Ylivoimaonnistumiset siivittivät Pelicansin voittoon HPK:sta

LIIGA / Raportti
Pelicans päätti viikon voittoon.
Ensimmäiset kaksi erää kuskin paikalla ollut Pelicans palasi voittojen tielle kotiyleisön edessä. Erikoistilanteet tekivät illan ottelussa ison eron joukkueiden välille, eikä HPK:n kiri tuottanut vierasjoukkueen kannalta tarvittavaa tulosta.

Pelicansin ja HPK:n välinen ottelu keskeytyi reilummaksi aikaa heti alkumetreillä, kun HPK:n kenttäpäädyssä ollutta kuvausaukkoa ruvettiin paikkailemaan. Lopulta aukko saatiin kuitenkin teippaamalla kasaan ja peli pääsi jatkumaan.

Avauserässä peli oli kokonaisuudessaan enemmän Pelicansin, sillä vaikka peli oli melko tasaista, onnistui kotijoukkue luomaan kourallisen paikkoja. HPK ei vuorostaan päätypeleistään huolimatta päässyt pelaamaan kiekkoa Pelicans-viisikon sisään ja maalipaikat jäivätkin avauserässä minimiin.

Viiden minuutin kohdalla HPK:n Eetu Liukas sai kahden minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, joka kohdistui Miika Roineeseen. Tilannetta seurannut ylivoima alkoi lahtelaisten kantilta terävästi, kun Elias Vilén käytti kiekon maaliraudoissa.

Kiekko löysi tiensä Sami Rajaniemen selän taakse kuitenkin vasta erikoistilanteen lopulla, kun Aatu Jämsen pääsi Rajaniemen kanssa nokikkain ja nuori hyökkääjä päätti tilanteen maaliin.

Toinen erä jatkui HPK:n ylivoimalla, mutta vierasjoukkueen pakkopeli ei ottanut tuulta alleen.

Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana ei tapahtumia juurikaan ollut. Erän puolivälin tienoilla tunteet kuitenkin lämpenivät, kun Pelicansin Toni Utunen ja HPK:n Liukas päätyivät rangaistusaitioon pystypainin päätteeksi.

Rikkonaisen erän ainoa maali nähtiin ajassa 31.17, kun Joni Ikonen laukoi kiekon vasemmalta b-pisteeltä ohi Rajaniemen ja vei kotijoukkueen kahden maalin johtoon.

HPK kaventaa

Päätöserä alkoi niin ikään HPK:n ylivoimalla, mutta tällä kertaa vierasjoukkue pääsi yrittämään viidellä kolmea vastaan. HPK pystyi luomaan muutaman maalipaikan, mutta Pelicansin maalilla torjunut Jasper Patrikainen selvitti nämä yritykset.

Muutaman minuutin kohdalla Pelicansin Petteri Riihinen tarjosi niin itselleen kuin yleisölle hymyilyn aihetta, kun hän koitti taklata HPK:n tänään monessa mukana ollutta Liukasta, mutta päätyikin itse vaihtoaition puolelle.

HPK ilmoittautui peliin mukaan ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella, kun Markus Nenonen survoi kiekon maalinedustilanteen päätteeksi ohi Patrikaisen ja toi vierasjoukkueen maalin päähän.

Tämän lähemmäs HPK ei enää päässyt, sillä Lars Bryggman ratkaisi ottelun laukomalla kotijoukkueen kolmannen maalin huipputontilta.

Pelicans pääsi pelaamaan loppuhetket vielä ylivoimalla, kun Antti Pihlströmin maila nousi pukukoppiin tilanteen jälkeen poistunutta Sakke Hämäläistä kasvoihin. HPK-hyökkääjälle tuomittiin tilanteesta 2+2-minuutin rangaistus.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo