Ässien voittoputki venyi neljään, SaiPan pudotuspelihaaveille kova kolaus

LIIGA / Raportti
Daniil Tarasovin mailapeli ja torjuntatyöskentely tylsistyttivät SaiPan hyökkäyspelaamisen ja maalinteon.
Kuva © Topi Lainio
Ässien hyvä vire jatkui idän kiertueen toisella voitolla. Vierasvoittoon riitti tällä kertaa ensimmäisen erän salama-alku ja tasaisen varma puolustuspelaaminen. Voitolla SaiPasta Ässät vankisti asemiaan kymmenen joukossa runkosarjassa. SaiPalle sen sijaan tappio oli kriittinen eron Ässiin kasvettua jo 12 pisteeseen.
Lähtökohdat 

SaiPa lähti otteluun neljän tappion rasittamana, minkä myötä pudotuspelipaikka oli otteluun lähdettäessä jo yhdeksän pisteen päässä. Kotijoukkue kamppailee jatkopeleistä juurikin vierasjoukkue Ässien kanssa, joten nyt jos koskaan SaiPalla oli oiva hetki napata kolme pistettä.

Perjantain kierroksella SaiPa koki suurinumeroisen tappion toisen kriisiseuran JYPin kotikaukalossa. Ottelussa debytoivat kaksi uutta SaiPan pelaajaa: Justin Shugg ja Emil Forslund.

Maalivahtipelaaminen 

Niclas Westerholm pysyi jälleen lämpimänä vastustajajoukkueen lauottua kiekkoa maalia kohti tasaiseen tahtiin. Maalivahdin iltapuhteeseen kuului tukku perustorjuntoja, mutta myöskin intensiivisiä hetkiä, jolloin vastustaja vyörytti vaarallisia hyökkäyksiä SaiPan maalille.

Westerholmin päästämät maalit syntyivät joko erinomaisen yksilösuorituksen tai puolustuksen uinahduksen jälkeen, joten maalivahdille voidaan myöntää synninpäästö illan suorituksestaan.

Puolustuspelaaminen 

SaiPa sai sangollisen kylmää vettä niskaansa heti ottelun alkuminuuteilla, kun vieraiden nälkäinen pelaaminen palkittiin heltymättömällä hyökkäysalueen paineella. Tässä mankelissa SaiPan puolustus oli kovassa kiireessä, eikä pelaamisesta varsinaisesti huokunut rauhallisuus ja laadukkuus.

SaiPalla oli vaikeuksia oman alueensa pelaamisessa läpi ottelun. Kiekottomassa pelaamisessa korostui myös hengetön suorittaminen Westerholmin edessä. Ässien nälkäiset hyökkääjät olivat kärkkäänä odottamassa torjunnoista kimmonneita irtokiekkoja, eivätkä SaiPan puolustajat aina olleet tilanteissa hereillä. Ässien toinen maali nähtiin juuri tällaisen tilanteen seurauksena.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkue onnistui hyökkäyspelaamisessaan vain hetkittäin. Tunkkainen ensimmäinen erä ei lupaillut ilotulitusta myöskään myöhempiin eriin, mutta toisessa erässä SaiPa sai luotua maalipaikkoja vieraiden päädyssä suoraviivaisilla hyökkäyksillä.

SaiPa pyrki vielä mukaan kamppailuun voitosta ottelun loppuhetkillä, mutta joukkue epäonnistui pahoin kiekollisessa pelissään, minkä seurauksena vedot maalia kohtiin jäivät kiusallisesti nollaan. Tähän vaivaan ei auttanut edes maalivahdin ottaminen maalilta.

Erikoistilanteet 

SaiPan ylivoimapelaaminen ei rullannut tällä kertaa vapautuneesti ja itseluottamusta huokuen. Ottelun ainoalla ylivoimakerralla joukkue ei rakentanut montaakaan maalipaikkaa Ässät-nelikkoa vastaan.

Alivoimalle joukkue joutui heti ottelun alkuun. SaiPa ei onnistunut katkaisemaan Ässien luomaa painetta puolustusalueellaan, ja puolentoista minuutin pyörityksen jälkeen kiekko löytyi ensimmäistä kertaa maalin perukoilta.

Kolmannessa erässä joukkue joutui kahden miehen alivoimalle, jonka se selvitti ilman takaiskumaaleja pitkälti Westerholmin torjuntojen ansiosta. Vaikka maaleja ei juhlittukaan, Ässät sai luotua erikoistilanteen aikana tukun maalipaikkoja.

Lähtökohdat 

Ässien viime aikain vire on ollut positiivinen porilaisten voitettua kolme edellistä otteluaan ja saatuaan pisteitä viidestä edellisestä ottelusta. Porilaiset ovat nousseet vaivihkaa kilvoittelemaan pudotuspelipaikasta. Voitolla SaiPasta joukkueiden välinen ero kasvaisi jo 12 pisteeseen, kun otteluita on illan kierroksen jälkeen jäljellä enää 15.

Perjantaina Ässät vierailivat Jukureiden luona. Torstaina KooKoo-voitolla alkanut idän kierros jatkui nihkeällä voitolla Jukureista. Ottelussa nousivat esille Spinkit ja Mäkiset, joilta odotetaan uusia sankaritekoja myös Lappeenrannassa.

Maalivahtipelaaminen 

Vieraiden maalilla pelasi tällä kertaa Daniil Tarasov, joka pelasi osan perjantaisessa ottelussa Jukureita vastaan.

Tarasov pelasi tasaisen ottelun, johon sisältyi keskivertoa vähemmän torjuntoja, joista harva vaati erityisen akrobaattisia suoritteita. Nollapeli vieraskentällä on kuitenkin aina hatunnoston arvoinen suoritus.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden puolustuspelaaminen oli tällä kertaa hyvissä uomissa pitäen SaiPan hyökkäykset tiukassa nuhteessa. Puolustusta ei onnistuttu yllättämään alivoimaisena, eikä Tarasovin varjelema maaliverkko joutunut venymään laukauksien painosta.

Ässien tarjoama paine SaiPan kiekollisille puolustajille oli myrkkyä kotijoukkueelle, jonka pelaajilla oli merkittäviä vaikeuksia hyökkäyksiinlähdöissä. Vastaavasti vieraiden keskialueen ansapelaaminen hidasti tehokkaasti kotijoukkueen keskialueen ylityksiä.

Hyökkäyspelaaminen 

Reippaalla jalalla otteluun tullut patapakka sai ottelun haltuunsa räväkällä tavalla iskettyään kaksi maalia ensimmäisen viiden minuutin aikana. Maalien myötä joukkue pääsi kuskin paikalle ja vyöryttämään lisää hyökkäyksiä Westerholmin maalille.

Tehokkaan alun lisäksi porilaisten hyökkäyspelaamisessa erottautui positiivisesti irtokiekkojen voittaminen hyökkäysalueella ja varsinkin kerkeäminen torjunnoista kimmonneisiin kiekkoihin. Tämä heijastui lukuisina laukauksina maalivahdin edestä.

Erikoistilanteet 

Edeltävillä kierroksilla porilaisten kiitettävän tehokas ylivoima onnistui myös SaiPaa vastaan jo ensimmäisellä mahdollisuudellaan. Vieraat pelasivat ylivoimaansa viivalaukausten kautta, ja varsinkin Teemu Vuorisalo oli elementissään operoidessaan siniviivalla kiekon kanssa.

Ensimmäinen maali syntyi Tyson Spinkin eliittiluokan laukauksesta, jossa kiekko painui pienestä raosta Westerholmin ja maalirautojen välistä etukulmaan.

Alivoimalla Ässät selvisi kuivin jaloin minimoiden SaiPan maalipaikat.

Erikoista 

SaiPa on tehnyt viidessä viimeisessä ottelussa yhteensä viisi maalia. Lukema ei ole sellainen, joka kantaisi lappeenrantalaiset kohti pudotuspelejä.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu ratkesi jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, kun Ässät iski ensin maalin ylivoimalla ja miltei heti perään toisen maalin onnistuneen maalineduspelaamisen tuloksena.

SaiPa selkäranka ei tällä kertaa riittänyt nousemaan kuopastaan haastaakseen voittoputkessa ilakoivaa Ässiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo