Viljasen ja Pyyhtiän kaksinkamppailusta Reijolan ja Anttilan show'hun - Stålberg ratkaisi jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Viljasen laukaus oli tarkkana perjantai-iltana.
Sportin ja TPS:n ensimmäinen kohtaaminen peräkkäisistä taistoista Vaasassa oli vauhtia ja rikkonaisuutta pullollaan. Maalinteko muuttui kahden pelaajan kaksinkamppailusta maalinteossa kahden maalivahdin torjumaan voittoon. Lopulta ratkaisijaksi nousi Sportin ruotsalaishyökkääjä Sebastian Stålberg.

Ottelun teemasta saatiin esimakua jo puolentoista minuutin jälkeen, kun Erik Riska lähti ottelussa ensimmäisenä jäähypenkille. TPS ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään avausylivoimaansa, ja sen jälkeen oli turkulaisvieraiden vuoro kuluttaa rangaistusaition saranoita.

Kahden miehen ylivoimalla Sport onnistui nousemaan johtoon Valtteri Viljasen komealla laukauksella. Johtoasemasta ei kuitenkaan päästy nauttimaan pitkään, kun Riskan veljeksistä vanhempi osapuoli lähti istumaan rikettään. Mikael Pyyhtiä kiitti tilaisuudesta ja onnistui hyvällä sijoituksellaan sekä laukaisullaan ohittamaan Rasmus Reijolan.

Sport-veskarin vahvojen otteiden ansiosta toiseen erään lähdettiin tasatilanteessa. Turkulaisvahti Eetu Anttilan avauserää ei voi kuvailla aktiiviseksi, sillä yhden maalin lisäksi laukauksia maalia kohti tuli kolme kappaletta.

Toisessa erässä tempo ei laskenut, mutta rangaistusaition ovet eivät käyneet saluunan lailla. Sport selvisi kolmanneksesta ilman ainuttakaan rangaistusminuuttia turkulaisvieraiden ottaessa kaksi jäähyä nimiinsä. Vaasalaisylivoima puhui jälleen ja tasan minuutti ennen erän loppua Viljanen onnistui uudelleen maalinteossa.

Toisen huilitauon jälkeen tempo oli hitusen taantunut, mutta TPS onnistui tasoittamaan  uudelleen. Asialla oli niin ikään Pyyhtiä. Sportilla oli saumaa nousta kolmannen kerran johtoon, mutta Lari Heikkisen yritys pysähtyi Anttilan komeaan torjuntaan.

Reijola otti myös osansa tärkeistä torjunnoista, mutta Anttila joutui TPS-päädyssä turvautumaan näyttävämpiin venytyksiin. Varsinainen peliaika ei ratkaisua tuottanut, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan pidemmän kautta.

Jatkoaikaakaan ei saatu läpi ilman turkulaisten rikkomista. Eemil Viron vahinkokampituksesta Sportin valmentajisto otti aikalisän hioen taktiikat kuntoon ennen erikoistilannetta. Maalintekosarakkeelle saatiin kolmas pelaaja, kun Sebastian Stålberg ratkaisi jatkoaikavoiton Sportille.

Kumpikin osapuoli ottaa toisistaan mittaa heti seuraavana päivänä Turussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo