Turkulaiset terävämpiä repaleisten joukkueiden väännössä Lappeenrannassa

LIIGA / Raportti
Henrik Haukeland torjui ensimmäisen nollapelinsä Liigassa lappeenrantalaisten kustannuksella.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa ja TPS lähtivät Liiga-viikkoon poikkeuksellisista lähtökohdista, kun molempia joukkueita riivaa tukku merkittäviä poissaoloja. Turkulaiset pelasivat maltillisen vierasottelun ja tekivät vain välttämättömän kolmen pisteen eteen. SaiPa puolestaan kompastui tehottomuuteen maalipaikoissa.
Lähtökohdat 

SaiPa lähtee otteluun yhtenä Liigan vahvimmista kotijoukkueista, mutta edeltävässä ottelussa Kisapuistossa Pelicans puunasi pisteen Lahteen selvin lukemin 2−7. Kotijoukkueelta odotetaan siis selkeää tasonnostoa, kun vastaan asettuu viime kevään pudotuspelivastustaja Turusta.

Kotijoukkueen sairastupaa miehittävät tällä hetkellä Ahti ja Emil Oksanen, Topi Nättinen, Jonatan Tanus, Ville Koho, Anssi Löfman, Elmeri Kaksonen, Roy Radke sekä Veeti Vainio. Mikko Haaparanta sen sijaan debytoi illan ottelussa Liiga-tasolla. Santeri Virtanen sen sijaan lähti nuorten maajoukkueen matkaan kohti arvokisoja.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaan iltapuhteeseen kuului ainoastaan 16 torjuntaa. Ottelun maaleista ensimmäinen syntyi puolustuksen nukahduksen jälkeen ja toinen puolestaan erinomaisen maskipelaamisen ja laadukkaan laukauksen myötä. Muutoin Tuohimaan työrupeama oli verrattain kevyt.

Puolustuspelaaminen 

Ensimmäisessä erässä kotijoukkueen puolustus joutui kovaan pyöritykseen, kun turkulaisten Zach Budish, Patrick Bjorkstrand ja Oskari Siiki onnistuivat erinomaisesti päätypelissään. Röyhkeän kolmikon onnistui ajaa maalin takaa suoraan Tuohimaan vartioimalle maalille, minkä seurauksena Siiki pääsi iskemään kiekon maaliin.

Tilanteessa SaiPan puolustajat eivät pysyneet hyökkääjien perässä, minkä seurauksena Tuohimaa jäi liian yksin turkulaisten vyöryn armoille.

SaiPan puolustus joutui jo ensimmäisessä erässä tiukkaan paikkaan, kun Vladimir Denisoville tuomittiin Bjorkstrandin estämisestä pelirangaistus.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPan lainapelaajien kyllästämä hyökkäysarsenaali paiskoi hartiavoimin hommia, mutta työn hedelmät jäivät tällä kertaa korjaamatta yleisen tehottomuuden ja Henrik Haukelandin torjuntojen takia.

Hyökkääjistä näkyvimmässä roolissa olivat David Goodwin, Tyler Morley ja Cody Kunyk, jotka jaksoivat luoda maalipaikkoja niitä kuitenkaan hyödyntämättä. Lisäksi puolustajista esiin nousi ylivoimavastuuta saanut Jere Sneck sekä jälleen rohkeasti hyökännyt Brendan Kichton.

SaiPa hyökkäsi ottelun alkupuoliskolla pitkälti päätykiekkojen kautta, mutta ottelun edetessä painopiste vaihtui viivalaukauksiin. Kumpikaan pelitapa ei lopulta osoittautunut tehokkaaksi menetelmäksi.

Erikoistilanteet 

SaiPa pääsi kahdesti pelaamaan ylivoimaa. Pakkopeli ei ollut varsinaisesti säkenöivää, mutta Kalle Maalahti sai kuitenkin kertaalleen kiekon tolppaan viivavedollaan. Tätä lähemmäs joukkue ei päässyt erikoistilanteissaan.

Ensimmäisen erän loppuun tuomittu viiden minuutin kotijoukkueen alivoima oli lopulta yksi ottelun käännekohdista. SaiPan puolustuksen ei onnistunut estää Lauri Pajuniemen laadukasta laukausta b-pisteen kaarelta.

Lähtökohdat 

Jos SaiPa on Liigan parhaimpia kotijoukkueita, niin TPS on vastaavasti Liigan parhaimpia vierasjoukkueita. TPS:n onnistui katkaisemaan viime viikon otteluissa tappioputkensa. Erityisesti voi huomioida 4−5-vierasvoiton Hämeenlinnasta.

Kotijoukkueen tavoin myös turkulaisilla on runsaasti loukkaantumishuolia. Poissaolijoiden listaa värittää Ilari Filppula, Oula Palve, Otto Nieminen, Bernard Isiguzo, Rasmus Tirronen ja Lauri Korpikoski. Kaapo Kakko ja Olli Kaskinen ovat nuorten maajoukkueen mukana. Timo Pärssisen poika Juuso Pärssinen ensimmäisen kirjaa ensimmäisen ottelunsa Liigassa Lappeenrannan illassa.

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukeland pelasi varmasti turkulaisten maalilla. SaiPan onnistui useamman kerran päästä yrittämään maalintekoa läheltä, mutta Haukelandin onnistui kerta toisensa jälkeen varjella maaliaan.

Nollapeli oli Haukelandin Liiga-uran ensimmäinen.

Puolustuspelaaminen 

TPS:n puolustus hoiti hommansa eleettömästi estäen keltapaitaisten isäntien rynnistykset Haukelandin maalille. Muutamaan otteeseen kotijoukkueen vikkelät hyökkääjät onnistuivat luomaan epäjärjestystä turkulaisten maalille, mutta erinomaisia maalipaikkoja kotijoukkueelle ei kuitenkaan siunaantunut.

Hyökkäyspelaaminen 

Vierasjoukkue hyökkäsi ensimmäisessä erässä kokoonpanonsa repaleisuuden huomioiden tyydyttävällä tasolla. Erityisesti joukkueen kookkaat hyökkääjät onnistuivat pitämään kiekkoa nurkissa, minkä seurauksena syntyi myös ottelun voittomaali.

Toisessa ja kolmannessa erässä turkulaiset pelasivat kiekollisesti kovin maltillisesti ja rajallisesti, eikä joukkueelle kertynyt kuin kymmenen vetoa maalia kohtia ensimmäisen erän jälkeen.

Erikoistilanteet 

Denisovin viiden minuutin rangaistuksen aikana TPS pystyi tekemään ottelun kannalta tärkeän 0−2-maalin. Vastaavasti joukkueen alivoima kesti kotijoukkueen ylivoimayritykset.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisessä erässä, kun Siiki pääsi iskemään ottelun voittomaalin verkon perukoille. Erän lopussa TPS sai vielä hyödynnettyä ylivoimansa. SaiPa loi ottelussa monta riittävän hyvää maalipaikkaa, joiden myötä kotivoitto olisi ollut mahdollista, mutta tietty tehottomuus vaivasi keltanuttuja ratkaisupaikoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo