Ilves aloitti Vaasan vierailunsa ryminällä − Sportin pitkä kiri tyssäsi viimeisessä ylämäessä

LIIGA / Raportti
Teemu Lepaus teki ottelun voittomaalin ja lähetti Niko Hovisen vaihdon puolelle.
Vierasjoukkue laittoi pelille kovat alkutahdit, mutta kotijoukkue roikkui väkisin iskuetäisyydellä. Ottelun lopusta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä Sportin hakiessa tasoitusta pitkän tovin kahden miehen ylivoimalla.
Lähtökohdat 

Sport oli harjannut kaksi isoa voittoa Tapparasta ja JYPistä kahdesta edellisestä ottelustaan. Risto Dufvan työn jälki on alkanut näkyä. Roope Talaja oli sivussa kotijoukkueen riveistä.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hovinen aloitti Sportin maalilla, mutta kolmen maalin sekä kuuden ja puolen minuutin jälkeen päävalmentaja Dufva kutsui aikalisällä pelaajat koolle ja Hovisen vaihtoon.

Stefan Steen jatkoi vaasalaisten veräjällä ja pelasi kauden tasoonsa nähden varsin hyvin. Ilves ei tehnyt ruotsalaisen selän taakse yhtään maalia.

Puolustuspelaaminen 

Kamppailun alku oli vaasalaisille hankala, sillä takaiskuja tuli roppakaupalla. Ottelun edetessä Sport sai puolustukseensa tiiveyttä ja se säästyi alkun kaltaiselta ryöpytykseltä.

Hyökkäyspelaaminen 

Sport aloitti ottelun varsin terävästi, mutta ensimmäisten minuuttien jälkeen tulleet takaiskut lamaannuttivat kotijoukkueen toviksi. Päätöserässä Sport kuitenkin sai uutta vaihdetta tekemiseen ja nousi kiusaamaan Ilvestä tosissaan.

Kolmannen erän lopussa kotkapaidat painoivat vimmatusti Ilves-päätyyn, mutta viimeistely jäi ratkaisevasti piippuun.

Erikoistilanteet 

Avauserässä ei vihelletty yhtään jäähyä, mutta toisessa erässä Sport pääsi kokeilemaan ylivoimaa Kalle Maalahden jäähyn aikana. Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi erikoistilanteellaan.

Toisella yrittämällä kotkapaidat saivat kuitenkin kuparisensa rikottua, kun Aleksi Ainali pisti ranteella kiekon Ilves-nuottaan. Päätöserässä Eemil Erholtz kavensi Ilves-johdon jo vain yhteen osumaan.

Lähtökohdat 

Ilves lähti iltaan ilman Leijonien mukaan lähtenyttä kapteeniaan Eemeli Suomea. Pelillisesti joukkueen tekeminen on näyttänyt jo pitkään hyvältä.

Maalivahtipelaaminen 

Jälleen kerran Lukáš Dostál oli tupsukorvien voiton takuumiehenä. Vaasassa nuorukaiselta riitti kuitenkin perustason esitys irrottamaan kolme pistettä Tampereelle.

Lopussa vieraiden veskari joutui tosin olemaan erityisen tarkkana Sportin painaessa päälle. Dostál on toiminut tällä kaudella monesti Ilveksen vastustajien pahimpana peikkona ja omiensa sankarina − niin myös keskiviikkoillan tuoksinassa.

Puolustuspelaaminen 

Vieraskaukalossa Ilves-puolustajat eivät esittäneet ihmeitä hyökkäyspäässä, vaan hyökkääjät suorittivat tuloksenteon. Omalla alueella Jarkko Parikka, Aleksi Elorinne ja kumppanit pitivät kuitenkin vastustajan aisoissa.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves ei saanut ottelun alussa totuttua myrskyä päälle, mutta onnistui silti siirtymään ottelussa johtoon C-kirjainta kantaneen Teemu Rautiaisen tarkalla sivalluksella. Matias Maccelli jatkoi tehtailua vain hetkeä myöhemmin.

Teemu Lepauksen iskemän 3−0-maalin jälkeen ottelu näytti jo ratkenneen, mutta Sport nousi lopulta varsin lähelle pisteitä, kun tamperelaisten maalihanat ehtyivät.

Erikoistilanteet 

Toisessa erässä vieraatkin pääsivät kokeilemaan ylivoimalla, mutta tilastollisesti Liigan toiseksi paras ylivoima ei tuottanut tulosta. Alivoima ei tamperelaisilla toiminut Vaasan illassa alkuunkaan, sillä joukkue joutui antautumaan kahdesti Sportin erikoistilannepelaamisen edessä.

Ottelun ratkaisu 

Ilves-puolustus pysyi riittävän tiiviinä ottelun lopun ratkaisevilla hetkillä. Sport veti Steenin maalilta jo kolme ja puoli minuuttia ennen 60 minuutin täyttymistä. Vielä, kun Samuli Vaininopää otti jäähyn, sai kotijoukkue yrittää kahden miehen ylivoimalla.

Ilves latoi heti alkajaisiksi riittävän määrän maaleja ottaakseen kolme pistettä. Dostál ei ole päästänyt yli kahta maalia kuin aniharvoin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo