Lauantai-ilta tarjosi kauden laadukkaimman ja fyysisimmän illan, mitä Turussa on tällä kaudella nähty − HIFK vei pisteet pääkaupunkiin

LIIGA / Raportti
Frans Tuohimaa ei joutunut venymään huipputorjuntoihin lauantaina Turussa.
Turun Palloseura pelasi kauden parhaan kotipelinsä, vaikka Helsingin IFK vei pisteet mukanaan lukemin 1−2. Helsinkiläiset olivat fyysisessä taistossa vahvempia ja iskivät molemmat maalinsa ylivoimalla.
Lähtökohdat 

TPS otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa keskiviikkona Vaasan Sportia vastaan. Tulikuuman lavan viime aikoina omannut Lauri Pajuniemi iski kaksi maalia ja johdatti turkulaiset voittoon.

TPS:n kokoonpanossa ei suuria muutoksia keskiviikkoon nähden nähty. Aleksi Salonen nousi pelaavaan miehistöön Filip Windlertin tilalle.

Maalivahtipelaaminen 

Turkulaisten ykkösvahti Rasmus Tirronen oli jälleen kotijoukkueen parhaimmistoa. Tirrosen vähäisistä torjunnoista huolimatta, hän otti useita hyviä torjuntoja, sillä HIFK:lla oli monta vaarallista maalintekopaikkaa. 29-vuotias vahti torjui myös rangaistuslaukauksen avauserässä.

Puolustuspelaaminen 

Turussa paljon puhuttua nopeaa puolustusta TPS ei toistaiseksi kykene täysin toteuttamaan. Etenkin avauserässä vieraat pääsivät vyöryttämään pitkiä jaksoja kotijoukkueen päädyssä. Myös maalineduspelaamisessa TPS:llä on parannettavaa.

Turussa lainalla pelaava ruotsalainen puolustajajärkäle Christoffer Persson on tuonut kaivattua kovuutta TPS-puolustukseen. 

Hyökkäyspelaaminen 

Turkulaisten hyökkäyspelaaminen oli jälleen pitkälti yhden ketjun varassa, varsinkin tuloksenteon osalta. Ketju Markus NurmiTopi Nättinen−Lauri Pajuniemi pystyi vaihdosta toiseen viemään pelin painopistettä pois omasta päädystä. Pajuniemi täräytti avauserässä jo kauden 12. maalinsa. 

Erikoistilanteet 

TPS päästi kaksi ensimmäistä maaliaan alivoimalla. Ensimmäisessä maalinedusta unohtui tyhjäksi ja toinen kimposi Jere Sallisen jalasta maaliin. Tuomaristo tarkasti Sallisen osuman videolta. 

− Ikinä en ole nähnyt, että tuollaista maalia olisi hyväksytty, kommentoi TPS-käskijä Marko Virtanen maali pelin jälkeen.

Kotijoukkue sai hyviä paikkoja ylivoimalla, mutta HIFK-vahti Frans Tuohimaa oli valppaana maalillaan. 

Lähtökohdat 

Myös HIFK pelasi edellisen kerran keskiviikkona, jolloin helsinkiläiset taipuivat Rauman Lukolle jatkoajalla lukemin 4−5.

HIFK ilmoitti pelipäivän aamuna kovasta kolauksesta kokoonpanossa, sillä suurlupaus Anton Lundell on loukkaantumisen vuoksi sivussa kuusi viikkoa. Tämän vuoksi Michael Keränen siirtyi keskushyökkääjäksi ja Teemu Enberg nousi pelaavaan kokoonpanoon. 

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa oli HIFK:lla torjuntavuorossa. Tuohimaa pelasi hyvällä tasolla, vaikka hänen ei tarvinnut venyä huipputorjuntoihin. 

Puolustuspelaaminen 

HIFK pelasi tiivistä puolustuspeliä ja pysäytti useat turkulaislauman hyökkäykset jo puolustussiniviivalla. TPS pääsi harvoin tuomaan kuljettamalla kiekon vieraiden hyökkäysalueelle. Helsinkiläiset voittivat myös fyysisessä ottelussa enemmän kaksikamppailuita.

Lisäksi HIFK:n aktiivinen karvauspeli läpi ottelun teki kotijoukkueen avauspelaamisesta hankalaa. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK rynnisti kovaa avauserässä ja sai pitkiä vyörytyksiä TPS-päätyyn. Helsinkiläisten jalka riitti läpi ottelun eikä HIFK:lla ollut lopulta suurta hätää missään vaiheessa.

Vieraiden ykkösketju oli alati vaarallinen Otto Paajasen ja Teemu Turusen johdolla. 

Erikoistilanteet 

Vieraat olivat tehokkaita ylivoimillaan, sillä joukkueen molemmat maalit tulivat ylivoimien aikana. Kaksi jäähyistä tuli kyseenalaisen näköisesti, kun Turusen kaatumisista vihelletyissä jäähyissä oli heittäytymisen makua. 

Alivoimalla HIFK piti keskustansa tiiviinä eikä TPS päässyt ohittamaan Tuohimaata. 

Erikoista 

Frans Tuohimaa sai ensimmäisen torjuntansa vasta 14 peliminuutin jälkeen. TPS:n ainoa veto maalia kohden ennen sitä oli Pajuniemen viivalämäri, joka helähti yläkulmaan. 

Samalla kun Tuohimaa otti ensimmäisen koppinsa, syntyi pieni kärhämä TPS-kannattajien katsomonosassa. Järjestyksenvalvojat sekä runsaslukuisena esiintyneet poliisit selvittivät asian nopeasti ja riitapukarit poistettiin paikalta. 

Tunteet kuumenivat myös katsomossa.
Kuva © Jaakko Stenroos
Ottelun ratkaisu 

Voittomaali syntyi jo toisessa erässä, ja sitä tarkasteltiin pitkään videolta. Päätöserässä HIFK piti paketin kasassa eikä TPS onnistunut maalinteossa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo