Jukureille massiiviset kolme pistettä Raumalta – Otto Sompin taidonnäyte ei riittänyt voittoon

LIIGA / Raportti
Jukurit ryösti elintärkeän voiton.
Kuva © Tiia Mahkonen
Torstai-illan liigakierroksen ainoassa ottelussa Raumalla kohtasivat Lukko ja Jukurit. Ottelu oli Jukureille äärimmäisen tärkeä pudotuspelihaaveiden kannalta, ja joukkue myös ryösti lopulta voiton lukemin 2–1.

Rauman torstai-illan kamppailu oli kotijoukkueelle erityinen, mutta ei varsinaisesti kaukalon tasolla. Ottelussa nimittäin muistettiin kauden päätteeksi eläköityvää Lukko-huoltajaa Seppo Hurmetta ja hänen mittavaa 52 vuoden uraansa raumalaisen kiekon parissa.

Hurme sai nauttia ennen ottelun alkua pitkistä juhlallisuuksista, mutta itse pelissä isäntien juhlat jäivät juhlimatta. Kurinalainen Jukurit pelasi tärkeässä paikassa tarvittavalla tasolla ja taisteli vierasvoiton lukemin 1–2. 

Voiton myötä Jukurit nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle sijalle kymmenen. Lukko puolestaan saa vielä taistella tosissaan runkosarjan kolmannesta sijasta lauantaina KalPaa vastaan. 

Jukurit yllätti toisessa erässä

Joukkueiden panokset otteluun olivat hyvin erilaiset Jukureiden jahdatessa viimeistä pudotuspelipaikkaa vimmatusti samalla kun Lukko oli jo varmistanut kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

Ottelun avausmaalia saatiin odotella aina toisen erän alkupuolelle saakka, sillä ottelun avauserä ei juurikaan merkittäviä tapahtumia tarjonnut. Tätä kuvaa myös avauserän maaliodottamavertailu, joka kirjattiin isännille lukemin 0,36–0,22.

Varsinkin Jukureiden pelaamisessa näkyi ottelun tärkeys, ja mahdollisia riskejä pyrittiin minimoimaan varsinkin puolustuspäässä. Lukko puolestaan tuskaili lähinnä pelin avaamisen kanssa vieraiden onnistuneen karvauspelaamisen ansiosta.

Toisen erän alussa kotijoukkue yllätettiin täysin Jukureiden aktiivisuuden toimesta. Erää oli pelattu vain 25 sekuntia, kun vieraiden Oliver Larsen tälläsi kiekon maalin yläkulmaan siniviivalta. Jukurit loi useita paikkoja myös maalin jälkeen.

Jukurit lisäsi johtoaan kokeneen Pekka Jormakan lavasta, kun ottelu oli juuri ylittänyt puolivälin. Jormakka karkasi läpiajoon Lucas Nordsäterin upeasta avauksesta omalta alueelta, ja viimeisteli tilanteen tyylikkäästi tarkalla rannelaukauksella.

Vaikka Jukurit karkasi kahden maalin johtoon, sai myös kotijoukkue toisessa erässä jo parempia paikkoja. Erän loppupuolella Lukko osui muun muassa kertaalleen ylärimaan ja pääsi yrittämään maalia myös ylivoimalla.

Otto Sompin taidonnäyte jäi laihaksi lohduksi

Ottelun päätöserään Lukko tuli mukaan täysin erilaisella sykkeellä. Jo neljän minuutin kohdalla isännät pääsivät lähelle maalintekoa ylivoimalla, kun Thomas Grégoire teki upean nousun puolustajan paikalta. 

Illan upein yksilösuoritus nähtiin ajassa 45:04, kun isäntien Otto Somppi toi joukkueensa maalin päähän puolittaisesta läpiajosta. Kiekko pomppasi Sompin haltuunotosta ilmaan, mutta hyökkääjä tästä vähät välitti ja iski kiekon ilmasta ohi Markus Ruusun

Lukko oli myös ottelun viimeiset kymmenen minuuttia hallitsevampi osapuoli, ja haki tasoitusta ilman maalivahtia viimeisen minuutin ajan. Jukurit kuitenkin taisteli ottelusta erittäin tärkeät kolme pistettä pudotuspelihaaveiden kannalta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo