SaiPa taisteli tiukan voiton Jukureista - Iso-Mustajärvi ja Kaarlehto ottelun sankareina

LIIGA / Raportti
Karolus Kaarlehto pelasi vahvan ottelun SaiPan maalilla.
Kuva © Saana Hakala
Jukurit oli SaiPaa vastaan ottelussa niskan päällä, mutta sinnikkäästi taistellut lappeenrantalaisryhmä venytti ottelun jatkoajalle. Siinä ottelun ratkaisijaksi nousi Tomi Iso-Mustajärvi.
Lähtökohdat 

SaiPa on aloittanut kautensa vaihtelevalla menestyksellä. Kuudesta ottelusta se on voittanut kaksi ja hävinnyt neljä. Jukurit-kamppailuun joukkue lähti kaksi tappiota allaan. Niistä viimeisin tuli keskiviikkona Pelicansin vietyä pisteet Lappeenrannasta 2-5-lukemin.

Pelicans-otteluun SaiPa sai riveihinsä kokeneen Tuomas Kiiskisen, joka olikin heti debyyttiottelussaan vahvassa iskussa tehtailemallat tehot 1+1.

Maalivahtipelaaminen 

Karolus Kaarlehto pelasi erinomaisen ottelun lappeenrantalaisveräjällä. Ajoittain kiekot pomppivat SaiPa-vahdilta, mutta varsinkin ottelun loppuhetkillä hän otti muutaman loistotorjunnan, joilla todennnäköisesti pelasti SaiPan kolmannelta peräkkäiseltä tappiolta.

Puolustuspelaaminen 

SaiPan puolustuspelaaminen oli ottelussa vaihtelevaa. Pääosin joukkue kamppaili hyvin omassa päässä, mutta välillä jukurihyökkääjät pääsivät turhankin vapaasti maalinedustalle. 

Paineen alla lappeenrantalaispuolustus oli isommissa vaikeuksissa ja pelin avaaminen karvauksen alta tuotti vaikeuksia. Veeti Vainio antoi ottelussa useamman hyvän avauksen ja toi myös luistelemalla useamman kerran kiekon alueelle.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPan hyökkäyspeli oli melko suoraviivaista. Kiekkoa pistettiin päätyyn ja luistelemalla pyrittiin saamaan se haltuun, mutta hyvin usein jukuripelaajat ehtivät tilanteita estämään.

Ykköshyökkäysketju Tomas Zaborsky-Teemu Ramstedt-John Persson oli selvästi lappeenrantalaisten näkyvin kokonaisuus. Etenkin ruotsalaishyökkääjä Persson haki hanakasti laukauksia ja iskikin joukkueensa avausmaalin ensimmäisessä erässä.

Ykkösketjun lisäksi myös kakkosketjussa pelannut nuori Matias Mäntykivi esiintyi edukseen rohkealla pelaamisellaan.

Erikoistilanteet 

SaiPan erikoistilannepelaaminen jätti paljon parantamisen varaa. Avauserässä alivoimalla pelatessa kolahti omissa, eikä oma ylivoima lähtenyt pyörimään missään vaiheessa, vaikka joukkue pääsi sitä viidesti kokeilemaan.

Lähtökohdat 

Jukureiden kauden aloitus on ollut pirteä. Joukkue oli kolmen ottelun voittoputkessa. Perjantai-iltana se kamppaili täyden pistepotin kotikaukalossaan HPK:ta vastaan 4-3-lukemin.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi hoiti leiviskänsä virkaveljensä tapaan mallikkaasti. Takaiskuille hän ei voinut mitään. Ottelun kohokohtana oli pelin päätösminuutilla otettu ilmiömäinen mailatorjunta Tuomas Kiiskisen läpiajosta.

Puolustuspelaaminen 

Jukurien puolustus selvisi illasta varsin moitteetta. Joukkue puolusti hyvin keskustaa pitäen SaiPan poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta. Hyökkäyksiinlähdöt paineen altakin sujuivat hyvin syöttelemällä.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyssuuntaan Jukurien pelaaminen oli organisoidun oloista ja syöttöketjuilla joukkue pääsi etenemään hyökkäysalueelle. Välillä syöttöjen laadussa oli toivomisen varaa, mutta tilanteita mikkeliläisryhmä sai luotua voittamiseenkin tarvittavan määrän. Vahva luistelu ja karvaaminen tuottivat myös vaikeuksia SaiPan puolustajille.

Erikoistilanteet 

SaiPa rokotti Jukureita sen ensimmäisestä alivoimasta, mutta muutoin alivoimatilanteensa se selvitti ilman suurempia ongelmia. Ylivoimaa se pääsi pelaamaan vain avauserässä ja iskikin hienon kuvion päätteeksi 0-1-maalin.

Erikoista 

Ottelun linjatuomari Henri Tukia tuomitsi uransa 600. liigaottelun ensimmäisenä linjatuomarina sarjan historiassa.

Ottelun ratkaisu 

Tomi Iso-Mustajärvi aiheutti röyhkeällä nousullaan rangaistuslaukauksen jatkoajan toisella minuutilla. Hyökkääjä itse meni myös laukomaan ja ratkaisi ottelun kauden avausmaalillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo