Puljujärvi-Lammikko -show lannisti Pelicansin

LIIGA / Raportti
Kärpät saivat tuulettaa sydämiensä kyllyydessä Lahden keskiviikkoillassa.
Pelicans oli täysi vastaantulija Kärppien vieraillessa Lahden keskiviikkoillassa. Kärppien hallintaa läpi illan ollut ottelu repsahti lopulta numeroihin 8-1.
Lähtökohdat 

Pelicans majailee kahdentoista pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Vaikka lahtelaiset voittivat KalPan Lahdessa perjantaina, pudotuspeliviiva karkaa joukkueelta uhkaavasti. Puolustuksen runkopelaajien Alex Lintuniemen, Miihkali Tepon ja Topi Jaakolan lähtö joukkueesta tuskin kuitenkaan nostaa mahdollisuuksia pudotuspeleihin pääsystä.

Maalivahtipelaaminen 

Pelicansin maalilla aloitti Atte Tolvanen. Avauserässä vihtiläinen otti tärkeitä torjuntoja joukkueelleen, mutta toisessa erässä joutui antautumaan viidesti. Toisen erän loppupuolella maalille vaihdettiin 18-vuotias Oskari Parviainen, joka päästi hänkin kolme maalia taakseen.

Puolustuspelaaminen 

Lahtelaiset lähtivät otteluun muuttuneella puolustuskalustolla, kun kärkipuolustajia poistui toisiin joukkueisiin. Vähälle vastuulle aiemmin jääneet Aleksi Ek ja Jarkko Pynnönen saivat tätä myötä lisää vastuuta. Lisäksi hyökkääjä Roope Elimäki pääsi luutimaan ykkösparissa.

Joukkue vietti paljon aikaa puolustuspäässä, kun Kärpät antoivat kovaa painetta. Omista oli vaikea päästä hallitusti pois ja usein ratkaisu oli pitkä kiekko. Kahdeksan maalia omiin ei ollut vahva suoritus millään mittarilla.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyksessä ensimmäiset Liiga-pelinsä pääsivät tekemään Peliitoissa kovia pisteitä takonut Leevi Tukiainen ja A-nuorissa tehokkaasti esiintynyt Juuso Heikkilä.

Harvassa olivat lahtelaisten hyökkäykset avauserässä. Toisen erän alkupuolella Severi Lahtisen ketju sai vähäksi aikaa paineen Kärppien päähän, tuloksetta. Myös Juhamatti Aaltosella oli yksittäisiä hyvänoloisia hyökkäysyrityksiä, mutta kokonaisuudessaan laadukkaat paikat olivat vähissä. Lopulta Waltteri Merelä onnistui laukomaan kiekon verkon perukoille pelin viimeisellä minuutilla.

Erikoistilanteet 

Lahtelaisten ylivoima pääsi kertaalleen yrittämään toisen erän alussa, mutta tulosta ei tullut. Yhden paikan maalin eteen joukkue pystyi luomaan.

Alivoima taisteli ajoittain varsin mallikkaasti, mutta kolme maalia upposi omiin alivoimalla.

Lähtökohdat 

Kärpät pitää hallussaan sarjataulukon ykkössijaa seitsemän pisteen erolla Tapparaan. Viiden pelin voittoputkensa lauantaina HPK:ta vastaan katkaissut joukkue menetti maajoukkueturnauksiin Jakub Krejčíkin ja Julius Junttila, mutta paikkasi kokoonpanoaan hankkimalla Miihkali Tepon Pelicansista loppukaudeksi puolustukseensa.

Maalivahtipelaaminen 

Oululaisten maalissa aloitti Justus Annunen.
Annunen sai olla pitkälti rauhassa ottelun aikana. Toisessa erässä hän oli lipsauttaa harhasyöttönsä vuoksi maalin Taavi Vartiaiselle, mutta ennätti juuri ja juuri mailoineen väliin. Nollapeli Annuselta karkasi viimeisellä minuutilla.

Puolustuspelaaminen 

Kärppien puolustuksesta puuttuivat maajoukkueiden mukaan lähteneet Jakub Krejčík ja nuori Topi Niemelä. Uusi hankinta Miihkali Teppo pelasi ensimmäisen pelinsä Kärpissä.

Kärppien ei juurikaan tarvinut omassa päässä pyöriä, kun hyökkäys rummutti toisessa päässä kaukaloa. Pelicansin hyökkäysyritykset saatiin usein tyrehdytettyä tehokkaasti jo siniviivan tuntumassa.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilman Julius Junttilaa hyökännyt oululaisjoukkue sai alusta asti pelin pyörimään Pelicansin päätyyn. Erityisesti Juho Lammikon, Jesse Puljujärven ja Mika Pyörälän ykkösketju loi jatkuvasti maalipaikkoja. Kyseinen ketju vastasikin avausmaalista, kun Lammikko pääsi laukomaan keskeltä yläkulmaan toisen erän alupuolella. Puljujärvi vietti kolmen pisteen iltaa, Lammikko ja Pyörälä kahden. Ykkösketjun lisäksi onnistumisia maalin muodossa tuli Radek Koblizekille ja Jesse Koskenkorvalle. Myös puolustajista Ludwig Byström kasasi kolme pistettä, Mikko Niemelä ja Miihkali Teppo kaksi.

Erikoistilanteet 

Kärppä-ylivoima oli vahvassa vireessä, tehden kolme ylivoimamaalia toisessa erässä.

Kärppien alivoima oli totutun varmaa ainoalla kerralla, kun sitä testattiin toisen erän alussa.

Erikoista 

Miihkali Teppo sai maanantaina kuulla siirtyvänsä loppukaudeksi Pelicansista Kärppien riveihin. Mies saapui tiistaina Ouluun, vain siirtyäkseen keskiviikoksi takaisin Lahteen Kärppien mukana vieraspeliin. Mies saalisti kaksi syöttöpistettä vanhaa seuraansa vastaan.

Ottelun ratkaisu 

Kärpät mätti toisessa erässä kuusi maalia, mikä lannisti Pelicansin lopullisesti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo