Pelicansille turha reissu Lappeenrantaan – Nieminen suomi omiaan huolimattomuudesta

LIIGA / Raportti
David Goodwinin läpiajomaali toi SaiPalle kauden ensimmäisen voiton Pelicansista.
Kuva © Topi Lainio
Pelicans toi intensiivisen kamppailupelin takaisin Kisapuistoon, muttei saanut pisteitä mukaansa.
Lähtökohdat 

Seitsemäntenä Liigassa majaileva SaiPa lähti otteluun allaan tappio Kouvolasta. Jalkapallolukemat 1-0 KooKoolle noudattelivat tiettyä jatkumoa, sillä kolmessa edellisessä SaiPan Liiga-ottelussa jommankumman joukkueen maalivahti on onnistunut torjumaan nollapelin.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaan ilta oli läheistä sukua tapaninpäivän illalle Kouvolassa: ei otsikkotason ihmetekoja, perusvarmaa torjuntatyöskentelyä, yksi päästetty maali ja joukkueelle avaimet voiton tavoitteluun.

Puolustuspelaaminen 

Isäntien puolustus oli Pelicansin väkivahvojen nousujen kanssa avauserässä helisemässä, ja vieraat saivat rakennella näyttäviä tekopaikkoja toisensa jälkeen. Vieraiden puhdas vääntövoima ja jalkanopeus olivat pari-kolme pykälää isäntiä edellä, ja vain viimeistelyn viimeisen terän puute esti lahtelaisjohdon avauserässä. Toiseen erään luisteli kamppailuvalmiimpi SaiPa, joka puolusti uhrautuvammin ja silminnähden selkeämmin konseptein.

Hyökkäyspelaaminen 

Ottelun alkupuolella SaiPan mahdollisuus piili lähinnä vastahyökkäyksissä Pelicansin jyrän alla. Työ palkittiin lopulta, kun varsin tuore saipalainen Micke Saari sai ottelun kolmannesta yrityksestään aikaan ottelun avausmaalin. Kotijoukkue sai avausmaalista selkeästi voimaa, vaikka Pelicans tasoittikin ottelun Casimir Jürgensin maalilla heti seuraavassa vaihdossa.

Erikoistilanteet 

Erikoistilannemaaleja ei ottelussa nähty, vaikka paikkoja oli puolin ja toisin. Ottelu pysyi varsin jäähyttömänä päätösvartille saakka. Päätösminuutin erikoisuus oli Jesse Saarisen koukkaamisen myötä SaiPalle tarjoutunut ylivoimamahdollisuus, jonka rikottu Cody Kunyk teki tyhjäksi nappaamalla sukeltamisjäähyn.

Lähtökohdat 

Sarjakolmonen Pelicans purjehti illan otteluun neljän perättäisen voiton mukaisessa myötätuulessa. Putki alkoi juuri edellisestä Lappeenrannan-vierailusta, jonka lahtelaiset veivät nimiinsä murskaluvuin 7-2. Tämän jälkeen ehtivät kaatua niin Tappara, KooKoo kuin tuoreimpana HIFK:kin.

Maalivahtipelaaminen 

Jakub Skarekin edustaessa Tsekkiä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Jussi Olkinuora kantaa Pelicansin maalilla pääasiallista torjuntavastuuta. Olkinuora torjui vanhaa seuraansa vastaan vakuuttavasti kahdesta takaiskusta huolimatta ja teki lukuisat SaiPan painejaksot tyhjiksi korostetun vakuuttavilla poiminnoillaan.

Puolustuspelaaminen 

Vieraat pitivät korkealla karvauksellaan koko avauserää hyppysissään, ja SaiPan hyökkäyspään rynnistykset tuppasivat päättymään lahtelaiseen lihaan. Valkopaitaisten isäntien tila oli lahtelaisten tiiviin mailahäirinnän myötä vähissä läpi koko ottelun. Herhiläismäisyys putosi kuitenkin ottelun edetessä vähä vähältä pykälää pienemmälle numerolle.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans rullasi neljän likimain tasavahvan sylinterin voimin ja yllätti väkevällä sisääntulollaan SaiPan. Ote kaksinkamppailuissa tasoittui kuitenkin alun rynnistyksen jälkeen. Pelicansin kärkiyksilöt Jesse Saarisen ja Jesse Mankisen johdolla olivat hyvällä pelipäällä ja loivat lukuisia valiopaikkoja, mutta viimeistely jäi ontumaan. Päävalmentaja Ville Nieminen suomikin joukkuettaan nimenomaan huolellisuuden puutteesta.

Erikoistilanteet 

Pelicans ei kyennyt realisoimaan saamiaan ylivoimia maalien muodossa, mutta ylläpiti näyttävää pakkopeliä erikoistilanteillaan. Erityisen hyvää oli tilanteiden elossa pitäminen: Jonatan Tanuksen huitomisjäähyn jälkitilanteessa Pelicansin 2-2-tasoitus konkreettisesti roikkui ilmassa, ja ensimmäiseen pitkän kiekon tuomaan pelikatkoon kesti rangaistuksen päättymisestä toista minuuttia.

Erikoista 

Avauserän jälkipuoliskolla Pelicans-kassari Olkinuora suoritti lähes pasinurmismaisen uhkarohkean vastaantulon. Olkinuora ehti nousta jo likimain puolustussiniselle, mutta kerkesi kierrokseltaan lopulta ajoissa takaisin.

Pelicansin edelliseen Lappeenrannan-vierailuun verrattuna lukemat pysyivät tänään todella maltillisina. Yhteisiin nimittäjiin kuuluvat SaiPan viimeistelemät kaksi maalia, mutta Pelicans jäi edellisvisiitin seitsemästä täysosumastaan tällä kertaa hieman jälkeen.

Ottelun ratkaisu 

SaiPan selviäminen Pelicansin rynnistyksestä ja paikkojen hyödyntäminen paremmalla tehokkuudella olivat voiton avaimet tänään. David Goodwinin läpiajomaali toisen erän lopulla jäi ottelun ratkaisuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo