Lukko ja Pelicans kävivät tiukan taiston − Henri Ikosen alivoimamaali ratkaisi

LIIGA / Raportti
Henri Ikonen teki voittomaalin alivoimalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lukko ja Pelicans ovat käyneet tasaisia ja vähämaalisia otteluita kauden aikana. Keskiviikon ottelu ei tehnyt poikkeusta, vaan Lukko vei pistepotin 2−1-voitollaan.

Sarjakärki Lukko oli Raumalla terästä, kun tappioputkessa polskiva Pelicans joutui taipumaa isännille maalein 2−1.

Ottelun päätöshetkillä oli mukavasti jännitystä, sillä Lukko-puolustaja Matthew Abt kaatui omia aikojaan kiekon kanssa kolmisen minuuttia ennen loppua ja joutui sen seurauksena jäähylle.

Pelicans otti maalivahdin pois ja lähti pelaamaan kuudella neljää vastaan. Kovinkaan hyviä maalitilanteita vierasjoukkue ei saanut aikaiseksi ylivoimalla, ja Abtin palattua kentälle peli pyöri paljon keskialueella. Ottelun avausmaalin tehnyt Julius Mattila haki osumaa tyhjiin, mutta yritys epäonnistui ja tuloksena oli pitkä kiekko. Kovasta yrityksestä huolimatta Pelicans ei onnistunut tasoittamaan ottelua.

Raumalla ottelu sai räväkän alun, sillä Lukas Jašek pääsi Artjom Zagidulinin kanssa nokikkain jo kymmenen sekunnin jälkeen. Pelicans otti perään rangaistuksen, mutta Lukko-ylivoima oli surkeaa.

Sen jälkeen peli keskeytyi palohälytykseen, ja ottelun jatkuttua Pelicans pääsi kokeilemaan ylivoimaa, sillä kertaa kuitenkin tuloksetta. Lukko otti sen jälkeen pelin haltuunsa, mutta ei saanut maaleja aikaiseksi erän alkupuoliskolla.

Pelicans haki vaarallisia vastaiskuja, ja Aleks Haatanen pääsi sellaiseen, jonka Lukko-maalivahti Zagidulin kuitenkin torjui. Erää oli jäljellä hieman päälle kaksi minuuttia, kun Mattila ampui kiekon etukulmasta maaliin, kun Tyler Kelleherin rangaistus ehti kulua vain kuusi sekuntia.

Lukko sai toisessa erässä pitkiä painostusjaksoja, mutta Pelicans piti puolustuksensa tiiviinä, vaikka yksi vaihto venyi parin minuutin mittaiseksi. Ben Blood istui perään kaksiminuuttisen, mutta Lukko ei onnistunut ylivoimalla.

Vierasjoukkue sai erän parhaan otteensa jälkimmäisen mainoskatkon jälkeen, ja Lukko joutui roiskimaan pitkän kiekon ja jatkamaan näin samalla miehistöllä. Pelicans ei onnistunut hyödyntämään tilannetta.

Pelicans pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, mutta tulos ei ollut haluttu, sillä Henri Ikonen iski alivoimalla Lukon kahden maalin karkumatkalle. Niclas Almari löi purkukiekon, ja kun toiselta puolelta tullut Jašek kaatui omia aikojaan, Gabriel Fontaine löysi maalin edestä Ikosen, joka iski kiekon maaliin.

Kolmas erä ehti vanheta noin viisi minuuttia, kun Leevi Tukiainen siirsi Zagidulinin torjuman kiekon maaliin ja näin Pelicans oli maalin päässä. Tämän jälkeen niin Aatu Jämsenillä kuin Sebastian Revolla oli tilaisuuksia lisämaaleihin, mutta maalivahdit olivat hyvällä pelipäällä.

Voitolla Lukko vankisti asemaansa sarjakärjessä, joskin kahdeksan pistettä perässä olevalla Tapparalla on neljä ottelua vähemmän pelattuna. Pelicans on niin ikään kiinni puolivälierien kotiedussa, vaikka se onkin nyt hävinnyt neljä ottelua peräkkäin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo