Lukko voitti ensimmäisen kotiottelunsa liki kahteen kuukauteen – TPS joulutauolle neljän ottelun tappioputkessa

LIIGA / Raportti
Lukko kaatoi TPS:n ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Kuva © Timo Savela
Lukon ja TPS:n kauden neljäs kohtaaminen eteni tasaisissa merkeissä ottelun loppuhetkille saakka. Lopulta raumalaiset etenivät ensimmäiseen kotivoittoon liki kahteen kuukauteen ja ensimmäiseen voittoon turkulaisista tällä kaudella.

Raumalla kohtasivat pitkän kotitappioputken keskellä oleva Lukko sekä vajaalla kokoonpanolla liikkeelle lähtenyt TPS, jolle kolme edellistä ottelua olivat myös olleet tappiollisia. Turkulaisten kokoonpanosta uupui pelaajia loukkaantumisten sekä maajoukkuekomennusten vuoksi, kun vastaavasti Lukon sairastupa on lähes tyhjä.

Kotijoukkue lähti raikkaalla ja energisellä liikkeellä otteluun ja joukkue saikin monen minuutin ajan luotua painetta hyökkäysalueella. Kiekko pyöri kuitenkin ulkokehällä ja kulmissa, eikä turkulaisten puolustus päästänyt pelaajia lävitseen.

Jos TPS ei meinannut saada millään maalia aikaiseksi edellisessä ottelussa, nyt joukkue onnistui ensimmäisessä maalipaikassaan. Viime kaudella Raumalla pelannut Jonne Tammela sai yleisöltä aplodit iskettyään kauden kuudennen maalinsa ja ottelun avausmaalin, kun raumalaisten puolustus jätti miehen täysin vapaaksi.

Kotijoukkueen painostus jatkui ja pitkä hyökkäysalueen ralli tuotti tasoitusmaalin, kun 300. liigaottelun rajaa illan ottelussa juhlinut Samuli Piipponen oli ensimmäisenä pomppukiekossa eikä erehtynyt paikasta, vaan löi kiekon sisään. TPS sai kaksi perättäistä ylivoimaa Niklas Ylitalon napatessa kummatkin jäähyt. Lisämaaleja ei nähty, mikä tarkoitti turkulaisten 22. perättäistä maalitonta ylivoimaa.

Kotijoukkueen kahden maalin erä

Toisen erän alkuun kumpikin joukkue onnistui pitämään kiekkoa, mutta ainoastaan TPS-vahdille Andrei Karejeville merkittiin torjuntoja. Hän joutui myös antautumaan, kun raumalaisviisikko käänsi nopeasti pelin omalta alueelta ja hyökkäyksen päätteeksi Linus Nyman pääsi iskemään kauden kahdeksannen maalinsa hanskakäden puolelta alakulmaan.

Vaikka kiekonhallinta meni Lukon nimiin toisessa erässä, pystyi TPS vajaasta ja nuoresta kokoonpanosta huolimatta puolustamaan hyvin eikä kotijoukkue päässyt parhaimmille maalipaikoille ennen kuin Vili Saarijärvi pääsi iskemään Lukon 3–1-johtoon. Hyökkäys oli samankaltainen kuin ennen toista maalia, sillä Lukko käänsi jälleen nopeasti pelin omalta puolustusalueelta maaliin johtaneeksi tilanteeksi.

Artjom Zagidulinille kertyi lopulta kuusi torjuntaa Karejevin kuutta vastaan. TPS:llä oli omat paikkansa ja venäläisvahti torjui myös Filip Sandbergin läpiajoyrityksen. 

Pitkä kotitappioputki poikki

Lukko sai kolmanteen erään ylivoimamahdollisuuden Kasper Koskisen taklattua Noel Pietilää päähän. Joukkue ei erikoistilannettaan käyttänyt, ja TPS iski nopeasti alivoiman jälkeen, kun lainasopimuksella kokoonpanomurheita paikkaamaan napattu Roni Allén iski liigauransa viidennen maalin yllättäen avautuneesta tilanteesta.

Välittömästi kavennusmaalin jälkeen vierailla oli paikka iskeä myös tasoitusmaali. Raumalaiset ovat monesti kauden aikana menettäneet johtonsa ottelun aikana, joten kanttia koeteltiin jälleen. TPS ei saanut kunnollista takaa-ajoa käyntiin, sillä Lukon Scott Pooley pääsi iskemään kotijoukkueen neljännen maalin vain muutaman sekunnin sen jälkeen, kun Karejev otettiin maaliltaan pois.

TPS:n vajaa kokoonpano kostautui ottelun loppuhetkillä, vaikka kokonaisuudessaan ottelu menikin muutamia pyörityksiä lukuun ottamatta kotijoukkueen hallinnassa. Lukko katkaisi liki kahden kuukauden kotitappioputken, mutta TPS:n tappioputki kasvoi neljään otteluun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo