Gröndahlin paluuottelu päättyi IFK:n juhliin

LIIGA / Raportti
Sebastian Dyk oli yksi tehokkaimmista hyökkääjistä.
IFK jatkoi hyvää tempoaan Vaasan lauantai-illassa. Ari Gröndahlin paluu kotkapaitaan sai karut loppulukemat helsinkiläisvieraiden hakiessa täyden pistepotin lukemin 3-8.
Lähtökohdat 

Sarjataulukon viimeiseksi pudonnut Sport tarvitsi kipeästi paluuta voittokantaan. Edellisessä ottelussa hyvä nousu Tapparaa vastaan kiitettiin vain yhdellä pisteellä ja tappioputki kasvoi neljän ottelun mittaiseksi.

Ari Gröndahl palasi kotkapaitaan ja oli jo valmiina toimintaan lauantain koitosta varten.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hoviselle lauantai-ilta ei ollut lempeä. Vaikka kookas veskari torjuikin kiekon 20 kertaa, pikkumusta kaivettiin Sportin verkosta peräti kahdeksan kertaa.

Puolustuspelaaminen 

Lopputuloksestakin voi sanoa, ettei Sport−puolustus ollut terävimmillään. Viisikoittain kotkapaidat joutuivat maksamaan merkkausvirheistä kalliisti, ja ajoittain IFK−hyökkääjät saivat vain luistella maalintekopaikoille.

Hyökkäyspelaaminen 

Sport ei saanut juurikaan rakennettua vaarallisia, suunniteltuja hyökkäyskuvioita. Vaasalaisisännät saivat kuitenkin irtokiekkoja hyvin haltuun ja onnikin oli osassa osumista hyvin matkassa.

Eemil Erholtz iski Liiga−uransa avausmaalin, joka lipsahti helposti IFK−veskari Frans Tuohimaan hyppysistä.

Erikoistilanteet 

Viiden minuutin ylivoimakaan ei tuottanut kaivattua tulosta, kun IFK pääsi rokottamaan karmeasta kiekonmenetyksestä voittomaalin.

Myös alivoimalla Sportilla oli ongelmansa, kun IFK onnistui kahdesti murtamaan vaasalaisten alivoimanelikon.

Lähtökohdat 

Pitkällä vieraskiertueella ollut IFK sai karistettua SaiPaa vastaan kärsityn tappion Jyväskylässä. Ennen neljättä peräkkäistä vierasottelua Vaasassa helsinkiläiset olivat saaneet kaavittua voitot JYPin ja Ässien kotikonnuilta.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa joutui enemmän torjuntatöihin kuin kotijoukkueen virkaveli, mutta Sportissakin torjunut veskari ei ollut parhaimmassa vedossa. Erholtzin osuma onnistui livahtamaan helposti Tuohimaalta.

Puolustuspelaaminen 

Poikittaissyöttöjen kitkemisessä IFK:lla oli ajoittain ongelmia Sportin kanssa. Pakisto kuitenkin nousi hyvin tukemaan nopeita hyökkäyksiä, joka oli avauserässä myrkkyä kotijoukkueen puolustukselle.

Hyökkäyspelaaminen 

IFK:n hyökkäyskalusto onnistui tehokkaasti käyttämään Sportin hetkelliset erheet ja uinahdukset. Paikoitellen helsinkiläisvieraiden täytyi ainoastaan kuljettaa kiekko hyökkäysalueelle ja hyviä asioita tapahtui.

Erikoistilanteet 

Johan Motin otti toisen erän alussa itselleen pelirangaistuksen, mutta sekään ei onnistunut pidättelemään IFK:n maalikarkeloita Teemu Turusen iskiessä alivoimalla ottelun voittomaalin.

Ylivoimaviisikko jatkoi alivoimanelikon tehokkuutta Teemu Tallbergin ja Aleksi Laakson iskiessä maalin entistä seuraansa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo