Ilves Miehon avulla voittoon

LIIGA / Raportti
Panu Mieho aloitti Ilveksen nousun kahdella maalillaan.
Kuva © Saana Hakala
Sport sai lauantai-illan taistoon hyvän alun, mutta ei onnistunut murtamaan Ilveksen taistelutahtoa. Tamperelaisvieraat onnistuivat nostamaan itsensä kolmesti tasoihin ja lopulta voittoon kolmen maalin erolla.

Jo ensimmäisellä minuutilla Sport sai tuulettaa maalia, kun Chris DeSousa alusti tilanteen läpiajosta ja Roope Talaja punnersi kiekon maaliin. Sport sai myös ylivoimien kautta tilaisuuksia parantaa johtoasemiaan, mutta Ilves-nelikko ei antautunut.

Ilves kuittasi nopean avausmaalin Panu Miehon päästyä nokikkain Niko Hovisen kanssa, eikä 25-vuotias hyökkääjä hukannut tilaisuuttaan. Toisen erän alussa Paul Geiger onnistui nostamaan kotijoukkueen uudelleen johtoon, mutta Mieho vastasi piakkoin komean yksilösuorituksen päätteeksi uudesta tasoituksesta.

Sport vastasi tuleen tulella ja nosti itsensä kolmannen kerran johtoon. Simon Suoranta tarjoili loistavan paikan Toni Kallelalle, mutta tämäkään ei riittänyt kaatamaan Ilvestä. Tamperelaisten kuviot onnistuivat laittamaan Sport-puolustuksen solmuun, ja Matias Maccelli vastasi illan kolmannesta tasoitusmaalista.

Toisen erän viimeisellä minuutilla Ilves nousi ottelun ensimmäisen kerran johtoon Robert Leinon päästyä ohjaamaan vapaasti Kalle Maalahden laukauksen maaliin. Päätöserään Sport lähti takaa-ajoasemasta, eikä onnistunut nostamaan itseään otteluun mukaan. Ville Meskanen rokotti Sportia komealla ylivoimamaalilla ja loppulukemat kaunisteli Teemu Lepaus.

Sport ja Ilves ovat kohdanneet kuluneella kaudella viisi kertaa, ja kaikki pisteet ovat menneet tamperelaisten eduksi. Joukkueet kohtaavat toisensa keskiviikkona Hakametsässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo