Juhamatti Aaltonen palasi ja tehoili - Pelicans kuritti KooKoota ällistyttävät yhdeksän kertaa

LIIGA / Raportti
Juhamatti Aaltonen kumautti liigakauden avauspelissään niin maali- kuin syöttötilinkin auki.
Kuva © Pasi Lepola (www.pasilepolaphotography.com)
Juhamatti Aaltosen (2+1) paluupelissä päähuomion veivät Pelicansin ja KooKoon tuhoisan tehokkaat hyökkääjät, joista yksi näkyvimpiä oli Lahteen palannut hyökkääjä itse. Lahtelaisten potkun verran parempi rutiinitaso käänsi virheiden sävyttämän koitoksen isännille väkevän päätöserän rynnistyksen ansiosta numeroin 9−4.
Lähtökohdat 

Liigan suurin yllättäjä tuli perjantaihin tuloksellisesti hieman vaikeamman ajan saattelemana. Vaikka Pelicans oli pelillisesti ollut ihan yhtä hyvä kuin ennenkin, oli seitsemästä edellisestä koitoksesta kertynyt vain yksi voitto.

Maalivahtipelaaminen 

Isäntien pelillisesti hyvä ja räväkkä alku valui romukoppaan Jakub Skarekin ja alakerran haparoinnin vuoksi. Kuten maalikoostekin todistaa, oli KooKoon avausmaali uskomattoman koomailun seuraus ja ennen 1−2-osumaa Malte Strömwall pääsi kävelemään avoimista ovista parhaalle tekosektorille. Sittemmin kotijoukkue petrasi puolustustakin.

Puolustuspelaaminen 

Jos aukesi Pelicansin pakisto kahdessa ensimmäisessä takaiskussa komeasti, niin samaa voi sanoa reilun 11 minuutin kohdalla jo syntymässä olleessa vieraiden kolmannesta rysästä. Lahtelaisten alakerta oli yllättävän haparoivan oloinen, jonka todeksi osoitti KooKoon neljäskin osuma. Liekö pelin ympärillä ollut kuhina ja isot panokset vaikuttaneet tähän - ei lähelläkään normaalia pelikaania ottelun kahden ensimmäisen erän ajan.

Hyökkäyspelaaminen 

Ehkä yhdeksän tehtyä maalia vastustajan neljää vastaan todistaa sen, että hyökkääminen onnistui maagisen hyvin. Jos oli puolustaminen haparoivaa ja haahuilevaa isännillä, niin nyt viimeistely oli taattua laatua. Maalit syntyivät vieläpä hyvin erilaisilla tavoilla: Oli lämäriä, oli ylivoimahyökkäystä, oli väkisin runtattua osumaa ja niin edelleen.

Erikoistilanteet 

Isäntien ylivoima nousi pinnalle ja se oli jälleen kaikin puolin potentiaalista ja miestäkin oli oikeaoppisesti vastustajan maalilla. Kiekko kuitenkin tuntui liikkuvan liian tahmeasti, jonka todistaa parhaiten useampi tuhlattu kahden minuutin ylivoima. Toisaalta neljä tehtyä ylivoimamaalia yhdessä pelissä on huima suoritus.

− Onneksi kolmanteen erään paransimme. Jänne ei ollut kireänä. Kun peliä ruvettiin ratkaisemaan, niin pystyimme parantamaan, Pelicansin pääkäskijä Ville Nieminen arvioi.

Lähtökohdat 

Kouvolalaisilla alkaa olemaan tukalat paikat jatkopaikkojen suhteen, kun kymmenenteenkin sijaan oli matkaa jo 12 pinnaa. Joukkue tuli Lahteen neljän suoran tappion putkessa. Kun edellisen voiton se oli ottanut tammikuun lopussa, ei KooKoo sinänsä ole pystynyt näyttämään merkkejä piristymisestä.

Maajoukkuemies Anrei Hakulisen sivuun jääminen oli tietysti erityisen paha isku.

Maalivahtipelaaminen 

Jos sekoili Skarek KooKoon 1−1-maalissa, niin samaa voi sanoa vieraiden Samu Perhosesta, kun Pelicans iski 2−2:een. Kassari tuli liki puoleen väliin omaa puolustusaluetta vastaan, ikävin seurauksin. Perhosen iltapuhde jäi lopulta yhteen erään, kun viimeiset 40 minuuttia tolppien välissä seisoi Oskari Salminen - joka ei kieltämättä vakuuttanut millään tavalla.

Puolustuspelaaminen 

Mitä yhdeksästä takaiskusta voi päätellä? Ei mennyt ihan putkeen. Pelicansin tavoin myös vieraiden paketti oli pahasti levällään, mutta toki osaksi se oli myös nokkelan kotijoukkueen ansiota. Kun se sai pelin rullaamaan päätöserässä, ei KooKoo meinannut saada omaa alakertaansa millään kuntoon.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo on tullut kauden mittaan tutuksi äärimmäisen vaarallisesta hyökkäämisestä Strömwallin (1+2), Miikka Pitkäsen (1+2) ja kumppanien johdolla. Sama laulu jatkui kenties hieman vaikeamman lähimenneisyyden jälkeen perjantainakin, kuten pelaajien tehot osoittavat.

Ruotsalaispelaaja olisi ollut ilman kultaista kuuppaakin joukkueensa näkyvin pelaaja. Laukaus on hirvittävä.

− Sanaton peli. Ei muuta. Oli kaikenlaisia tapahtumia ja ainakin tilastomerkintöjä. Tässä tunnetilassa on ihan turhaa lähteä avaamaan, KooKoo-luotsi Mikko Heiskanen harmitteli.

Erikoistilanteet 

Kouvolalaisten erikoistilannepelaaminen näytti kumpaankin päähän parin ensimmäisen erän ajan ihan kohtalaiselta, mutta kolmannen kaksikymppisen aikana tulikin sitten totaalisen löylytys. Eihän alivoimaa voi neljän päästetyn maalin jälkeen kehua millään tavalla.

Erikoista 

Kaukalossa nähtiin yhteensä kolme veskaria, joista jokainen päästi vähintään kolme maalia. Isäntien Skarek antautui neljä kertaa sekä vieraiden Perhonen kolmesti ja Salminen kuusi kertaa.

Kenttäpelaajat vastaavasti onnistuivat, kun peräti seitsemän pelaajaa merkkasi vähintään kolme pinnaa.

Ottelun ratkaisu 

Mitä lie päävalmentaja Nieminen omilleen noitunut toisella tauolla, sillä niin tuhoisa vierasjoukkue päätöserässä oli. 4−4 muuttui alle erän aikana 9−4:ään, kun isännät tekivät hyökkäyspäässä ihan mitä tahtoivat.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo