Kärpät peittosi Pelicansin ja nousi sen kanssa tasapisteisiin – Meriläiselle kauden kahdeksas nollapeli

LIIGA / Raportti
Leevi Meriläinen torjui yhteensä 29 kertaa ottelussa Pelicansia vastaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Kärpät nappasi 3–0-voitollaan tärkeät kolme pistettä taistelussa puolivälierien kotiedusta. Ottelun hahmo oli nollapelin torjunut Leevi Meriläinen.

Lahdessa pelattiin keskiviikkona tärkeistä pisteistä suoraa puolivälieräpaikkaa ja jopa kotietua ajatellen, kun Pelicans ja Kärpät kohtasivat toisensa Isku Areenassa. Kauden kolme aiempaa ottelua joukkueiden välillä olivat kaikki päättyneet kotivoittoihin.

Kärpät onnistui murtamaan keskinäisten otteluiden kotitaian kukistamalla Pelicansin maalein 3–0. Ottelun voittomaaliksi jäi Teemu Turusen ensimmäisen erän lopun osuma. 

Voitollaan oululaiset nousivat sarjataulukossa tasapisteisiin Pelicansin ja oman ottelunsa voittaneen KalPan kanssa.

Tasaista taistelua

Ottelun alku oli hyvävauhtinen molempien joukkueiden luotua useampia kelpo tilanteita. Avauserän ainoa maali nähtiin aivan viime minuuteilla. Teemu Turunen siirsi Tommi Kivistön laukauksesta seuranneen irtokiekon tyhjään Pelicans-maaliin ja näin ensimmäinen erätauko kutsui joukkueita lukemissa 0–1.

Kamppailu jatkui tasaisena toisessa erässä. Cody Kunyk vei oululaiset kahden maalin karkumatkalle purjehdittuaan Pelicans-puolustuksen läpi ja nostettuaan kiekon kämmenellä maalin yläkulmaan ohi Jasper Patrikaisen.

Lisäosumia erä ei tarjonnut, vaikka Kärpät pääsi yrittämään johtonsa kasvattamista kahden miehen ylivoimalla.

Meriläisen nolla säilyi loppuun asti

Ottelun päätöserä ei poikennut kahdesta aiemmasta. Kotijoukkue oli viimeisessä erässä hallitsevampi osapuoli hakien kavennusosumaa raivokkaasti.

Läpi ottelun vakuuttavasti torjunut Leevi Meriläinen ei ollut kuitenkaan yllätettävissä, vaikka muun muassa Topias Vilén pääsi yrittämään tämän ohittamista Lars Bryggmanin mainiosta esityöstä. 

Marko Anttilan osuttua tyhjään maaliin ottelun loppulukemat kirjattiin vieraille maalein 3–0. Ottelussa 29 kertaa torjuneelle Meriläiselle nollapeli oli kauden kahdeksas.

Kärppien kolmen pisteen voitto nosti sen tasapisteisiin Pelicansin ja SaiPan kukistaneen KalPan kanssa.

Oululaisten runkosarja jatkuu tuplaotteluilla HIFK:ta vastaan. Perjantaina joukkueet iskevät yhteen Helsingissä ja heti lauantaina pelataan Oulussa. Pelicansin seuraava ottelu on luvassa lauantaina Ilveksen vieraillessa Lahdessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo