Sitkeä SaiPa haki täyden potin Lahdesta

LIIGA / Raportti
SaiPa juhli Isku Areenalla.
Kuva © Ari Lehtola
Tasainen ottelu kääntyi lopulta vierasjoukkue SaiPan voittoon 0–3-lukemin. Pelicansin murheenkryyniksi muodostui SaiPan maalilla nollapelin torjunut Karolus Kaarlehto.
Lähtökohdat 

Lahtelaisjoukkueen sekavan alkukauden jälkeen apuvalmentaja Pasi Nurminen jättäytyi pois valmennustiimistä. Nurminen perusteli päätöstään sillä, ettei koe enää valmentamiseen vaadittavaa paloa. Penkin taakse Niemisen vierelle siirtyy nyt fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkoski. Pelicans on voittanut viimeisestä viidestä Liiga-ottelusta kaksi, mutta voitti alkuviikosta CHL-kamppailussa Yunost Minskin voittolaukausten jälkeen 2–3.

Maalivahtipelaaminen 

Ottelu oli Pelicansin maalilla torjuneelle Tomi Karhuselle vaikea. Karhunen torjui vain 15 kertaa, mutta näistä moni oli vaarallisia laukauksia. Karhusta ei voi maaleista syyttää.

Puolustuspelaaminen 

Pelicansin ongelmat puolustuspäässä jatkuivat myös tässä pelissä. Suurin ongelma oli kiekonmenetyksissä, joista aukesi vaarallisia paikkoja. Myös maalinedustan puolustamissa oli vaikeuksia.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans tuli loistavasti peliin ja sai luotua välittömästi paikkoja. Peli-ilme oli alussa hyvin raikas ja kotijoukkue sai pitkiä aikoja pidettyä kiekkoa hyökkäysalueella. Vauhdikas paikanvaihtopelaaminen loi SaiPalle vaikeuksia saada Pelicansin hyökkäyspeliä katki. Silti kerta toisensa jälkeen Pelicans-hyökkääjät joutuivat pyörittelemään päätään SaiPan maalivahdin Karolus Kaarlehdon torjuntojen edessä.

Severi Lahtisen loukkaannuttua Pelicansin hyökkäyspeli myös vähän tyssäsi. Lahtinen-Björninen-Ylönen -koostumus oli jatkuvasti vaarallinen ennen Lahtisen loukkaantumista.

Erikoistilanteet 

Ylivoima ei meinannut aluksi lähteä, mutta pelin loppupuolella Pelicans sai pelin rauhoittumaan ja luotua paikkoja ylivoimalla kuitenkaan maalinteossa onnistumatta.

Pelicansin alivoimaneliöstä löytyi rakoja ja joukkue joutui antautumaan kertaalleen ottelun aikana.

Lähtökohdat 

SaiPa lähtee Lahteen pitkittämään voittoputkeaan kolmen ottelun mittaiseksi. Joukkue on yhden pisteen verran pudotuspeliviivan alapuolella, mutta viidenteen sijaan on matkaa vain viisi pistettä.

Maalivahtipelaaminen 

SaiPan tolppien välissä seissyt Karolus Kaarlehto pelasi ilmiömäisen ottelun torjumalla 33 kertaa ja pelaamalla nollapelin. SaiPa joutui etenkin ottelun alussa selviytymään omissa, mutta Kaarlehdon huippukoppien ansiosta selvisivät näistä tilanteista.

Puolustuspelaaminen 

Avauserä oli SaiPalle vaikea, kun joukkue jäi useaan otteeseen oman pään pyöritykseen. SaiPa oli kuitenkin sitkeä ja pelin edetessä myös puolustuspeli muuttui tiiviimmäksi.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspeli lähti yskähdellen käyntiin, mutta SaiPa oli silti monipuolisella hyökkäämisellä vaarallinen. Toiseen erään tuli aivan eri SaiPa. Avauserän poteroitumisen sijaan joukkue oli aloitteellinen. Vierasjoukkue sai luotua hyökkäyspeliä monin erin tavoin. Erityisesti katkomalla Pelicansin avaussyöttöjä ja kiekonriistoilla. Vähäisestä laukaisumäärästä huolimatta SaiPan paikat oli lähes poikkeuksetta vaarallisia.

Erikoistilanteet 

Ylivoima toimi hyvin ja palkinnoksi siitä tulikin John Perssonin laukoma maali.

SaiPan alivoimaneliö pelasi tiiviinä ja viimeisenä lukkona Kaarlehto nollasi Pelicansin paikat.

Erikoista 

Toisen erän alussa Pelicansin hyökkääjä Severi Lahtinen loukkasi kättänsä taklaustilanteessa, kun se jäi pahannäköisesti laidan ja taklauksen väliin.

Ottelun ratkaisu 

Tasaisen ottelun ratkaisi SaiPan kolmannessa erässä tekemät kaksi maalia sekä Kaarlehdon erinomaiset torjunnat.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo