SaiPa nousi kahden maalin takaa voittoon Pelicansista

LIIGA / Raportti
SaiPa nousi kanveesista ottelun voittoon.
Kuva © Topi Lainio
Pelicans lähti illan kamppailuun pienenä ennakkosuosikkina hyvin vahvojen viime aikaisten otteiden johdosta. Pitkään näyttikin siltä, että Pelicans hakee matkaansa kolme pistettä, mutta SaiPa nousi takaa väkisin ohi.
Lähtökohdat 

SaiPa katkaisi viime keskiviikkona kahden ottelun mittaisen tappioputken voittamalla Jukurit kotonaan 4-2. Lappeenrantalaisryhmällä on viimeiset kymmenen ottelua sujunut hyvin tahmeissa merkeissä - varsinaisen peliajan voittoja joukkue on saalistanut tuolla ajalla ainoastaan kaksi. Puolustuspelaaminen on pettänyt myös todella pahasti, viimeiseen kuuteen otteluun SaiPan maaliverkko on heilunut peräti 25 kertaa. SaiPa on sarjataulukossa sijalla yhdeksän, mutta se tarvitsee kipeästi lisäpisteitä ja voittoja turvatakseen asemiaan taistelussa kympin sakista.

Maalivahtipelaaminen 

Pelicans ja puolustaja Oliwer Kaski iski ottelun avausmaalin hyvän ja liikkuvan maskin takaa siniviivalaukauksella. Ottelun toinen maali tuli Kasken hienon henkilökohtaisen yksilösuorituksen jälkeen, hän onnistui harhauttamaan Westerholmin täysin ja laittoi kiekon maaliin vanhanaikaisella. Westerholmin otteissa oli ajoittain ylipelaamisen makua.

Puolustuspelaaminen 

SaiPa onnistui puolustuspelissään huomattavasti paremmin kuin viime viikkoina on ollut tapana. Pelicansin 0−2-maalin voi laittaa ainakin osittain puolustusalueen heikon pelaamisen piikkiin. Pelin avaaminen onnistui pääsääntöisesti hyvin ottelussa, joskin Pelicans ei kovin aktiivista karvauspelaamista esittänyt.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPa tuli aivan ottelun alkuun varsin vahvasti, paineistaen Pelicans-puolustusta aktiivisesti ja syvältä. Vahva otteluun tulo ei kuitenkaan konkretisoitunut kovinkaan laadukkaina maalintekopaikkoina. SaiPa laukoi kohti maalia määrällisesti hyvin, mutta todelliset maalipaikat oli hyvin vähissä koko ottelun aikana. Myös laukausten laadussa jäi paljon parannettavaa lappeenrantalaisille. Varsinaisen peliajan loppupuolella Elmeri Kaksonen osoitti, että aina kannattaa laukoa - helpohko rannelaukaus upposi melko helposti ohi Pelicans-vahti Skarekin. Tomi Iso-Mustajärvi oli illan tehokkain pelaaja tehoilla 2+1, hän iski ottelun voittomaalin jatkoajalla.

Erikoistilanteet 

SaiPa onnistui pitämään maalinsa puhtaana pelatessaan alivoimalla kaksi kertaa. Ylivoimalla joukkue pääsi yrittämään kolme kertaa ilman tehoja. Ylivoimapeli oli ajoittain hyvin hidasta kiekonsiirtelyä.

Lähtökohdat 

Pelicans porskuttaa kuuden ottelun voittoputkessa. Joukkue on voittanut kymmenen ottelua viimeisen yhdentoista ottelun aikana ja lähtee illan SaiPa-otteluun pienenä ennakkosuosikkina vierasottelusta huolimatta. Lahtelaisten loistavat otteet ovat näkyneet ansaitusti myös sarjataulukossa - Pelicans komeilee jo sijalla neljä ja on tukevoittanut asemiaan merkittävästi kuuden sakissa.

Maalivahtipelaaminen 

Jakub Skarek oli Pelicans-valmennusjohdon valinta illan otteluun ja Skarek oli maalilla pääsääntöisesti vakuuttava. SaiPan 2−2-tasoitusmaali livahti kohtuullisen helposti maaliin ottelun viimeisillä minuuteilla. Pelicansin tiivis puolustuspeli auttoi myös Skarekin torjuntatyöskentelyä, mutta Skarekin rauhallinen perusolemus antoi lisää luottoa kenttäpelaajiin. Varsin isosta torjuntamäärästä huolimatta huippumaalintekopaikat olivat vähissä Skarekin vartioimalla maalilla.

Puolustuspelaaminen 

Pelicans selvitti SaiPan pienen alkurynnistyksen ottelun ensiminuuteilla mallikkaasti. SaiPan 1−2-kavennusmaali tuli Pelicansin puolustusalueen kiekonmenetyksestä, mutta muuten koko ottelun aikana Pelicans-puolustus ei antanut SaiPalle laadukkaita maalintekopaikkoja − hyvä viisikkopelaaminen ja miesvartiointi toimi mallikkaasti. Pelicans onnistui myös blokkaamaan hyvän määrän SaiPan laukauksia. Ottelun ratkaisumaali tuli jatkoajalla, kun SaiPa pääsi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen ja Iso-Mustajärvi ratkaisi ottelun.

Hyökkäyspelaaminen 

Oliwer Kaski oli illan Pelicans-nimi. Kaksi tehtyä maalia, joista ottelun 0−2-maali oli todella hieno henkilökohtainen taidonnäyte. Ottelun aikana Pelicans pyrki iskemään suoraviivaisesti kohti SaiPan maalia ja toimittamaan aktiivisesti kiekkoa maalille.

Erikoistilanteet 

Pelicans pääsi kokeilemaan ottelussa kaksi kertaa ylivoimalla ilman tulosta. Ylivoimalla joukkue liikutti kiekkoa hyvin ja haki poikittaissyöttöjä myös maalin kulmille. Alivoimaa joukkue joutui tappamaan kolme kertaa, alivoima toimi ottelussa hyvin ilman takaisuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo