Lukon salama-alku nujersi tappioputkeen uponneen KooKoon – peräti 14 Lukon pelaajaa ylsi tehopisteille

LIIGA / Raportti
Oskari Setänen vietti tiistai-iltaa kiekkosateessa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lukon tehokas ottelun alku alusti kotijoukkueen voittoputkelle jatkoa. KooKoon alakulo sen sijaan jatkui nousuvireisestä esityksestä huolimatta.

Lukon ja KooKoon välinen kamppailu sai selkeät suuntaviivansa jo ottelun kahden ensimmäisen minuutin aikana. Lukon salama-alku varmisti raumalaisten vahvan otteen ottelusta, mikä kantoi lopulta voittoon saakka.

Voitto oli Lukon viides putkeen ja tappio KooKoon kolmas peräkkäinen. Joukkueen väkevä vire nosti sen jo alemman pudotuspeliviivan ylle.

Lukon tehokas ilta konkretisoitui siihen, että jopa 14 sen pelaajaa pääsi tehopisteiden makuun. Ainoastaan Samuli Piipponen sai enemmän kuin yhden pisteen. Lähivuosien ennätystä pisteille päässeiden pelaajien lukumääristä tämä ei vielä murskaa, sillä vuosina 2016–17 JYPin, SaiPan ja Tapparan pelaajista jopa 16 pelaajaa olivat päässeet pistetilastoihin yksittäisen ottelun aikana.

KooKoon maalivahti Oskari Setänen sai tehdä täyden iltapuhteen maalin suulla. Setänen torjui yhteensä 42 kertaa. Lukon maalivahti Artjom Zagidulin selvisi huomattavasti pienemmällä urakoinnilla ja selvitti oman osansa kunnialla.

Lukon salama-alku näytti suuntaa

Ottelu alkoi räväkästi, kun Julius Mattila karkasi puolivahingossa läpiajoon ja maalintekoon ensimmäisellä peliminuutilla. Vapaa kaista maalille tarjoutui, kun Petteri Nikkilä luki Anrei Hakulisen purkukiekon omalta alueelta väärin.

Kouvolalaisten ottelun alku oli muutenkin painajaismainen, sillä noin kahden minuutin pelaamisen jälkeen kiekko kaivettiin toistamiseen vieraiden maaliverkosta. Tällä kertaa asialla oli Iivari Säkkinen, joka iski uransa avausmaalin 17. ottelussa. Säkkisen ketju, jossa pelasivat myös Miro Markkula sekä Oliver Suni, oli läpi ottelun oivassa terässä.

Kaksi maalia kuvastivat osaltaan vierasjoukkueen vaikeaa ensimmäistä erää. Kouvolalaisten kiekollinen ja kiekotonkin pelaamisen haki uomiaan, minkä ansiosta pelin painopiste pysyi vankasti vieraspäädyssä.

Lukon hyökkäyspelaaminen sen sijaan oli alusta asti terävänä. Raumalalaiset hyödynsivät tylysti KooKoo-puolustajien pieleen menneet avaussyötöt sekä puolustusalueelleen avautuneet aukot. Lukko liikutteli hyökkäysalueellaan kiekkoa näyttävästi ja loi sen myötä lukuisia maalipaikkoja.

Ottelun erä oli varsin yksipuolinen, mistä kertoi myös maalivahtien torjuntamäärät. Siinä missä Artjom Zagidulin torjui ainoastaan neljä maaliyritystä, Oskari Setänen torjui peräti 22 kertaa. Erän maaliodottamakin oli varsin selvästi kallellaan kotijoukkueelle: 2.39–0.16.

KooKoon kiri katkesi kesken kaiken

Ottelun toinen erä alkoi ensimmäistä selvästi tasaisemmissa merkeissä. KooKoo oli hyödyntänyt erätauon tehokkaasti ja tuli selvästi piristyneenä takaisin kaukaloon. Erän alku etenikin vauhdikkaasti ja hyökkäyspainotteisesti, ja molemmat joukkueet pääsivät laadukkaisiin hyökkäyksiin.

KooKoon terhakka pelaaminen palkittiin lopulta kavennusmaalilla. Tilastoihin pääsi Radek Koblížek, jonka laukaus livahti Miska Kukkosen jalkojen välistä blokkiyrityksestä huolimatta. Toisessa peräkkäisessä ottelussa maalia juhlineen Koblížekin ketju kera Kim Strömbergin ja Ville Meskasen oli erässä muutoinkin pirteä ja loi useamman erinomaisen maalipaikan. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty kovasta yrityksestä huolimatta.

Hetkellisesti tasoittuneet voimasuhteet kellahtivat kuitenkin pian uudestaan Lukon eduksi. Raumalaisten hyökkäysvire lannisti vieraiden peli-innon kolmella maalilla erän viimeisen kahdeksan erän aikana. Setänen torjui myös toisessa erässä varsin kunnioitettavan määrän kiekkoja.

KooKoo vyöryi, mutta Lukko kesti

Kolmas erä meni pelin virtauksen osalta vieraiden eduksi. Vaikka maalilukemat olivatkin selkeästi raumalaisten puolella, Kouvolan ylpeys jaksoi kuitenkin yrittää ja hakea toista kavennusmaalia. Miltei koko erän jatkunut paine tuotti lopulta tulosta, kun Kimi Koiviston onnen tähdet olivat linjassa ja syöttöyritys kimposi ohi Zagidulinin. Maalissa oli vastaavaa tuuria kuin Vili Saarijärven tekemässä toisen erän maalissa.

Verrattain myöhään tullut kavennusmaali oli lopulta vähäinen lohtu tappioputkeen ajautuneelle vierasjoukkueelle. Joukkueen voittohaaveet sulivat käytännössä jo toisen erän kolmeen päästettyyn maaliin. KooKoon vaisu ottelun alku ja nousujohteinen suoritus ei lopulta riittänyt tehokkaasti hyökännyttä Lukkoa vastaan.

Molemmat joukkueet jatkavat otteluitaan torstaina. Lukko jatkaa lisävoittojen metsästämistä kotiottelussa länsirannikon kiertueella olevaa Ilvestä vastaan. Myös KooKoo saa vieraita Tampereelta, kun Tappara saapuu Sumulaaksoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo