Pelicans oli tehokas kotihallissaan – Ikonen maalasi kahdesti

LIIGA / Raportti
Pelicans hyödynsi maalipaikat.
Tapaninpäivän kamppailu tarjosi yleisölle runsaasti maaleja sisältäneen ottelun. Pelicans oli erityisen tehokas viimeistellen kuusi maalia Ässien verkkoon ja jättämällä kolme pistettä Lahteen.

Vierasjoukkue Ässät aloitti ottelun mallikkaasti siirtämällä pelin painopistettä Pelicansin päätyyn ja aiheuttamalla karvauspelillä vaikeuksia lahtelaisten avauspelaamiseen. Hyvä alku tyrehtyi kuitenkin nopeasti, kun neljän minuutin pelin jälkeen Ässien hyökkääjä Jesse Joensuu sai kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta.

Lahtelaisten ylivoima ei kauaa aikaillut, sillä vain 19 sekunnin jälkeen Lukáš Jašek tälläsi suoraan syötöstä kiekon ohi Ässien maalilla torjuneen Rasmus Korhosen.

Ässien maalipaikat jäivät minimiin avauserässä, sillä kiekollinen huolellisuus ei ollut omalla alueella sillä tasolla, että hyökkäysalueelle olisi pystytty etenemään laadukkaasti. Harhasyötöt aiheuttivat avauserään vielä kaksi jäähyä, kun Pelicansin riiston jälkeen vierasjoukkue joutui rikkomaan. Näistä ei maaleja kuitenkaan syntynyt.

Ässät pääsi erän puolivälissä itsekin kokeilemaan ylivoimaa, mutta yhtä paikkaa lukuun ottamatta ei ylivoimapeli ihmeitä esittänyt.

Maalihanat aukeavat

Toinen erä oli varsinaista hurlumheitä, kun Pelicans onnistui kolme kertaa ja Ässät kahdesti.

Pelillisesti Ässät sai hieman enemmän otetta pelistä ja pystyi luomaan useamman maalipaikan, kun Pelicansin vastaavat jäivät vähäisimmiksi. Patapaitojen pelaamista leimasi kuitenkin edelleen tietynlainen kiekollinen huolimattomuus avauspelaamisessa omalla alueella ja puolustussiniviivan päällä.

Pelicans-puolustaja Saku Salminen tarjosi maalien lisäksi yleisölle viihdettä, kun Salminen sulki tien Ässien Derek Barachilta vanhan liiton lonkkataklauksella.

Päätöserä ei alkanut porilaisittain aivan toivotulla tavalla. Vierasjoukkue pääsi erän alussa ylivoimalle, kun Aleks Haatanen sai kahden minuutin rangaistuksen koukkaamisesta.

Ensin Pelicans-hyökkääjä pääsi alivoimalla nokikkain Korhosen kanssa, ja hetkeä myöhemmin kaksikko Miika Roine ja Elias Vilén pääsi iskemään Pelicansin viidennen maalin kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksestä.

Kolmas erä eteni melko tasaisissa merkeissä. Pelicans loi paikkoja hyökkäysalueen pyöritysten kautta, ja Ässät vuorostaan suorista hyökkäyksistä, mistä syntyi myös Ässien illan kolmas maali.

Kaksi maalia perässä ollut Ässät sai vielä mahdollisuuden nousta peliin mukaan, kun ajassa 57.20 Teemu Eronen joutui jäähypenkille. Ylivoimaa ehti kuitenkin kulua vain viisi sekuntia, kun puolustaja Toni Utunen laukoi kiekon tyhjään maaliin ja paketoi ottelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo