Alivoimamaalikaan ei auttanut Pelicansia, SaiPa palasi voittojen tielle puolustuksen kautta

LIIGA / Raportti
SaiPan nelosketjulla oli syytä juhlaan kovan työnteon kannettua hedelmää Pelicansia vastaan.
Kuva © Topi Lainio
Kahden pelillisessä kurimuksessa olevan joukkueen kamppailussa vapautuneeksi voittajaksi nousi kotijoukkue SaiPa, joka ei tyrmistynyt vieraiden iskemästä ylivoima- ja alivoimamaalista ensimmäisessä erässä. SaiPa ansaitsi helpottavan voittonsa, mutta Pelicansin via dolorosa sen sijaan jatkuu vieläkin.
Lähtökohdat 

Tappioputkessa puurtanut SaiPa lähti hakemaan kotikentältään lauantain KalPa-ottelua raikkaampaa peliä ja paluuta voittojen tielle. Vastaan asettui Pelicans, jota vastaan SaiPa hävisi kauden ensimmäisen kotiottelunsa.

Maalivahtipelaaminen 

Lauantain KalPa-mittelössä epäonnistunut Karolus Kaarlehto sai heti uuden mahdollisuuden esitellä osaamistaan. Keskiviikkoilta ei kuitenkaan tuonut suoranaista helpotusta nuoren maalivahdin raskaaseen puurtamiseen.

Ensimmäisessä erässä Kaarlehto kirjasi neljä torjuntaa, mutta päästi kaksi maalia, joista molemmat olivat tilanteita, jotka jäävät varmasti harmittamaan Kaarlehtoa. Ottelu oli Kaarlehdolle vaikea, sillä vieraat eivät vyöryttäneet hyökkäyksiään tasaisesti, minkä seurauksena laukauksiakaan maalia kohti ei tullut paljoa.

Puolustuspelaaminen 

SaiPan puolustus onnistui illan ottelussa hienosti. Tiivistynyt puolustuspelaaminen tarjosi joukkueelle henkistä selkänojaa, johon nojaamalla myös kiekollinen pelaaminen sai joukkueen paljon kaipaamaa varmuutta ja uskallusta.

SaiPa sai puolustettua Pelicansin hyökkäykset nurkkiin ja kauas maalinedustalta. Tämän seurauksena vastustajien laukaisumäärä ja maalipaikkojen lukumäärä jäivät verrattain mataliksi.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkueen hyökkäyspelin sielu oli tälläkin kertaa Tomáš Záborský, Teemu Ramstedt sekä ketjun työmies Mikael Kuronen. Ketju latoi kaksi tärkeää maalia sekä pelasi hyvää ylivoimapeliä. Muutoin joukkue käänsi peliä nopeasti kohti hyökkäyssuuntaa. Taktiikka tuotti useamman maalipaikan ja joukkueen kaksi ensimmäistä maalia.

Joukkue tuli KalPa-peliä paremmin ensimmäiseen erään, mutta silti joukkueelta olisi voinut odottaa raikkaampaa otetta pelaamiseen. Pelin edetessä joukkue sai onnistumisia, minkä jälkeen pelaaminen vapautui vaihto vaihdolta. Tämä näkyi selvästi varsinkin ottelun toisessa erässä, jossa syntyi ottelun lopputuloksen kannalta ratkaisevat kaksi kotijoukkueen maalia.

Erikoistilanteet 

SaiPan erikoistilannepelaaminen on heilahdellut viime aikoina oikein mainiosta kovin heikkoon. Pelicansia vastaan joukkue sai jälleen ottelun alussa rangaistuksen, josta Pelicansin toinen ylivoimakoostumus pelasi mallikkaan erikoistilannevaihdon ja pisti kiekon maaliin tuurin säestämänä. Ottelun edetessä kotijoukkue petrasi alivoimapelaamistaan, minkä seurauksena Pelicansin maalipaikat vähenivät selkeästi.

Ylivoimalla joukkueen kuumat pelaajat Záborský, Ramstedt sekä Veeti Vainio saivat luotua useamman maalipaikan, mutta verkkoon asti kiekko ei tietään löytänyt. Toisen erän onnistumisten myötä joukkueen itseluottamus koheni silmissä ja ylivoimapelaaminenkin notkeutui entisestään.

Joukkueelle pitää kuitenkin antaa pitkä miinus päästämästään alivoimamaalista, jossa Pelicansin Hannes Björninen luki tilanteen erinomaisesti ja karkasi läpiajoon.

Lähtökohdat 

Myös Pelicansin syyskausi on edennyt ailahtelevasti tappioputkien venyttyä kerta toisensa jälkeen. Toisaalta lahtelaiset ovat voittaneet kaksi viimeisestä kolmesta ottelusta. Joukkue voitti edeltävän ottelunsa Lappeenrannassa, joten lahtelaisilla oli toiveissa päästä nauttimaan voitosta.

Maalivahtipelaaminen 

Pelicansin maalilla pelasi tällä kertaa Tomi Karhunen. Kokenut maalivahti selvitti kotijoukkueen hyökkäykset pääsääntöisesti tyylikkäästi.

Kotijoukkueen maalit eivät varsinaisesti mene Karhusen piikkiin. Sen sijaan maalivahtia voi kehua kiekkokontrollista sekä John Perssonin ryöväämisestä toisen erän lopulla näyttävällä kilpitorjunnalla.

Puolustuspelaaminen 

Pelicansin puolustuspelaamista leimasi ensimmäisessä erässä hidas reagoiminen pelin suunnanmuutoksiin, joista syntyi useampi maalipaikka. Muutenkin joukkueen puolustamista leimasi epävarmuus, joka konkretisoitui erityisesti Záborskýn tekemässä maalissa, jossa lahtelaisten puolustaja pelasi itsensä ulos tilanteesta tarjoten kotijoukkueelle mahdollisuuden ylivoimahyökkäykseen.

Joukkueen puolustusalueen puolustuspelaaminen oli melko varmaa, eikä kotijoukkueen hyökkääjillä ollut liikaa tilaa Karhusen maalilla. Pelicansia voi silti moittia huolimattomuudesta omalla puolustusalueellaan, mikä lie peruja mollivoittoisesti sujuneesta syyskaudesta.

Hyökkäyspelaaminen 

Vieraiden hyökkäyspelaaminen oli nihkeää, eikä ykkösketjun tähtien Björnisen ja Juhamatti Aaltosen takana ollut liiemmin tulitukea. Varsinkin toinen erä oli lahtelaisille vaikea osittain päästettyjen maalien ja tuomittujen rangaistusten vaikutuksesta.

Pelicans tuli otteluun pirteästi ja pääsikin nopeasti maalin makuun hyödynnettyään kotijoukkueen heikomman ottelun alun. Reipas ensimmäisen erä ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut pelinsä kanssa tuskailevaa joukkuetta kaapimaan voittoa Kisapuistosta.

Erikoistilanteet 

Vieraiden erikoistilannepelaaminen sujui tilastojen valossa erinomaisesti pelikaanilauman viimeisteltyä ensimmäisessä erässä sekä ylivoimalla että alivoimalla. Joukkueelle suotiin mahdollisuus nousta otteluun mukaan muutaman ylivoiman myötä, mutta tällä kertaa maaleja ei syntynyt riittävästi.

Ottelun ratkaisu 

Kahden pelinsä kanssa kipuilevan joukkueen välinen ottelu ratkesi kotijoukkueen tiivistyneeseen pelaamiseen sekä ykkösketjun onnistumisiin. Vieraiden ensimmäisen erä sujui tehokkaasti, mutta toisessa erässä kaukalossa oli kärkevästi ilmaistuna vain yksi joukkue. Herkässä tilassa eteenpäin vaappuva Pelicans ei pystynyt vastaamaan SaiPan tekemiin maaleihin vaikka peli olikin maalien osalta tasainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo