Intensiivinen kamppailu päättyi Lukon voittoon – KalPa ei kyennyt katkaisemaan tappioputkeaan

LIIGA / Raportti
Ottelu ratkesi Jere Karjalaisen jatkoaikamaaliin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Rauman perjantai-illassa nähtiin vauhdikas ja intensiivinen ottelu. Molemmat joukkueet paineistivat voimakkaasti läpi ottelun, eikä tilaa ja aikaa kentällä juuri ollut. Ottelu meni lopulta jatkoajalle, jossa ratkaisevan maalin teki Lukon Jere Karjalainen.

KalPalla oli vahva ote pelistä ensimmäisessä erässä, erityisesti joukkueen vahva karvaaminen aiheutti vaikeuksia Lukon puolustukselle. KalPa sai hyvän mahdollisuuden mennä johtoon heti erän alussa, kun Lukko sortui jäähyilyyn. KalPan kaksi ylivoimaa eivät kuitenkaan tuottaneet erityisen vaarallisia maalintekopaikkoja.

Myös Lukko pääsi erän ensimmäisellä puoliskolla pyörittämään ylivoimaa, mutta ilman tulosta. Kuitenkin ylivoiman myötä Lukko pääsi hieman paremmin peliin mukaan.

Jälkimmäinen puolisko erästä oli aika tasaista vääntöä ja hyvää puolustuspelaamista. Kumpikaan joukkue ei päässyt parhaille maalintekopaikoille ja näin ensimmäinen erä päättyi maalittomana.

Intensiteetti korkealla läpi koko ottelun

Toinen erä alkoi puolestaan Lukon vahvalla hallinnalla. Pelin painopiste oli täysin kuopiolaisten puolustusalueella ja Lukko sai myös hankittua ylivoiman.

Tämäkään ylivoima ei tuottanut maalia, mutta heti sen jälkeen kiekko oli verkossa. Juuri jäähynsä kärsinyt KalPan Jaakko Rissanen pääsi ylivoimahyökkäykseen Oliver Kapasen kanssa. Rissasen esityöstä Kapanen laukoi kiekon ohi Lukko-vahti Artjom Zagidulinin.

Erä jatkui tasaisempana ja erän loppua kohden KalPa oli hallitseva osapuoli. Molemmat joukkueet jatkoivat kuitenkin uhrautuvaa maalinedustan puolustamista eikä maalivahdit joutuneet venymään huipputorjuntoihin. Kolmanteen erään siirryttiin tilanteesta 0–1.

Lukko punnersi tasoihin ja ohi

Kolmas erä oli selvästi tasaisempi kuin kaksi edellistä. Peli aaltoili päästä päähän eikä kummaltakaan joukkueelta nähty pitkiä hyökkäyspyörityksiä. Lopulta Lukko kuitenkin sai kiekon KalPa-vahti Juha Jatkolan selän taakse.

Pidemmän hyökkäyksen päätteeksi Otto Somppi iski tilanteeksi 1–1 kauden toisella osumallaan, esityön maaliin teki puolustaja Tarmo Reunanen. Tasaiselle väännölle sopivalla tavalla ottelu päätyi myös näistä lukemista jatkoajalle.

Lukko pääsi jatkoajan alussa ylivoimalle ja tällä kertaa se toi ratkaisun. Jere Karjalainen iski Thomas Gregoirén syötöstä komealla lyöntilaukauksella loppulukemiksi 2–1 ajassa 62:21. Tämä tiesi sitä, että KalPan tappioputki kasvoi jo viiden ottelun mittaiseksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo