ottelun maaliputkessa. Esityön avausmaaliin tekivät Eetu Liukas sekä Topias Haapanen ja maali syntyi, kun HIFK:n Eetu Koivistoinen ei pystynyt pitämään Jasun mailaa kurissa.

Kuumia tunteita ja puolustuspään virheitä

Toisen erän alkuhetkillä TPS pääsi pyörittämään ylivoimalla, ja välittömästi HIFK:n jäähyn päättymisen jälkeen kotijoukkue siirtyi kahden maalin johtoon Mitch Hultsin maalilla.

Helsinkiläisten oman pään puolustaminen ei ollut yhtä terävää kuin ensimmäisessä erässä, mikä tarjosi turkulaisille maalipaikkoja.

Puolustusvirheen jälkeen selkeästi toisessa erässä niskan päällä ollut TPS karkasi jo kolmen maalin johtoon, kun Mikael Pyyhtiä osui maanantaisen HIFK-ottelun tapaan.

Erän alku oli HIFK:lle hankala monin tavoin. Ennen ottelun alkua esiin nostettu Michael Garteig kaipaisi itseluottamusta, mutta selän taakse upposi nopeassa tahdissa kaksi maalia. Tämän lisäksi joukkueen ykköslaituri Juha Jääskä loukkaantui ensimmäisessä erässä, eikä pystynyt palaamaan kaukaloon.

Joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa tunteiden kuumentuminen on ollut peruskauraa ja sitä se oli tälläkin kertaa. TPS:n ylivoimien jälkeen heiluteltiin hanskoja, ja HIFK pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa.

HIFK:n maaliton ylivoimajakso kuitenkin venyi entisestään, joten tilanteesta 3–1 lähdettiin toiselle erätauolle, vaikka Haapanen pääsi yrittämään maalintekoa myös läpiajosta.

HIFK:n epäonnistunut rangaistuslaukaus ja tolppalaukaus

HIFK tuli vahvasti ottelun kolmanteen erään. Maalille rynnistäminen olikin joukkueen ainoa keino yrittää kivuta kolmen maalin takaa lähemmäs. Sebastian Dyk iski kertaalleen kiekon tolppaan ja Koivistoinen pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta maalillaan Andrei Karejev oli valppaana.

Peliväline pyöri monesti turkulaisten maaliviivalla, ja välittömästi tilanteiden päätteeksi hanskat heiluivat. Otto Karvinen nappasi vastaavasta tilanteesta huitomisjäähyn ja erikoistilanteen aikana oli omat paikkansa niin TPS:n ylivoimalla kuin Rony Ahosellakin, joka laukoi kiekon tolppaan.

Johan Motin antoi Jaedon Descheneaulle useamman hanskaniskun, mutta tuomari ei jäähyä viheltänyt.

Yleisön käydessä kuumana kuin hellankoukku, nappasi Wirtanen itselleen kuitenkin jäähyn, joten turkulaisten ylivoima jatkui. HIFK:n joukkueen tuskaisuus näkyi turhautumisena ja turhina ylilyönteinä.

Aktiivisesti ja ahnaasti alivoimaa pelannut HIFK ansaitsi rangaistuslaukauksen, mutta Jere Innala ei saanut joukkueen taakkaa kevennettyä. Muutamaa minuuttia myöhemmin läpiajosta ylärimaa kolisutteli TPS:n Markus Nurmi.

HIFK:n pitkä seitsemän ottelun vierasvoittoputki katkesi, kun loppulukemat taululla olivat 4–0 Liukkaan viimeistellessä tyhjään nuottaan ajassa 59.59. Karejev nappasi kiekkoja varmasti etenkin ottelun viimeisillä minuuteilla. Nollapeli irtosi 32 torjunnan jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo