Karolus Kaarlehdon ilmiömäiset otteet maalin suulla eivät riittäneet − HPK kuittasi vierasvoiton SaiPasta

LIIGA / Raportti
Karolus Kaarlehto oli ilmiömäisessä vireessä.
Kuva © Jarno Hietanen
SaiPa väänsi numeroiden valossa tiukan ottelun HPK:n kanssa. Numeroiden takana HPK oli selvästi niskan päällä ja SaiPa-vahti Karolus Kaarlehdon huipputorjunnat pitivät lappeenrantalaiset pelissä mukana.
Lähtökohdat 

SaiPa lähti keskiviikkoillan otteluun apuvalmentaja Kari Martikaisen komennossa päävalmentaja Tero Lehterän sairastuttua. Kotijoukkue oli kahden ottelun voittoputkessa, kirkkaampana 2−1-voitto Tapparasta Tampereelta.

Maalivahtipelaaminen 

Kotijoukkueen maalilla Karolus Kaarlehto pisti show'n pystyyn toisessa erässä. Vaikka Elmeri Erosen siniviivalaukaus menikin maaliin, mahtui Kaarlehdon toisen erän 14 torjuntaan useita upeita pelastuksia. Hän pääsi myös kuittaamaan Eroselle komealla mailatorjunnalla puolustajan päästyä nokikkain Kaarlehdon kanssa.

Kolmannessa erässä Tommi Tikan maali olisi voinut olla otettavissa, mutta siitä huolimatta SaiPa ei voi maalivahtiaan syyttää tappiosta. Torjuntoja Kaarlehdolle kertyi yhteensä 29.

Puolustuspelaaminen 

SaiPa karvasi ahneesti ja aktiivisesti. Se toimikin hetkittäin, mutta ottelun edetessä pidemmälle karvaus murrettiin entistä useammin nopealla kiekottelulla. Omassa päädyssään kotijoukkueelle tapahtui lukuisia merkkausvirheitä, joka tiesi maalivahti Kaarlehdolle erittäin hikistä iltapuhdetta.

Hyökkäyspelaaminen 

Isännät saivat unelma-alun ottelulle, kun Elmeri Kaksonen heilutti verkkoa jo 11 sekunnin pelin jälkeen. Lappeenrantalaisillekin tutun HPK-sentteri Cody Kunykin maila meni rikki ottelun ensimmäisessä aloituksessa ja hänelle tarkoitettu syöttö lipesi pitkäksi kanadalaisen ollessa vasta hakemassa uutta työvälinettä. Seuranneesta hyökkäyspään aloituksesta Kaksonen iski irtokiekon komeasti ilmasta maaliin.

Myös avauserän toisessa maalissa SaiPa oli terävä maalin edessä. HPK-puolustuksesta kimmonneen irtokiekon maaliin lakaisi Mikael Kuronen. Ottelun edetessä SaiPa ei enää päässyt kunnon tekopaikkoihin, kunnes aivan viimeisillä minuuteilla se pyrki jälleen maalinedushässäköiden kautta iskemään ottelun tasoihin.

Erikoistilanteet 

SaiPa aloitti ensimmäisen alivoimatilanteensa räväkästi, mutta vain sekunti ennen jäähyn päättymistä HPK kuittasi. Sen jälkeen SaiPa passivoitui huomattavasti ja HPK pääsi rauhassa rakentelemaan syöttöketjujaan.

Kotijoukkueen ensimmäisellä ylivoimalla tilanteita oli lähinnä Kaarlehdon vartioimalla maalilla. Kaksiminuuttisen paras paikka oli HPK-puolustaja Niklas Frimanilla. Toinen ylivoimamahdollisuus kuivui kasaan Veeti Vainion otettua jäähyn.

Lähtökohdat 

HPK:n pyrkimys saavuttaa kuudentena sijaitseva HIFK on kääntynyt epätoivoiseksi. Eroa helsinkiläisiin ennen keskiviikkoa oli kymmenen pistettä. SaiPa-ottelu oli HPK:lle jo viikon toinen, sillä edeltävänä päivänä se pelasi kotonaan Lukkoa vastaan. Raumalaiset kuittasivat voiton maalein 3-1.

Maalivahtipelaaminen 

HPK-maalilla torjuntavuorossa ollut Joona Voutilainen haparoi ottelun alussa. Ensimmäinen SaiPa-laukaus ei tarttunut varusteisiin ja Kaksonen napautti irtokiekon suoraan ilmasta sisään. Voutilainen pääsi huomattavasti vastustajan maalivahtia helpommalla. 

Aivan ottelun loppuhetkillä SaiPa viritti kuitenkin hurjan kirin ja laukoi paljon kohti HPK-maalia. Vähillä töillä siihen asti selvinnyt Voutilainen piti luukut kiinni.

Puolustuspelaaminen 

HPK oli avauserässä lepsu maalin lähistöllä. Avausmaalissa Kaksonen pääsi vapaasti iskemään irtokiekon sisään ja toista takaiskua edelsi huolimaton tuplaaminen oman maalin takana. Myös SaiPan toinen osuma syntyi irtokiekosta maalin edestä.

Aika pian HPK petrasi viisikkopuolustustaan, eikä Voutilaisen maalille enää syntynyt vaarallisia tilanteita ottelun kahta viimeistä minuuttia lukuunottamatta.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkue oli kiekottomana aktiivinen ja saikin ajettua HPK:n pelaamaan nopemmalla rytmillä. Ottelun edetessä HPK sai nopeat syöttöketjut toimimaan ja pääsi niiden turvin siirrettyä painopisteen SaiPan puolustusalueelle.

Erikoistilanteet 

Ylivoimalla HPK oli aluksi pulassa SaiPan kärkkään alivoimapaineen kanssa, vaikka onnistuikin ensimmäisen ylivoimansa päätteeksi tekemään maalin. Seuraavilla ylivoimilla peli pyöri paremmin ja tulostakin syntyi.

Alivoimalla HPK luki tilanteita hyvin ja pystyi jopa luomaan ylivoimahyökkäyksiä sekä vastustajaansa parempia maalipaikkoja.

Ottelun ratkaisu 

HPK:n Tommi Tikka pääsi polkemaan vauhdilla hyökkäysalueelle oikeaa laitaa pitkin. Voimahyökkääjä laukoi napakasti ranteella suorasta luistelusta ja kiekko painui Kaarlehdon kilpikäden puolelta verkkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo