Lahtelaiset katkaisivat tappioputkensa sarjakärkeä vastaan – Patrik Bartošák nollasi toisen kerran Lukon tällä kaudella

LIIGA / Raportti
Pelicans ja Lukko iskivät neljännen kerran tällä kaudella yhteen. Pelicans vei illan kamppailun nimiinsä 3–0 , ja korjasi näin kolmannen voittonsa sarjakärjestä tällä kaudella.

Pelicans ja Lukko kohtasivat Lahdessa kohtasivat neljättä kertaa tällä kaudella. Kotijoukkue Pelicans oli voittanut kolmesta ensimmäisestä keskinäisestä kaksi ja Lukko yhden. Viimeisin ottelu pelattiin Raumalla, joka oli todella tasainen, mutta kääntyi lopulta  raumalaisten 3–2-voittoon. Pelicans lähti illan kamppailuun ideanaan katkaista neljän ottelun mittainen tappioputkensa sarjakärkeä vastaan. Lukko puolestaan hävisi viime ottelussa Ilvekselle niukasti 4–3.

Pelicans on ollut Lukolle tällä kaudella hankala vastus, ja alku Lahdessa oli raumalaisittain nihkeä, kun kotijoukkue oli se joka määräsi tahdin pelissä. Lahtelaiset iskivät Oulussa päätään seinään, mutta torstaina avausosuma tuli Pelicansille ansaitusti erän lopussa, kun Sakke Hämäläinen osui Frank Gymerin syötöstä.

Lukon avauserä oli kaikkiaan vaikea. Syötöt eivät löytäneet osoitetta ja moni hyökkäys päättyi joko paitsioon tai pitkään kiekkoon. Pelicansin maalilla pelannut Patrik Bartošák ei joutunut venymään ihmeisiin ottelun avauserässä.

Toisessa erässä ei maaleja nähty, mutta vauhtia sitäkin enemmän. Lukko pääsi erässä jo paremmin Pelicansin alueelle painostamaan, mutta maalinteko vielä haki terää molemmilta joukkueilta. Pressillä oli raumalaisten paras paikka tasoittaa peli ylivoimalla, mutta laukaus painui selkeästi lopulta ohi maalin.

Raumalaisten ahdinkoa jatkoi päätöserässä illan toisella osumallaan Hämäläinen, jonka johtama nelosketju otti tänään vastuuta joukkueen maalinteosta. Maalissa oli mukana tuuriakin, kun Hämäläisen syöttö upposi Lukon oman pelaajan luistimesta aina maaliin saakka. Näin Pelicans siirtyi jo kahden maalin johtoon ennen erän puoliväliä.

Paikkoja raumalaisilla oli päätöserässä useampikin. Daniel Audetella niistä yksi maukkaimmista, mutta viimeistely oli raumalaisille tervanjuontia. Lisäksi Anrei Hakulisella oli alivoimalla erinomainen mahdollisuus kaventaa peli, mutta Bartošák oli tämänkin yrityksen edessä. Lopulta Pelicansin ylivoima niittasi ottelulle sinetin, kun Otto Nieminen sai arvokkaan osuman Elias Vilénin hyvästä syötöstä ja teki loppulukemiksi 3–0

Illan isoin hahmo löytyi Hämäläisen lisäksi kotijoukkueen maalilta. Bartošák piti toisen kerran nollapelin tällä kaudella Lukkoa vastaan, ja näin lahtelaiset saivat samalla katkaistua neljän ottelun tappioputkensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo