SaiPa jatkoi Ässien hankalaa alkukautta

LIIGA / Raportti
Ahti Oksanen oli pelipäällä Kisapuiston illassa.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Maalinteon kanssa aiemmissa otteluissaan kamppailleet SaiPa ja Ässät väänsivät sarjapisteistä Lappeenrannan keskiviikkoillassa.
Lähtökohdat 

SaiPa lähti kauteen räväkän ilotulituksen värittämänä, kun kolmessa ensimmäisessä ottelussa joukkue latoi peräti 16 maalia. Tämän jälkeen maalihanat menivät tukkoon, ja kahdessa seuraavassa ottelussa joukkue onnistui pöllyttämään maaliverkkoja vain kertaalleen.

Maalivahtipelaaminen 

SaiPan maalilla pelasi tuttuun tapaan Frans Tuohimaa, joka pelasi tasaisen ottelun. Ässät pääsi testaamaan maalivahdin virettä muutamaan otteeseen vaarallisesti, mutta Tuohimaa kesti useimmat yritykset puolustuksen avustuksella.

Puolustuspelaaminen 

SaiPan onnistui puolustaa maalinedustaa tehokkaasti ja pitämään Ässien hyökkääjät etäällä Tuohimaan torjumista kiekoista. Moitittavaa joukkueen puolustuspelissä oli kuitenkin se, että Ässät pääsivät useamman kerran vastahyökkäämään ylivoimaisena SaiPan menetettyä kiekon hyökkäyssiniviivalla. Sakari Salmisen tekemä ottelun ensimmäinen maali syntyi puolustajien karkeasta virheestä.

Hyökkäyspelaaminen 

Verrattuna Pelicans- ja Kärpät-otteluihin SaiPa pääsi tänään hyökkäämään kolmen ketjun voimin. Näkyvimmässä roolissa oli joukkueen ykkösketju Kunyk-Koho-Oksanen, joka vastasi joukkueen kahdesta ensimmäisestä maalista. Varsinkin Ahti Oksasen kylmänviileä viimeistely säväytti.

Erikoistilanteet 

SaiPalla on ollut edeltävissä otteluissa suuria vaikeuksia saada kiekko haltuun hyökkäysalueella. Tässäkin ottelussa sama helmasynti vaivasi joukkuetta, mikä vei ylivoimasta terän pois. Joukkue teki kuitenkin tärkeän 2-1-maalin juurikin ylivoimalla Ahti Oksasen yksilösuorituksen avulla.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

Ässillä on ollut ohdakkeinen alkukausi sen voitettua ainoastaan kauden avausottelun jatkoajalla Lukkoa vastaan. Voittamista on hankaloittanut vähäiseksi jääneet maalit, joista on vastannut vain neljä pelaajaa.

Maalivahtipelaaminen 

Andreas Bernard esiintyi maalillaan pääsääntöisesti mallikkaasti estäen useamman maskin takaa tulleen viivavedon sekä muutaman yrityksen maalin edestä. Bernard päästi kuitenkin Ahti Oksasen pienestä kulmasta tulleen vedon heti toisen erän alussa, mikä oli ottelun kannalta tärkeä.

Puolustuspelaaminen 

Ässien puolustus oli ajoittain vaikeuksissa SaiPan ykköskentän kanssa. Tästä huolimatta joukkue ei sallinut SaiPan päästä loistopaikoille useasti. Ässien voitonhaaveet saivat kovan kolhun, kun Teemu Vuorisalo epäonnistui kiekonkäsittelyssä puolustusalueellaan. Tästä seurasi Tyler Morleyn tekemä kiekonriisto ja David Goodwinin survoma onnekas 3-1-maali.

Hyökkäyspelaaminen 

Vaikka Ässät saikin ottelun ensimmäisen maalin, ei joukkueen hyökkäyspelissä ollut ensimmäisessä erässä suurta riemun aihetta. Toisessa erässä Ässät piristyi päästen aiempaa paremmin kiekon kanssa hyökkäyspäähän osittain SaiPan huolimattoman kiekollisen pelin ansiosta. Kolmannen erän loppuun joukkue sai luotua hyvän paineen hyökkäyspäähän.

Vierasjoukkueen näkyvin pelaaja oli liukas ja ovela Sakari Salminen, joka teki ottelun ensimmäisen maalin jo ensimmäisessä vaihdossaan. Tämän lisäksi Salminen järjesti ketjukavereilleen muutaman maukkaan maalipaikan, mutta Frans Tuohimaa onnistui estämään viimeistelyn näissä tilanteissa.

Erikoistilanteet 

Ässät pelasi aktiivista alivoimaa, mikä haittasi tehokkaasti kotijoukkueen ylivoimarakentelua. Huomattavaa Ässien erikoistilanteissa oli se, että jäähyt tulivat pääosin huolimattomasta mailankäytöstä.

Ässät pääsi pelaamaan kolmannen erän lopulla ylivoimaa, jonka aikana joukkue sai luotua hyvän paineen Tuohimaan maalille, mutta maali jäi silti uupumaan.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun avainhetki oli ensimmäisen ja toisen erään vaihteen neliminuuttinen, jonka aikana Ahti Oksanen iski kahdesti kiekon reppuun. Tämän jälkeen vierasjoukkue ei päässyt kunnolla haastamaan johtoasemaan päässyttä kotijoukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo