Lukko katkaisi tappiokierteensä ja nappasi elintärkeät pisteet kotonaan

LIIGA / Raportti
Lukko katkaisi kotonaan neljän ottelun tappioputken.
Kuva © Jarno Hietanen
Ennen kierroksen alkua pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle pudonnut Lukko onnistui kotiyleisönsä edessä nappaamaan elintärkeät kolme pistettä kaataen HPK:n lukemin 4–2.

Kotijoukkue Lukko oli ennen illan ottelua vajonnut pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle neljän perättäisen tappion myötä. Viimeisen kuukauden aikana Lukko on ainoastaan kerran voittanut ottelun kolmen pisteen arvoisesti, joten joukkue kaipaa pisteitä, jos se mielii päästä mukaan kevään peleihin.

Hämeenlinnalaisjoukkue on sekin pelannut ailahtelevasti, mutta Raumalle joukkue saapui kahden ottelun voittoputkessa ollen ennen iltaa sijalla viisi. 

HPK veikin ensimmäisen erän nimiinsä kaukalossa, mutta maalisarakkeessa Lukko oli maalin etumatkalla lukemin 2–1. Kotijoukkueen maalit iskivät ensimmäisen Liiga-osumansa nakuttanut Henri Ikonen sekä Liigan ahkerampiin laukojiin kuuluva Scott Pooley.

HPK:n maalista vastasi Arttu Pelli erän puolivälissä ja maali toi vieraat hetkellisesti tasoihin. Lukko oli ajoittain purjeissa erän aikana HPK:n vyöryttäessä useamman kentällisen voimin, mutta tehokkuus takasi johtoaseman. Eetu Laurikainen torjui erässä kuusi kertaa, kun Artjom Zagidulin hikoili 13 torjunnan verran.

Salliva tuomarilinja

Tasaisen erän alun jälkeen Lukko otti kiekonhallinnan itselleen etenkin 3–1-maalin jälkeen ja erän viimeiset viisi minuuttia olivat täysin kotijoukkueen hallintaa. Puolustuspelistään tunnettu HPK kuitenkin hoiti tilanteet kunnialla.

Lukko onnistui kasvattamaan johtoaan Sebastian Revon ohjausmaalilla, kun Repo sai lapansa väliin Niclas Almarin viivalaukaukseen. Tilanne tarkistettiin videolta, mutta maila ei noussut yli sallitun rajan. 

Hyökkäysalueella päätykamppailut päättyivät usein puolustavan osapuolen voittoon, joten päätykiekoista ei pidempiä hyökkäyksiä syntynyt. Tuomarit sallivat kovan pelin, sillä kahden erän jälkeen ainoastaan Lukolle oli vihelletty yksi rangaistus, vaikka joukkoon mahtui myös muutama rajatapaus.

HPK:n kiri ei yrityksistä huolimatta tuonut toivottua tulosta

Kolmannen erän alkuhetket tarjosivat vauhdikasta kiekkoa pelin aaltoillessa tunnustellen päädystä päätyyn. HPK pyrki aggressiivisesti karvaamaan kiekkoa, mutta Lukko onnistui lyhyillä syötöillä pääsemään pois paineen alta. Siitä huolimatta Zagidulin oli maalillaan työllistetympi osapuoli.

Lähimpänä maalintekoa erän alkupuoliskolla oli vierasjoukkue, kun Artturi Toivolan yritys lipui vain hieman maalin ohitse ja Oliver Kiljusen sekä Tommi Tikan ylivoimahyökkäyksessä peliväline jäi Zagidulinin varusteisiin. 

Lukuisat Michael Jolyn sekä HPK:n hyökkäyskaluston yritykset tuottivat tuloksen, kun ajassa 56.43 Ossi Ikonen katkaisi 57 ottelun maalittoman putkensa ja toi HPK:n maalin päähän. Maalin jälkeiset minuutit HPK pyöritti peliä, mutta Lukko iski lopullisen ratkaisun tyhjään nuottaan.

Ottelu päättyi lopulta lukemin 4–2, joten raumalaisjoukkue taistelee vielä kynsin hampain pudotuspelipaikasta.

Tauon jälkeen kaukaloon palannut Vili Saarijärvi iski viimeisen maalin ja nousi 1+1-tehoillaan myös yksin puolustajien pistepörssin kärkeen. Lukon kapteeni Anrei Hakulinen palasi niin ikään kokoonpanoon ja saavutti syöttöpisteensä myötä uran 200. Liiga-pisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo