Tirkkosen paluu Kisapuistoon päättyi tappioon − sitkeä SaiPa kaivoi kolmen pisteen voiton puolustuksen avulla

LIIGA / Raportti
Niclas Westerholm tarjosi varman esityksen ottelussa Jypiä vastaan.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan ja JYPin kauden ensimmäisessä ottelussa todistettiin Pekka Tirkkosen ja Ari Santasen paluuta Kisapuistoon. Itse ottelussa pelattiin tasaisesti ja paikoin värittömästi. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta ottelun loppuhetkillä, kun John Persson iski ottelun sen lopullisiin lukemiin 2−1.
Lähtökohdat 

SaiPan ohdakkeinen alkukausi sai viime viikon länsirannikon kierrokselta paljon kaivattuja positiivisia uutisia, kun joukkue nujersi Ässät maalein 0−3. Onnistuminen tuli hyvään hetkeen, sillä SaiPa taipui tylyin luvuin Lukkoa vastaan. Joukkue janosi illan ottelusta onnistumisia myös kotikaukalostaan.

Joukkueen sairastuvalla vointiaan paranteli edelleen Santeri Airola, Emil Oksanen, Santeri Virtanen sekä loppukauden sivussa oleva Micke Saari.

Maalivahtipelaaminen 

Niclas Westerholm pelasi SaiPan maalilla koittaen jatkaa Porista saatua nollapelivirettään.Normaaliin sähäkkään ja poukkoilevaan peliin verrattuna nuori maalivahti pelasi suhteellisen rauhallisesti. Westerholm otti ottelussa useamman hyvä torjunnan, joihin lukeutui tuplatorjunta täysin vapaana ollutta Jerry Turkulaista vastaan sekä useampi torjunta alivoimalla toisen erän lopussa.

Westerholmin työskentely oli yksi ottelun ratkaisevista asioista, eikä ottelun ykköstähden valinta ollut tällä kertaa vaikeaa.

Puolustuspelaaminen 

SaiPan puolustusalueen pelaaminen toimi kelvollisesti onnistuessaan pitämään vierasjoukkueen poissa pahan teosta. Joukkueen suoritusta himmentää kuitenkin se tosiseikka, että JYPin onnistui muutaman kerran ryöstää kiekon SaiPan puolustajilta. Onnistunutta iltapuhdetta himmensi Jani Tuppuraisen maalin edestä lakaisema tasoitusmaali kolmannessa erässä. Elmeri Kaksonen jäi Tuppuraisen jalkoihin rehdissä kaksinkamppailussa, eikä kokenut Tuppurainen erehtynyt avopaikasta.

SaiPan karvauspeli ei toiminut kovinkaan tehokkaasti vaikka se yrittikin painostaa JYPin puolustajien kiekonliikuttelua. Vieraiden puolustajat pääsivät melko vaivatta kärkikarvaajien paineen alta pois joko tehokkaalla luistelulla tai sitten helpolla syötöllä. Tämän seurauksena vieraat pääsivät toisinaan vauhdilla keskialueen yli. Toisaalta ottelun voittomaali syntyi juurikin onnistuneen karvauksen jälkipelistä.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPa aloitti ottelun itsevarmasti ja vauhdikkaasti pyrkien tuoda kiekkoa hyökkäyalueelle kuljettamalla ja pienillä syötöillä. Vaikka kiekon ylöstuonnit eivät aina tuottaneetkaan mainittavaa tulosta, niin joukkueen henkinen ryhti vaikutti lupaavalta.

Ottelun edetessä ja varsinkin ensimmäisen erätauon jälkeen ottelun vauhti aleni ja samalla myös SaiPan vauhdikkaat kiekonkuljetukset jäivät vähemmälle. Pelin rauhoituttua SaiPan kiekollinen peli meni puskemiseksi, eikä hyökkäysalueen siniviivan ylittäminen enää onnistunut sutjakkaasti.

Ottelun viimeisellä minuutilla SaiPa onnistui kiekonriistossa Tuomas Kiiskisen yllätettyä JYPin puolustuksen nälkäisellä karvauksella. Tästä seurasi pitkä hyökkäys ja kaksi laadukasta maalipaikkaa, joista toisesta joukkueen ykköstykki John Persson iski kiekon kaaoksen keskeltä maaliin.

Erikoistilanteet 

Ässiä vastaan saadut onnistumiset ylivoimalla kantoivat myös tähän otteluun, sillä SaiPan ylivoima pyöri parhaimmillaan sutjakkaasti. Joukkue saikin tehtyä ylivoimamaalin laadukkaan kuvion päätteeksi.

Alivoimalla joukkue suoriutui paikoin mainiosti, mutta toisen erän lopulla alivoimalla piti kiirettä vieraiden luotua ylivoimansa aikana paikan jos toisenkin. Ainoastaan tuuri ja Westerholmin torjunnat pitivät SaiPan maalin varjeltuna.

Lähtökohdat 

Nihkeästi kautensa aloittanut JYP on vaivihkaa noussut usean syötön ryydittämänä sarjataulukon ylempään kastiin. Lisäksi joukkueen uudet pelaajat Petrus Palmu ja Julius Honka ovat hiljalleen päässeet mukaan joukkueen toimintaan. Joukkueen valmentajat Pekka Tirkkonen ja Ari Santanen palasivat pikkutakit päällä entiseen kotihalliinsa nyt vierasjoukkueen valmentajina.

Joukkueen alkukauden tehokkain pelaaja Julius Nättinen joutui jättämään ottelun väliin flunssan takia.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusu joutui illan ottelussa kummalliseen tilanteeseen laukausmäärän jäätyä verrattain vähäiseksi. SaiPan ylivoimamaali ensimmäisessä erässä tehtiin mainiosti onnistuneen syöttökuvion jälkeen takatolpalta, mutta Ruusu sai laukaukseen suojiaan väliin. Pahaksi onnekseen kiekko kuitenkin luikahti maaliin, mutta maalivahtia tästä ei varsinaisesti voida syyttää.

Puolustuspelaaminen 

JYPin puolustuspelaamisessa korostui puolustusalueen hallitseminen ja kiekonriistot. SaiPa tuli hyökkäysalueelleen pääsääntöisesti maltillisella nopeudella, mikä tarjosi vieraille mahdollisuuden organisoitua puolustusasemiin.

Toisessa erässä vieraat hallitsivat kiekkoa pitkillä hyökkäyksillä, mikä vaikeutti kotijoukkueen kiekollista peliä. Ottelun lopussa vieraiden puolustukselle tapahtui kardinaaliluokan virhe, kun hidas hyökkäykseenlähtö epäonnistui, mistä seurasi sekava ja epäjärjestäytynyt oman alueen puolustaminen. Tämä virhe maksoi lopulta vieraiden toiveet vierasvoitosta.

Hyökkäyspelaaminen 

Ottelu alkoi myös vierasjoukkueen osalta vauhdikkaasti kiekon liikuttua vikkelään pystysuuntaan. Ottelun edetessä vieraiden kiekollisessa pelissä näkyi paljon yksilötaitoon pohjautuvaa kiekon ylöstuontia. Taktiikka ja sen toteuttaminen eivät tänään olleet erityisen tehokkaita, sillä kotijoukkueen puolustus ei musertunut JYPin kiekollisen pelin alla.

Kolmannessa erässä JYP sai viimein tehtyä maalin yksinkertaisella pelillä: Julius Honka laukoi matalan kiekon maalille ja Jani Tuppurainen siivosi irtokiekon maalin perukoille.

Erikoistilanteet 

JYP aloitti ylivoimansa ensimmäisessä erässä hapuillen ilman merkittäviä taidonnäytteitä. Toisessa erässä JYP sai luotua ylivoimalla useamman maalipaikan, mutta kiekko ei löytänyt millään keinolla reittiään maalin perukoille. Kolmannen erän ylivoimapeli oli rauhatonta ja samalla myös tehotonta.

Alivoimalla joukkue ei hötkyillyt itseään pelin ulkopuolelle, mutta kotijoukkueen löytyneen itseluottamuksen myötä alivoima ei kuitenkaan pystynyt täysin nollaamaan pakkopeliä.

Erikoista 

Ottelun ensimmäinen erätauko vihellettiin jo noin yhdeksän minuutin pelaamisen jälkeen. Syynä yllättävälle tauon rytmitykselle oli päätypleksin vaihto.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu ratkesi lopussa nähtyyn vieraiden epäonnistuneeseen hyökkäykseenlähtöön. Seuranneesta hämmingistä syntyi lopulta ottelun voittomaali.

Suuremmassa kuvassa SaiPa puolusti tiiviisti ja Westerholm pelasi varman pelin maaliin suulla. JYP puolestaan epäonnistui ylivoimapelissään, jota se sai pelata riittävästi ottelun hallinnan nappaamiseksi maalinteon kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo