Simon Hjalmarsson taltutti hurrikaanin ylivoimalla

LIIGA / Raportti
Sport aloitti Liiga-kautensa voitokkaasti.
Kauden avausottelu Vaasassa päättyi kotkapaitojen juhlaan lukemin 3–1. Sportin ruotsalainen hyökkäyskalusto oli avainasemassa päästen pisteille kotijoukkueen jokaisessa osumassa.

Ottelu ehti vanheta vain vajaa kymmenkunta minuuttia, kun Sport pääsi ottelun ensimmäisen kerran ylivoimalle, eikä vaasalaisjoukko hukannut tilaisuuttaan. Kovan aihion päätteeksi Axel Holmströmin epäonnistunut laukaus petasi paikan Simon Hjalmarssonille ja ruotsalaiskonkari ohitti Eetu Laurikaisen ensimmäisen kerran.

Ensimmäisen erätauon jälkeen Sport sai paremmin tuulta purjeisiinsa, mutta JYP onnistui pääsemään tasoihin. Teemu Suhosen ja Eetu Peltolan nopeista avaussyötöistä Joakim Kemell laittoi ranteet lukkoon b−pisteen laitamilta, eikä Sportin maalivahti Niko Hovinen ehtinyt nappaamaan kiekkoa hanskaansa.

Päätöserän puolivälissä Kemell joutui kuitenkin rangaistusaitioon ja Sport rokotti rikkomisesta jälleen. Shaun Heshka tarjoili laukaisupaikan Hjalmarssonille, eikä Laurikainen ehtinyt poikittaisliikkeeltään kiekon tielle.

JYP haki ahkerasti tasoitusta ja vaihtoi Laurikaisen kuudenteen kenttäpelaajaan. Kiekko kuitenkin löytyi ainoastaan jyväskyläläisten omasta maalista. Kovasta laitakamppailusta huolimatta Juho Tommila onnistui siirtämään kiekon Turo Asplundille, eikä kokeneen sentterin sihti pettänyt. 

Holmströmin ja Hjalmarssonin lisäksi Henrik Eriksson ja Jens Lööke merkkauttivat kumpikin syöttöpisteen, joten Sportin ruotsalaishyökkäys oli tehokkaalla pelipäällä.

Kumpikin joukkue jatkaa kauttaan perjantaina, kun JYP isännöi Lukkoa ja Sport puolestaan Ilvestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo