Johtonsa päätöserässä menettänyt Sport korjasi lopulta voittomaalikilpailun voiton

LIIGA / Raportti
Vaasalaiset menettivät kahden maalin johtonsa, mutta juhlat olivat valmiit voittomaalikilpailun myötä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Vaasassa Sport oli kiinni kolmessa pisteessä aina kolmannen erän puoliväliin asti, kun se johti ottelua vielä 2–0-lukemin. HIFK nousi kuitenkin kahdella maalillaan aina jatkoajalle asti, mutta lopulta lisäpiste jäi Vaasaan. Samalla HIFK:n kuuden ottelun mittainen voittoputki katkesi.

Vahvavireinen HIFK saapui mittaamaan Sportin keskiviikon pelivirettä Kuparisaareen. HIFK ja Sport iskivät tällä kaudella ensimmäistä kertaa yhteen vasta nyt. Joukkueilla on runkosarjassa jäljellä noin kolmannes, joten Sport ja HIFK tulevat loppukaudesta toisilleen varsin tutuiksi.

Sportin murheenkryyni ottelussa olivat jäähyt. Joukkue otti seitsemän rangaistusta, joista peräti kolme tuli pelin viivyttämisestä. Sportin alivoima oli mallikasta, sillä helsinkiläiset onnistuivat vain kertaalleen maalinteossa ylivoimalla.

Sport johti ottelua 2–0 vielä kolmannen erän puolivälissä, mutta HIFK nousi silti tasoihin asti. Sport pääsi kuitenkin juhlimaan ottelussa voittoa voittomaalikipailun jälkeen 3–2-loppunumeroin.

Sportin ottelun alku alkoi yskähdellen, kun kotijoukkue otti peräti kolme rangaistusta neljään ensimmäiseen minuuttiin. Vaasalaiset joutuivat pelaamaan reilun minuutin jopa kahden miehen alivoimalla, mutta Sportin alivoima selvitti kaikki HIFK:n maalintekoyritykset. 

Jäähyjen hoitaminen nosti selkeästi Sportin taistelutahtoa. Kotijoukkue sai ottelusta paremmin otetta, ja se myös palkittiin ottelun avausosumalla. Olavi Vauhkonen lakaisi maalin edestä vaasalaiset ottelussa 1–0-johtoon. Maali oli Vauhkoselle liigauran 100. maali runkosarjassa.

Sport menetti avauserässä hyökkääjistään Michael Keräsen, joka joutui taklauksen seurauksena jättämään kaukalon eikä hän palannut ottelussa enää joukkueen vahvuuteen.

Kotijoukkue näytti vierailijoille mallia ylivoimalla pelaamisesta heti toisen erän alussa. Valtteri Viljasen rannelaukauksella kotijoukkue siirtyi ottelussa 2–0-johtoon. Maaliin erinomaisen maskin maalin edessä teki avausmaalin iskenyt Vauhkonen. HIFK:n puolustajan Miro Karjalaisen 2+10 minuutin jäähy kävi siten kalliiksi vieraille.

Toisessa erässä HIFK oli jälleen hanakampi osapuoli laukomaan, mutta maalitili jäi vieläkin avaamatta. Vaasalaisten viime peleissä tökkinyt puolustuspelaaminen oli nyt vireessä ja Niko Hovinen oli varmaotteinen maalillaan, mikä takasi vaasalaisten johdon kahden erän jälkeen.

HIFK:n kiri tuotti tulosta kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun Teemu Tallbergin hyvästä esityöstä Sebastian Dyk pääsi iskemään kiekon ohi Hovisen. Kauan ei HIFK:n tasoitusta tarvinnut odottaa. Vieraat osuivat vihdoin kuudennellaan ylivoimallaan, kun Alex Broadhurstin lähettämä kiekko meni lopulta Sportin puolustajan Juho Tommilan luistimesta aina Sportin maaliin asti. Näin hetkessä HIFK oli noussut kahden maalin takaa-ajoasemasta aina tasoihin asti.

Jatkoajalla molemmilla oli paikka ratkaista ottelu, mutta maalivahdit selvittivät molemmissa päissä nämä yritykset. Ratkaisua jouduttiin hakemaan lopulta voittomaalikilpailussa, jossa kotijoukkue oli lopulta vahvempi. Ratkaisevan osuman laukoi ottelussa paljon esillä ollut Vauhkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo