Ässät pilasi turkulaisten juhlat – porilaisten puolustus kesti loppurynnistyksen

LIIGA / Raportti
Kauden avausmaali maistui Alexander Ruuttulle.
Kuva © Timo Savela
Turun lauantai-illassa todistettiin TPS:n 100-vuotisjuhlakauden ensimmäistä Legendaottelua. Juhlallisuuksien keskiössä oli TPS:n kuuteen Suomen mestaruuteen vienyt valmentaja Hannu Jortikka.

Jortikan lisäksi ottelussa muistettiin Stefan Fonseliusta, joka tuomitsi 1000. Liiga-ottelunsa. Ässät onnistui viemään tasaisen taistelun loppulukemin 2–1.

Ensimmäinen erä alkoi TPS:n hallinnalla ja TPS sai muun muassa ylivoimalla aikaiseksi jonkin verran tilanteita, mutta tulosta ei syntynyt. TPS:n ylivoiman jälkeen alkoi peli tasoittumaan ja myös Ässät pääsi yrittämään ylivoimalla maalintekoa, siinä onnistumatta.

Ottelun avausmaalin onnistui tekemään Ässät. Alexander Ruuttu pääsi iskemään kauden avausmaalinsa, kun hän löi Aleksi Laakson laukauksesta jääneen irtokiekon sisään. Näistä lukemista edettiin myös toiseen erään.

Laadukkaat maalipaikat harvassa

Toinen erä jatkui melko tasaisena, kun kumpikaan joukkue ei päässyt yrittämään maalintekoa parhaalta sektorilta. Yleisesti molempien joukkueiden kiekollisessa pelaamisessa viimeiset ratkaisut jäivät vähän vajaiksi.

Ässät siirtyi ajassa 33.37 hieman onnekkaasti kahden maalin johtoon Dominic Turgeonin osumalla. Kiekko kimposi kulmakamppailusta suoraan maalinedustalla päivystäneelle Turgeonille, ja hän pääsi iskemään kiekon verkkoon.

Erän loppuun saatiin hieman tunnetta, kun TPS:n Lauri Korpikoski ja Ässien Niklas Appelgren nujakoivat itsensä jäähyaitioon. Maaleja erän lopussa ei nähty, joten kolmanteen erään lähdettiin Ässien kahden maalin vierasjohdossa.

TPS:n kiri ei riittänyt

Kolmas erä oli kauttaaltaan TPS:n hallintaa. Kerta toisensa jälkeen TPS vyöryi Ässien puolustusalueelle ja onnistui luomaan maalintekotilanteita. Ässien puolustus kuitenkin kesti maalivahti Niklas Rubinin johdolla ja joutui antautumaan vain kerran.

Erän puolivälissä joukkueiden pelatessa tasavajaalla Teemu Kivihalme onnistui ohjaamaan Ruben Rafkinin laukauksen Ässien verkkoon. Maali toi ylimääräisen piristysruiskeen TPS:n pelaamiseen ja ottelun loppu pelattiin lähestulkoon täysin Ässien puolustusalueella.

Ässien uhrautuva puolustus kesti loppuun asti, vaikka joukkue joutui vielä viimeisen minuutin pelaamaan alivoimaa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo