Pelicans rikkoi Kisapuiston kotitaian, kultakypärien taistossa Lukáš Jašek jatkoi pisteputkeaan

LIIGA / Raportti
Pelicansin kultakypärä Lukáš Jašek oli tällä kertaa potkun Ville Petmania edellä.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa koki kauden ensimmäisen tappion kotikentällään. Pelicans sen sijaan jatkoi menestyksekästä alkukauttaan ottamalla täydet kolme pistettä matkaansa.

Lahden Pelicans otti kauden toisen vierasvoittonsa Lappeenrannan Kisapuistosta, jossa kotijoukkue SaiPa ei ollut vielä hävinnyt kertaakaan kuluvan kauden aikana.

Ottelua leimasi kiekolliseen pelaamiseen nojaavan kotijoukkueen huolimaton syöttely sekä vierasjoukkueen ärhäkkä ja tehokas karvauspelaaminen, joka loi useita maalipaikkoja.

Pelicans ei jäänyt surkuttelemaan kärkipelaajiensa Jiří Smejkalin ja Emil Larmin poissaoloa, vaan kamppaili itsensä hallittuun voittoon tehokkaan viimeistelyn ja tiiviin puolustuspelaamisen ansiosta.

Pomppiva kiekko kotijoukkueen kiusana

Ottelu alkoi rikkonaisesti ja hapuillen, mikä merkitsi vaikeuksia erityisesti kotijoukkueelle. Pelicansin aktiivinen kiekoton pelaaja häiritsi SaiPan puolustajien kiekottelua siinä määrin, että helpotkin syötöt tuntuivat karkaavan metrin päähän maalistaan. Tämän myötä ottelun painopiste pysyi SaiPan kenttäpuoliskolla. Huolimaton syöttöpelaaminen vaikeutti huomattavasti myös kotijoukkueen hyökkäyksien rakentamista.

Tiistaina edeltävän kerran pelannut Pelicans oli erässä kuskin paikalla ja pääsikin juhlimaan ensimmäisenä maalia. SaiPan sinäänsä kelvollisesti sijoittunut puolustus uinahti, ja Mikko Kokkonen löysi keskustasta tilaa nopean pelinlukunsa ansiosta. Vaikka hänen laukauksensa oivalta maalipaikalta epäonnistui, kauden pistetilinsä avannut Juuso Jämsen iski torjunnasta kimmonneen kiekon maalin perukoille.

Juuso Jämsenin kauden avausmaali määritti ottelulle suuntaa.
Kuva © Topi Lainio

Erän alun maali määritteli pitkälle myös loppuerää. SaiPan hapuileva pelivalmius ei ollut riittävällä tasolla säännöllisten maalipaikkojen luomiseksi. Tästä huolimatta joukkue onnistui myös maalinteossa. Mikko Juusolan loistava yksilösuoritus tasoitti ottelun tavalla, joka ei lämmitä Pelicansin päävalmentajan Tommi Niemelän saati maalivahti Jasper Patrikaisen mieltä.

Pelikaanien puolustus tiivistyi

Toisessa erässä nähtiin aiempaa aaltoilevampaa pelaamista. SaiPa pääsi otteluun paremmin mukaan, mikä näkyi myös kiekonhallinnassa sekä laukausmäärissä, joissa Pelicans jäi selvästi isäntiensä perään.

Muuttuneista valta-asemista huolimatta erässä onnistui ainoastaan Pelicans. Lahtelaisten ykkösnyrkki pisti Kaukaan päädyn maaliverkot kireiksi nopealla suoralla hyökkäyksellä. Maalia edelsi melkoinen kalabaliikki keskialueella, jossa molempien joukkueiden pelaajata painivat ja huitoivat toisiaan sääntöjen rajamailla.

Kultakypärä Lukáš Jašek jatkoi kuuden ottelun pisteputkeaan Iikka Kangasniemen tyylikkäästä syötöstä. Jašek on päässyt tehopisteiden makuun jokaisessa pelaamassaan ottelussa.

Pelillisesti selkein muutos oli Pelicansin prässäyksen lievä tasaantuminen, minkä seurauksena SaiPan puolustajat saivat hieman enemmän kiekotteluaikaa omalla alueellaan. Tästä huolimatta vieraiden keskialueen tiivis puolustusasetelma aiheutti kotijoukkueelle harmaita hiuksia.

SaiPan tämän kauden otteluissa on nähty toisien erien aikana pitkiä kiekkoralleja vastustajan hyökkäysalueella. Tällä kertaa pitkät hallintajaksot olivat aiempaa pienemmässä roolissa kiitos Pelicansin puolustuspelaamisen. Erän loppupuolella nähtiin kuitenkin vielä tutumpaa kiekottelua päädyssä ja kulmissa.

Pelikaani söi kiekkoa ja kulutti kelloa

Kolmas erä alkoi sähäkästi molempien joukkueiden onnistuttua maalinteossa 39 sekunnin välein. Onnistumiset toivat otteluun uutta virtaa ja erän aikana nähtiinkin useita kiekonriistoja ja niistä syntyneitä maalipaikkoja.

Vauhdikas pelaaminen jatkui korostuneen pitkään ilman pelikatkoja. Tämä tuntui sopivan lahtelaisille vieraille, jotka saivat puolustettua kotijoukkueen etäälle parhaalta maalintekosektorilta. SaiPa sai kuitenkin luotua useamman lupaavan laukaisupaikan, mutta vedot kimpoilivat kerta toisensa jälkeen Pelicansin uhrautuvien pelaajien suojista kaukalon nurkkiin.

Molemmat joukkueet jatkavat runkosarjaansa keskiviikkona. Lappeenrantaan saapuu vieraaksi Tappara ja JYP saapuu puolestaan Lahteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo