Reijolan urotyöt siivittivät Sportin voittoon

LIIGA / Raportti
Jukureilla oli useampi tämänkaltainen tilaisuus maalintekoon.
Ottelun ensimmäisessä kolmanneksessa Jukurit laittoi Sportin täysin köysiin eikä vaasalaiset pudonneet kanveesiin Rasmus Reijolan urotöiden ansiosta. Sport kykeni vastaamaan takaisin korkoineen lukemin 4−1.

Jukurit lähti otteluun voimia säästämättä ja aihio pysyi Sportin päädyssä miltei koko ensimmäisen erän. Mikkeliläisillä oli lukuisia hyviä tilaisuuksia iskeä useampi maali, kun Sport oli jälleen maalinedustalla vaikeuksissa. Rasmus Reijola oli kuitenkin eri mieltä. Sportin veräjänvartija seisoi suorastaan päällään ja ainoastaan Johan Harju onnistui ohittamaan Reijolan.

Ensimmäisen erätauon jälkeen Sport sai paremman vauhdin päälle ja onnistui tasoittamaan lukemat. Lari Heikkisen maalin ohi menneestä laukauksesta Lassi Vanhatalo yritti uudemman kerran eikä Frans Tuohimaa ehtinyt poikittaisliikkeeltään ajoissa pikkumustan tielle.

Toisessa erässä pelin kulku oli enemmän Jukureiden päädyssä, mutta Reijola joutui yhä useammin torjuntatöihin eikä Sportin veskari antanut vieraiden nousta uudelleen johtooon.

Päätöserässä pelinopeus laantui, mutta tunteet kuumenivat. Sanaharkkaa ja kauluksien venytyksiä alkoi olla lähes jokaisella pelikatkolla, mutta Sport ei menettänyt katsettaan olennaisesta.

Ruotsalainen yhteys alkoi toimia vajaalla tasakentällisillä ja Emil Johansson onnistui iskemään kauden avausmaalinsa. Maalin alustivat Sebastian Stålberg ja Simon Hjalmarsson.

Jukureilla alkoi olla vaikeuksia päästä takaisin pyörittämään peliä Sportin päädyssä ja mikkeliläisten pinna alkoi kiristyä. Sport onnistui lisäämään vettä kiukaaseen, kun Miro Nalli siirsi kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Jens Lööke kaunisteli lukemat tyhjään maaliin. Hellät tunteet johtivat lopulta Valtteri Hietasen ja Niko Huuhtasen tappeluun.

Sport ja Jukurit ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti. Kummastakin Sport on ottanut suoran voiton, maalierolla 7−1. Samalla Sport katkaisi tänään yli 120 minuuttia kestäneen maalittoman putkensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo