Rikkonaisesta kamppailusta vauhdikkaaseen jatkoaikaan - Reijola nollasi jälleen vierasjoukkueen

LIIGA / Raportti
Rasmus Reijola suoriutui jälleen vahvasti kotiyleisön edessä.
Sportin ja Ässien kohtaamisessa päätössummeri soi ennen kuin ottelu kunnolla alkoikaan. Jäähyrikas kamppailu venyi aina pisimpään kaavaan asti, josta lopulta poistui voittajana kotijoukkue Sport.

Ottelu alkoi kummallakin osapuolella hitaasti, eivätkä läpi ottelun kerätyt rangaistukset edesauttaneet otteita. Ylivoima sujui sekä koti- että vierasjoukkueella suhteellisen mallikkaasti, mutta viimeistely oli hukassa. Tavallisten rikkeiden lisäksi Valtteri Viljanen nappasi itselleen kymmenen lisäminuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Kumpikaan maalivahti ei varsinaiseen koetukseen ottelun aikana joutunut, mutta torjuntatyöt sujuivat Rasmus Reijolalla ja Linus Söderströmillä hyvin. Ässien maalivahti joutui taistossa kovempaan kiekkosateeseen.

Rangaistusten määrät vähenivät viimeiselle kahdelle erälle, mutta kumpikaan hyökkääjistö ei saanut vahvaa aihiota päälle. Kiekko ei kuitenkaan ollut löytyäkseen maalin perukoilta, joten ratkaisua haettiin jatkoajalla.

Kolmella kolmea vastaan toi lisäpiristettä otteluun ja viisiminuuttisella nähtiin enemmän paikkoja kuin koko varsinaisen 60 minuutin aikana. Sekä Aleksi Heimosalmi ja Sakari Salminen saivat loistavat tilaisuudet napata kaksi pistettä porilaisten matkaan, mutta Sport−vahti Reijola ei ollut antautuakseen.

Jatkoajan viimeinen sekuntikaan ei siunannut maalia, ja ratkaisu jouduttiin lopulta hakemaan voittomaalikilpailusta. Kumpikin veräjänvartija jatkoi viileitä ja varmoja otteitaan, mutta lopulta ensimmäisen osuman onnistui iskemään Michael Keränen toisella yrittämisellään. Salminen ei toisella yrittämisellään onnistunut, ja Sport onnistui palaamaan voittokantaan Kuparisaaressa.

Samalla Sport onnistui kukistamaan kuuden ottelun mittaisen tappioputkensa Ässiä vastaan. Kumpikin joukkue jatkaa kauttaan keskiviikkona, kun Ässät isännöi KooKoota ja Sport vierailee Tapparan kotihallissa.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo