Kaakon derbyssä murtuivat putket ja kipsit, Niclas Westerholm juhli jatkosopimustaan nappipelillä

LIIGA / Raportti
Niclas Westerholm juhlisti tuoretta jatkosopimustaan pelaamalla mainion pelin KooKoota vastaan.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan terävä alku ja tehokas ylivoima katkaisivat KooKoon ennätyksellisen voittoputken kauden toisessa Kaakon derbyssä.

Illan ottelussa todistettiin pitkien voitto- ja tappioputkien katkeamista sekä nähtiin paljon kaivattuja onnistumisia erikoistilanteissa. SaiPan pirteä ottelun alku ja nopea onnistuminen ylivoimalla tasasivat tietä kotivoittoon kauden toisessa Kaakon derbyssä.

SaiPan ylivoima löysi tehonsa

Ottelu alkoi sähäkästi kotijoukkueen Ville Petmanin hankittua joukkueelleen ylivoiman heti ottelun ensimmäisessä vaihdossa. SaiPan ylivoima on ollut viime aikoina tuskaista, mikä on näkynyt tehottomuuden lisäksi myös hapuilevana pakkopelinä.

Ottelun ensimmäinen ylivoima alkoi myös ontuen, mutta aivan erikoistilanteen lopussa Joni Nikko pelasi oivan syöttölaukauksen maalille leikanneelle Micke Saarelle, ja kiekko löysi tiensä ensimmäistä kertaa KooKoon verkkoon.

Maukas onnistuminen ottelun alkuhetkillä vapautti kotijoukkueen pelaamista, mikä näkyi viime ottelukierroksia varmempana kiekonkäsittelynä. Tasakentin kouvolalaiset vieraat pelasivat sujuvaa joukkuepeliä halliten kiekkoa, mutta SaiPan viisikkopuolustus piti vieraat poissa pahanteosta. Ylivoimamaali säteili myös ottelun seuraaviin SaiPan ylivoimiin, joiden aikana pelaaminen oli aiemmasta reipastunutta.

Vaikka KooKoo olikin kiekon kanssa hallitseva joukkue, SaiPa teki myös ottelun toisen maalin reilut viisi minuuttia avausmaalin jälkeen. Maalia edelsi tilanne, jossa KooKoo paineisti Joel Olkkosta SaiPan puolustussiniviivan lähellä vieraiden kannalta lupaavasti. Kiekon menettämisen sijaan Olkkonen sai kuitenkin tyrkättyä kiekon keskialueelle kahden puolustavan pelaajan ohi, minkä seurauksena Santeri Virtanen karkasi Ville Vainikaisen kanssa ylivoimahyökkäykseen.

Tolpat kilisivät, maaliverkot heiluivat

Ottelun toisessa erässä nähtiin useampi maalipaikka KooKoon hyökkäysalueella, mutta vielä tässä vaiheessa maaliverkot eivät pullistuneet. SaiPan viisikkopuolustus oli sinnikästä ja sitoutunutta, minkä lisäksi tuoreen jatkosopimuksen tehnyt maalivahti Niclas Westerholm pelasi varmasti joukkueensa maalilla ryöstäen useamman laadukkaan maalipaikan.

Vieraiden riveistä erottautuivat edukseen erityisesti ykkösvitja Ahti OksanenKyle PlatzerChristian Thomas sekä jälleen erinomaisen pelin pelannut Vilmos Galló. Myös tehopuolustaja Arttu Pelli oli monessa mukana hyökkäyspäässä.

Pelli olikin avainroolissa yhdessä ottelun avaintapahtumassa toisen erän alkupuoliskolla. Oksasen maalille nollakulmasta siirtämä kiekko ponnahti ilmaan ja Pellin kautta maaliin, mutta maali hylättiin lopulta verrattain pitkän videotarkastuksen jälkeen.

Vaikka vierailla oli omat paikkansa päästä tulostaululle, SaiPa jatkoi maalitehtailuaan onnistumalla toistamiseen ylivoimallaan. Jarno Koskirannan ja Tomáš Záborskýn syöttöpeli avasi Elmeri Kaksoselle paikan takatolpalta, josta kokenut hyökkääjä iski kauden kahdeksannen maalinsa.

Siinä missä SaiPan ylivoimapeli sai vihdoin onnistumisia, KooKoon ylivoimapelaaminen ei tällä kertaa realisoitunut maaleina. KooKoo sai toki luotua laadukkaita maalipaikkoja, mutta SaiPan koko kauden tehokkaasti toiminut alivoima kesti kuitenkin pakkopelin omassa päädyssään.

Kolmas erä enää kosmetiikkaa

Vierasjoukkue lähti kolmanteen erään kolmen maalin takamatkalta, muttei suinkaan luovuttaneena. KooKoo hyökkäsikin varsinkin erän ensimmäisissä vaihdoissa sisukkaasti, mutta SaiPan puolustuspelaaminen selvitti tilanteet kunnialla vaihto toisensa jälkeen. Viimeisenä lukkona hääri Westerholm.

Ottelu sai viitteitä lopputulemastaan Záborskýn ohjattua Markus Kojon tulisen lyöntilaukauksen KooKoon maalivahti Victor Brattströmin ohitse. Tämän jälkeen ottelun suurin jännitys oli, saisiko Westerholm nollapelin tilastoihinsa. Tämä haave kariutui kuitenkin neljä minuuttia ennen loppua Pellin iskettyä kiekko parhaalta maalintekosektorilta suoraan syötöstä maalin perukoille.

SaiPan voitto katkaisi kotijoukkueen kolmen ottelun tappioputken. SaiPa oli hävinnyt viimeisistä kahdeksasta ottelustaan seitsemän, joten voitto tuli maukkaaseen saumaan. KooKoon hurja kahdeksan ottelun voittoputki, joka on myös seuraennätys, murtui sen sijaan paikallisvastustajan sinnikkyyteen ja tehokkuuteen.

Ottelun ykköstähti Westerholm kiteytti kotijoukkueen reseptin voittoon CMoren hikihaastattelussa.

− Pelattiin tänään hyvin ja puolustettiin hyvin. Tehtiin paikoista maalit ja ylivoima onnistui. Siinä ne ottelun ratkaisut tänään.

SaiPa pelaa seuraavaksi lauantaina Oulussa Kärppiä vastaan, KooKoo vastaavasti kotonaan JYPiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo