Suvereenisti peliä hallinnut HIFK suoritti onnistuneen ryöstöretken Lahdessa – IFK-vahti Niilo Halonen ei torjunut toisessa erässä laukaustakaan

LIIGA / Raportti
Lauantai-illan ottelu oli monin tavoin maalivahdeille vaikea.
Pelicansin ja HIFK:n välisessä ottelussa kotijoukkue oli avauserän lievästi pelin päällä, mutta kaksi seuraavaa erää menivät täysin IFK:n komennossa, ja helsinkiläiset hakivat Lahdesta täydet kolme pistettä vakuuttavalla esityksellä.

Ensimmäinen erä lähti tunnustellen liikkeelle, kun molemmat joukkueet pelasivat hyvin riskittömästi pitäen neljää pelaajaa pelin alla.

Varovaisesti alkaneen ottelun avausmaali syntyi HIFK:n Otto Paajasen lavasta, kun ensimmäistä erää oli jäljellä 8.45. Maali sai alkunsa Topias Vilénin harhasyötöstä. Irtokiekon siniviivan tuntumasta poiminut Paajanen yritti vielä syöttää kiekkoa painottomalle laidalle, mutta syötön epäonnistuttua hän sutaisi
kiekon viiksien välistä hölmistyneen Emil Larmin jalkojen välistä.

Vain hetki HIFK:n maalin jälkeen Pelicans pääsi lähelle maalia. Tuomarit kävivät tarkistamassa tilanteen videolta, mutta todisteita maalista ei löytynyt. Pitkähkön videotarkistuksen jälkeen Pelicans sai kuitenkin jälleen pelin HIFK:n päätyyn ja pääsi Johan Motinin rikottua ylivoimalle, jolla Elias Vilén onnistui laukomaan kiekon vasemmalta b-pisteeltä oikeaan yläkulmaan ohi Niilo Halosen.

Vilénin maalista ehti kulua vajaat neljä minuuttia ennen kotijoukkueen toista maalia. Keskialuetta puolustanut Pelicans sai katkaistua HIFK:n kontrollilähdön hyökkäyssiniviivalla ja kiekon saatuaan lahtelaiset kiekottelivat taitavasti jonka päätteeksi Teemu Eronen pääsi lapioimaan kiekon tyhjään maaliin.

Pelin hallinta siirtyy HIFK:lle

Jos HIFK:llä oli avauserässä vaikeuksia päästä pitkien kulmapelien kautta maalipaikoille viivalaukausten lisäksi, niin toisessa ja kolmannessa erässä helsinkiläiset loivat maalipaikkoja liukuhihnalta, eikä viimeistelyssä ole kritisoitavaa.

Lahtelaisten lumipallo lähti vierimään väärään suuntaan kahden toisen erän alussa otetun jäähyn jälkeen, joiden avulla HIFK tasoitti ottelun. Jatkuvat kiekonmenetykset, harhasyötöt sekä kaksinkamppailutappiot eivät myöskään auttaneet tilannetta.

Toisesta erästä löytyy tilastoerikoisuus, sillä HIFK-maalivahti Niilo Halonen ei torjunut erän aikana kertaakaan. Pelicansin ainoa maalia kohti mennyt laukaus oli Aleks Haatasen käsialaa, kun hyökkääjä taiteili kiekon maalin edestä Halosen selän taakse. Emil Larmi vuorostaan torjui toisen erän aikana 15 kertaa, mikä kertoo kaiken oleellisen erän voimasuhteista.

Pelin päälle päästyään HIFK oli kaikessa reilusti edellä. Ville Peltosen suojatit loivat runsaasti hyökkäyspeliä, kuluttivat Pelicans-puolustajia viemällä taklaukset loppuun asti ja puolustivat tyylikkäästi omalla alueella Pelicansilta tilan ja ajan pois.

HIFK:n neljänteen maaliin kiteytyi vielä kaksi olennaista asiaa, missä IFK oli illan ottelussa parempi: aloitukset ja maalineduspelaaminen. Aloitusvoiton jälkeen Johan Motin toimitti kiekon maalille, jonka jälkeen Juha Jääskä voitti oman kamppailunsa maalinedustalla ja lapioi kiekon ohi voimattoman Larmin. Tylyä, mutta tehokasta.

Vajaat kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua IFK:n Roni Hirvonen sai 2+10 minuutin rangaistuksen laitataklauksesta, ja Pelicans sai mahdollisuuden kaventaa ottelun. Lahtelaisten ylivoima ei kuitenkaan saanut laukauksia aikaiseksi ja IFK selvitti alivoiman vaivattomasti.

Lopulta 66 kertaa ottelussa laukonut ja neljä maalia kolmannessa erässä tyylitellyt HIFK voitti ottelun ansaitusti lukemin 3–6.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo