Sinnikäs ja väsytetty HPK taipui rankkareilla SaiPalle – Valtteri Lipiäinen iski ensimmäisen Liiga-maalinsa

LIIGA / Raportti
Lipiäinen vastasi SaiPan vaarallisimmista paikoista ja osui kertaalleen.
Kuva © Topi Lainio
Kisapuiston sähäkkä ja vauhdikas lauantai-ilta poiki hyvää viihdettä, mutta kitsaasti maaleja. SaiPa ei päässyt eroon perisynnistään, maalinteon tehottomuudesta.

SaiPa luisteli viikon ensimmäiseen kamppailuunsa todella aneemisin elkein. Avausminuutilla kuin varkain tullut illan ensimmäinen erikoistilanne oli isäntien ylivoima, muttei sitä huomannut muualta kuin pelikellon liepeiltä. Kahdesti aiemmin tällä viikolla jo pelannut HPK keskittyi kamppailun ensi hetkillä lähinnä ottamaan vastaan, mutta mitään vastaanotettavaa ei tarjottu.

Tahtipuikon otti lopulta haltuunsa keltapaitainen kotijoukkue, jonka suunnitelman mukaan peli eteni ottelun avauspuolikkaan. SaiPan pitkissä hyökkäyspään pyörityksissä HPK konkreettisesti ajoi sputnikeja takaa potkun, kaksi jäljessä. Uhrautuva blokkaus-, härnäys- ja karvauspeli teki tyhjäksi useita kotijoukkueen rakenteluja. Tässä kunnostautui ennen muuta Tommi Tikka

Neljänneksi kentäksi merkitty Jaakko Lantan johtama koostumus oli kaikkiaan pirteällä pelipäällä ja vastasi myös avausmaalista. Lantan nousu maalille ja laukaus Eetu Laurikaisen takapatjaan poikivat avopaikan takatolpalla odottaneelle Valtteri Lipiäiselle, jolla oli helppo työ nostaa kiekko tyhjänä ammottaneeseen maaliin.

Ykkösketjusta täksi illaksi pois pudotetulle Lipiäiselle osuma oli Liiga-uran avausmaali sekä ensimmäinen pääsarjatason tehopiste. SaiPa-kasvatti sai pistetilinsä auki kaikkiaan viidennessä Liiga-ottelussaan. 

Oman mielenkiintonsa iltaan toi slovakkipakki Mário Grmanin paluu Kisapuistoon. Kaksi viime kautta SaiPan takalinjoilla luutineen Grmanin ensiesiintyminen vanhaa seuraansa vastaan ei sujunut suunnitelman mukaisesti. Yhden tärkeän blokin esittänyt puolustaja sai avauserän keskivaiheilla osumaa, poistui pukusuojiin eikä palannut enää kaukaloon. 

Ensimmäisillä kierroksilla hurjaa tulosta tehnyt Michael Joly pääsi esittelemään taitojaan ja juonikkuuttaan myös Lappeenrannassa. Piilonopea HPK:n ykkössentteri pääsi kahdesti yksin läpi SaiPa-maalilla vakuuttavasti esiintynyttä Niclas Westerholmia vastaan. Ensi yritys avauserässä jäi nipin napin torsoksi, toisen erän eleetön ujutus vastahyökkäyksestä toi Kerhon tasoihin.

Ottelu toisinti kotijoukkueen ikiaikaista perisyntiä: pelitapa tuottaa aivan riittävästi tekopaikkoja, mutta maaleiksi asti tilanteet eivät tahdo konkretisoitua. Tätä kohtaan päävalmentaja Pekka Virta kuitenkin osoitti ymmärrystä ottelulähetyksen haastattelussa taiston tauottua.

– Hyväksytään se tosiasia, että ennen kuin viiden maalin tekijästä tulee 15 maalin tekijä, se vaatii vähän muutakin kuin kuntopyörää ja penkkipunnerrusta, Virta totesi.

Päätöserän mittaan vieraat saivat otteen pelistä SaiPan hellitettyä painettaan. HPK:n johtomaali kuin roikkui ilmassa, ja seitsemän minuuttia ennen loppua se kävi jo todella lähellä. Artturi Toivolan onnistui jo ohittaa Westerholm näyttävän yksilösuorituksensa päätteeksi, mutta patjan alta lipunut kiekko ei ehtinyt ylittää maaliviivaa täysin: paikalle ensimmäisenä ehtinyt Dominik Lakatoš siivosi kiekon viime hetkellä maaliviivalta väljemmille vesille.

Ottelu eteni lopulta jatkoajalle, joka oli HPK:lle jo viikon kolmas. Aiemmat kerrat Kärppiä ja Ässiä vastaan olivat päättyneet Jolyn viimeistelemään ratkaisuosumaan, SaiPa-ottelussa ratkaisu haettiin sitä vastoin voittomaalikilpailusta. Siinä onnistujia olivat Lakatoš, voittomaalin merkkauttanut Ville Petman sekä kahdesti torjunut Westerholm. Hämeenlinnalaisten sinnikkäästä taistelusta huolimatta lisäpiste jäi näin Lappeenrantaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo