HIFK löysi tehokkuuden Sportin kustannuksella

LIIGA / Raportti
Eetu Koivistoinen alusti joukkueensa kaksi ensimmäistä ja tärkeintä maalia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sport ei kyennyt täysin vastaamaan helsinkiläisvieraiden alkuryminään, ja HIFK haki tehokkaalla viimeistelyllään täyden pistepotin Vaasasta.

Ottelun painopiste jakautui kummallekin osapuolelle tasapuolisesti. HIFK haki kuitenkin ottelusta parannusta viimeistelytaidolleen ja sitä vieraat juurikin saivat. Avauserän päätyttä kotijoukkue löysi itsensä kolmen maalin takaa−ajoasemasta. HIFKn osumista vastasivat Jere Innala, Juha Jääskä, ja kauden toisen osumansa iskenyt Miro Karjalainen.

Toinen erä jatkui samalla kaavalla, mutta kotijoukkueen Rasmus Reijola ei joutunut kaivamaan kiekkoa selkänsä takaa ensimmäisen erän tahdilla. Helsinkiläisvieraiden toinen ylivoima tuotti tulosta Olli Palolan iskiessä ottelun neljännen osuman.

Ottelu jo ehti povata Niilo Haloselle kauden toista nollapeliä, kunnes Jordan Schmaltz ja Otto Paajanen lähtivät istumaan rangaistuksiaan samanaikaisesti. Sportin kultakypärä Turo Asplund laittoi komealla laukauksella riman kautta kiekon maaliin. Sport−sentterillä oli myöhemmin tilaisuus iskeä illan toisen osumansa läpiajosta, mutta Halosen kylmän viileät otteet eivät olleet peitottavissa tällä kertaa.

Viimeisten minuuttien pyristelyt eivät kuitenkaan horjuttaneet vieraiden puolustusta tarpeeksi, ja avauserän tehokas kymmenminuuttinen riitti takaamaan pisteet pääkaupunkilaisille.

Sport päätti vuotensa karvaaseen tappioon, majaillen runkosarjassa sijalla 12. HIFK puolestaan jatkoi hyvää tempoaan vierasotteluissa, ja jatkaa seuraavaan vuoteen sarjataulukon kärkipaikalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo