Pelicans voitti Ässät vähämaalisessa kamppailussa – Emil Larmille kertyi toisessa erässä vain yksi torjunta

LIIGA / Raportti
Konstantin Volkov torjui ottelussa 26 kertaa.
Lauantai-illan kamppailu oli sekä Pelicansille että Ässille viikon kolmas ottelu neljän päivän sisään, minkä johdosta kumpikaan joukkue ei ollut kaukalossa raikkaimmillaan.

Tasaisesti liikkeelle lähteneen ottelun ensimmäinen maali nähtiin vajaan seitsemän peliminuutin jälkeen, kun Pelicans-puolustaja Teemu Eronen haastoi vasemmalta laidalta keskelle ja ujutti kiekon maaliin päästyään nokikkain Ässä-vahti Konstantin Volkovin kanssa.

Molemmat joukkueet pääsivät kertaalleen kokeilemaan ylivoimapelaamista avauserässä. Kotijoukkueen ylivoima pyöri varsin hyvin ja Lukáš Jašek pääsi laukomaan kahteen otteeseen suoraan syötöstä vasemmalta b-pisteeltä, mutta maali jäi syntymättä. Hetki tästä ja Ässät pääsi vuorostaan kokeilemaan ylivoimalle, mutta porilaisten ylivoimasta puuttui laukaukset, eikä kiekkoa pystytty pelaamaan tiiviin Pelicans-neliön keskelle.

Pelicans onnistui maalinteossa vielä erän viime minuuteilla, kun onnistuminen tuli lahtelaisittain jälleen puolustuksesta. Joonas Jalvanti pääsi laukomaan kauden toisen maalinsa irtokiekosta käytännössä tyhjään maaliin ja Pelicans siirtyi erätauolle kahden maalin johtoasemassa.

Toinen erä oli täysin Pelicansin hallintaa

Toinen erä oli vieraiden kannalta surullista katsottavaa. Pelicansin maalivahti Emil Larmille kertyi vain yksi torjunta koko erän aikana. Ässät pääsi erän aikana kertaalleen ylivoimallekin, mutta porilaisten pakkopeli ei lähtenyt pyörimään toivotulla tavalla.

Vaikka Pelicans hallitsi käytännössä koko erän tapahtumia, ei se kyennyt luomaan hyökkäysalueaikaan suhteutettuna maalipaikkoja erityisen paljoa. Pitkiä pyörityksiä luonut kotijoukkue ei onnistunut paria kertaa lukuun ottamatta murtautumaan keskustaan parhaille maalintekopaikoille.

Kolmas erä oli pelillisesti jälleen melko tasainen. Erä alkoi lahtelaisten ylivoimalla, jonka Pelicans jätti kuitenkin hyödyntämättä. Pian tämän jälkeen Ässien Nick Moutrey toi vieraat maalin päähän laukomalla kiekon miinuskulmasta ohi Larmin. Maali poistui tilanteessa pois paikoiltaan, mutta videotarkistuksen jälkeen kiekko vietiin keskelle.

Ässät löysi kavennusmaalin myötä uuden vaihteen pelaamiseensa ja joukkue kykeni luomaan aiempaa paremmin painetta Pelicansin päätyyn. Peli aaltoili päädystä päätyyn, mutta lopulta Pelicansin tiivis puolustuspelaaminen siivitti kotijoukkueen voittoon numeroin 2−1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo