HIFK rokotti viime hetkillä TPS:n jäähyistä – HIFK-tulokas iski uransa avausmaalin

LIIGA / Raportti
Elis Hede sivalsi liigauransa avausmaalin näyttävästi.
Kuva © Joonas Kämäräinen
TPS:n loppukirivaihde ei toiminut koko viikonloppua. Loppuhetkien turhat rangaistukset koituivat kotijäällä turkulaisten kohtaloksi.

Ailahtelevaa. Tähän yhteen sanaan voi paketoida sekä TPS:n että HIFK:n maaottelutaukoa edeltäneen viimeisen rutistuksen. Turkuhallin lauantai-iltaan mahtui kummaltakin joukkueelta maukkaita väläytyksiä ja yhtä lailla heikkoja hetkiä sekä hukattuja tilaisuuksia.

HIFK käänsi loppuhetkillä pelin nimiinsä kahdella ylivoimaosumalla ja oli lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen sarjapisteen verran parempi 4–3 -jatkoaikavoitolla.

Kotijoukkue TPS näytti jo uusivan perjantain tuloksekkaan loppukirinsä, kun se nousi päätöserässä maalin tappioasemasta 3–2 -johtoon Markus Nurmen ja Lauri Korpikosken osumilla. Nurmi päätyi kuitenkin antisankariksi hankkiuduttuaan jäähylle reilua minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä – Emil Bemström pamautti HIFK:n tasoituksen vain seitsemän sekunnin ylivoimapelaamisen jälkeen.

Jatkoajalla TPS sortui vaihtovirheeseen ja helsinkiläiset saivat hieroa ratkaisua jälleen ylivoimalla. Maltillisen kuvion päätteeksi Joonas Lyytinen iski voittomaalin Alex Broadhurstin tarjoilusta.

– Vähän oltiin sukkasillaan liikkeellä pelin alussa, toisessa erässä vasta päästiin peliin mukaan ja näytti siltä kuin pitääkin. Virheitä tuli aika paljon, mutta jotain sitkeyttä tässä joukkueessa on, siitä pitäää nostaa hattua pojille. Sitten taas kokematon joukkue maksoi lopussa hintaa, tällaista sattuu, TPS-luotsi Raimo Helminen summasi.

Ottelun alkupuolella sankarin viittaa sovitteli HIFK:n tulokashyökkääjä Elis Hede. Heti ottelun alkuminuuteilla hän käynnisti vastahyökkäyksen, josta Joona Luoto iski vierasjoukkueen avausosuman. Toisessa erässä Hede iski liigauransa ensimmäisen osuman näyttävästi tyhjään verkkoon, jonka hänelle petasi vastahyökkäyksestä Teemu Väyrynen.

– Voi olla hyvillä mielin siitä, sitä voi sitten joskus muistella. Katsoin, että päästään 2–1 -hyökkäykseen ja Väyrynen heitti sitten loistavan passin, josta sain tehdä tyhjiin.

Nuori toisen polven HIFK-pelaaja totesi tiiviin viikon rasitusten näkyneen kummankin joukkueen esityksessä.

– Oli aika fyysinen matsi. Näki, että molemmilla oli eilen ollut peliä, ei ehkä väsynyttä peliä, mutta turhia virheitä tuli paljon. Oma ketju pääsi onneksi aika hyvin pelin mukaan, itselle tuli lopussa vähän iskua ja jouduin menemään kopin puolelle, mutta onneksi äijät hoiti homman, Hede kiitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo