Westerholmin huippupeli ei riittänyt − Ilvekselle täysi pistepotti Tallinnasta

LIIGA / Raportti
Ilves juhli voittoa Tallinnassa.
Kuva © Topi Lainio
Lähtökohdat 

Vaatimaton tammikuu on vienyt SaiPan pudotuspeliviivan alapuolelle. Ennen Tallinnan-ottelua vuoden saldo oli kahdeksasta ottelusta vain viisi pistettä.

Maalivahtipelaaminen 

Niclas Westerholm oli täystyöllistetty kahden ensimmäisen erän ajan. SaiPa saa kiittää pitkälti maalivahtiaan, että joukkue pysyi taistelussa mukana pitkään.

Westerholmille kirjattiin ottelussa 36 torjuntaa, joista 31 kahden ensimmäisen erän aikana.

Puolustuspelaaminen 

Puolustuspelissä suurimmat ongelmat olivat miehien pitämisessä ja syötönkatkojen heikkoudessa. SaiPa oli suuren osan ottelua omassa päässä ja joutui turvautumaan sen myötä rangaistuksiin estäessään Ilveksen tilanteita.

Avauspelaaminen oli kohtuullisessa kunnossa, mutta kunnon tilanteita kiekollisena SaiPa ei onnistunut luomaan.

Hyökkäyspelaaminen 

Järkeviä hyökkäyksiä nähtiin keltapaidoilta varsin vähän, mutta vastahyökkäykset olivat ajoittain vaarallisia. Joni Nikon tekemä maali syntyikin suoraan poikittaissyötöstä nopean hyökkäyksen jälkeen.

Kolmannessa erässä ote parani jonkin verran, mutta osan voi laskea myös Ilveksen passivoitumisen piikkiin. Todellisia vaarallisia maalintekopaikkoja SaiPa ei kuitenkaan luonut. Koko ottelun aikana sputnikit pääsivät laukomaan vain kolmesti kohti maalia parhaalta maalintekosektorilta.

Erikoistilanteet 

SaiPa joutui pelissä peräti seitsemän kertaa alivoimalle ja ensimmäinen alivoima päättyi nopeaan maaliin. Sen jälkeen ote parani eikä maaleja enää tullut. Ilveksen toinen maali syntyi pian sen jälkeen, kun SaiPa oli saanut viidennen pelaajan kentälle eikä saanut tilannetta rauhoitettua.

Ylivoimia SaiPa sai kaksi ja niistä ensimmäinen päättyi omaan rangaistukseen. Jälkimmäisellä ylivoimallakaan ei erityisen hyviä tilanteita ollut.

Lähtökohdat 

Ilves jäi edellisessä ottelussaan maaleitta ensimmäisen kerran Jouko Myrrän päävalmentajakaudella. Muuten tammikuu oli tuonut kahdeksasta ottelusta viisi voittoa.

Maalivahtipelaaminen 

Lukáš Dostálin torjuntatyöt olivat lähinnä vastahyökkäyksiä. Lisäksi hänellä oli torjuttavanaan yksi rangaistuslaukaus, joka tuomittiin Niko Peltolan sorruttua mailan heittoon.

Dostalille kirjattiin ottelussa 13 torjuntaa, joten tšekkivahdin työpäivä ei ollut erityisen raskas. Hän osoitti kuitenkin, että keskittyminen säilyi myös vähäisessäkin laukaisumäärässä.

Puolustuspelaaminen 

Ilves ei joutunut erityisen suuriin vaikeuksiin puolustuspelinsä kanssa. SaiPan ainoa maali syntyi lievästä kommunikaatiovirheestä taaksepäinsyötössä.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves pääsi syöttelemään varsin hyvin hyökkäysalueella ja loi sitä kautta useita hienoja tilanteita. Varsinkin Matias Maccellin ja Eemeli Suomen peliäly tuli hyvin esiin.

Kaikissa kolmessa Westerholmin taakse uponneessa laukauksessa poikittaissyöttely oli vahvassa roolissa.

Erikoistilanteet 

Ilves pelasi paljon ylivoimaa ja pyöritti peliä vahvasti niiden aikana. Maalit jäivät kuitenkin yhteen.

Alivoima ei tuonut minkäänlaisia ongelmia ja ensimmäinen niistä kääntyikin tasavajaaksi aktiivisen pelin ansiosta.

Ottelun ratkaisu 

SaiPa oli luomassa painetta ottaakseen maalivahdin pois, mutta Ilves esti sellaisen syntymisen ja lopulta Eemeli Suomen ja Jasse Ikosen yhteispeli antoi tamperelaisille ratkaisevan 1−3-osuman.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo