Pelicans voitti TPS:n värikkäiden vaiheiden jälkeen − Jesse Mankinen ratkaisi jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Pelicansin kapteeni Hannes Björninen teki maalin illan ottelussa.
Kuva © alehtola
Vauhdikkaasti hyökänneet Pelicans ja TPS kohtasivat Lahdessa perjantaina. Molemmat joukkueet käänsivät peliä nopeasti ja saivat runsaasti ylivoima-aikaa. Tasainen ja tunnerikas ottelu ratkesi vasta jatkoajalla ja päättyi Pelicansin 3−2-voittoon.
Lähtökohdat 

Kolmantena sarjataulukossa kolmen ottelun jälkeen majaillut Pelicans oli saalistanut pisteitä kauden jokaisesta ottelustaan. Pelaajista toistaiseksi eniten olivat loistaneet tähtihyökkääjä Juhamatti Aaltonen ja maalivahti Tomi Karhunen, jotka ovat aloittaneet kautensa erinomaisesti. Pelicansin uudelle puolustajahankinnalle Matteo Pietronirolle TPS-ottelu on Liiga-debyytti.

Maalivahtipelaaminen 

Karhunen pelasi erinomaisen pelin Pelicansin maalilla. Ottelun alkupuolella Karhunen joutui kovaan testiin TPS:n vaarallisten vastahyökkäysten kanssa, mutta maalivahti selvitti nämä. Karhunen joutui antautumaan kertaalleen ylivoiman aikana ja toisen kerran ottelun lopussa, mutta kummastakaan osumasta ei häntä voida syyttää.

Puolustuspelaaminen 

Puolustuspelaamisessa Pelicansilla oli vaikeuksia TPS:n nopean pelin kääntämisen kanssa ja kotijoukkue joutuikin ottamaan useamman ylivoimahyökkäyksen vastaan. Puolustusalueella Pelicans puolusti hyvin keskustaa ja piti TPS:n suurimmaksi osaksi kaukalon reunoilla.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans hyökkäsi heti pelin alusta lähtien raikkaasti ja puolustajat osallistuivat aktiivisesti peliin niin hyökkäysalueella kuin pelin nostamisessa − jälkimmäiseen välillä jopa pelinopeuden kustannuksella. Pelicans loi maalipaikkoja niin suorahyökkäyksistä kuin kulmapeleistä, ja lopun takaa-ajo toikin tuloksen. 

Erikoistilanteet 

Ylivoima pyöri Pelicansilla hyvin, mutta ykkössektorille oli vaikea päästä. Kuitenkin ottelun loppuhetkillä Björninen sai rusikoitua maalin edestä kiekon maaliin ylivoimalla. Alivoima oli suurelta osin laadukasta, tosin TPS:n Lauri Korpikoski teki ylivoimamaalin aloitustilanteen jälkeen neliön keskeltä.

Lähtökohdat 

Suuren kohun keskellä ollut TPS oli aloittanut kautensa voitolla ja tappiolla. Viime kaudella loukkaantumisesta kärsinyt ja vain neljä ottelua pelannut 33-vuotias Lauri Korpikoski oli tehoillut alkukauteen pisteet 1+2.

Maalivahtipelaaminen 

Rasmus Tirronen oli vakuuttava TPS:n maalilla joukkueen puolustaessa johtoaan. 35 torjuntaa ottanut maalivahti pelasi erinomaisen ottelun, vaikka ottelu päättyikin tappioon.

Puolustuspelaaminen 

TPS puolusti omaa aluettaan hyvin pitkin ottelua ja piti kotijoukkueen pois vaarallisimmilta tekopaikoilta. Ongelmat liittyivät lähinnä Pelicansin vastahyökkäyksiin, joista kotijoukkue sai vaarallisia maalintekopaikkoja.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS hyökkäsi kaksi erää hyvin, mutta viimeisessä erässä se lähinnä tyytyi suojelemaan johtoasemaansa. Vierasjoukkue pyrki kiekkokontrolliin ja palautti sitä omaan päätyyn, jos tie näytti olevan tukossa. Toisaalta jos tie oli auki, TPS hyökkäsi nopeasti pystyyn ja loi nimenomaan suorahyökkäyksistä suurimman osan maalipaikoistaan.

Erikoistilanteet 

Ilari Filppulan johtama ylivoima näytti pyörivän hyvin. Alivoimaneliötä halkovia syöttöjä nähtiin muutama ja TPS sai luotua pari vaarallista paikkaa.

Erikoista 

Tasaisen ottelun viimeisellä kolmella varsinaisella peliminuutilla nähtiin kolme osumaa, kun Pelicans tuli tasoihin ja ohi, jonka jälkeen TPS venytti vielä ottelun jatkoajalle.

Ottelun ratkaisu 

Ottelun ratkaisu venyi aina jatkoajalle asti. Lähes koko jatkoajan hyökkäysalueella pyörinyt Pelicans sai palkinnon, kun Jesse Mankinen ratkaisi ottelun ylivoimahyökkäyksestä laukomalla kiekon Tirrosen jalkojen välistä maaliin.

Muokattu 21.9.2019 klo 9.28: Ottelun lopputulos kerrottiin väärin. Tämä muokattu artikkeliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo