HPK saavutti jo yhdeksännen voittonsa peräjälkeen siipirikkoisen Lukon vieraana

LIIGA / Raportti
Eetu Laurikainen valittiin aiemmin tänään marraskuun pelaajaksi ja tänäänkin hän napsi voitokkaassa ottelussa 36 torjuntaa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti / https://www.instagram.com/fotokuutti
Rauman Lukko palasi liigakaukaloihin harventunein rivein. Ottelu tarjosi vauhtia, ja komeita maaleja ja lopulta voittolaukauskilpailuun saakka venyneen ottelun vei nimiinsä HPK lukemin 4–3.

Kotijoukkue Lukko palasi liigakaukaloihin 11 päivän jälkeen koronan kurittamana. Kokoonpanosta uupui peräti 12 pelaajaa, ja joukkue turvautui lainapelaajiin Kasper Simontaipaleeseen, Roope Laavaiseen sekä Samuel Saloseen. Lisäksi Kristián Pospíšil palasi kokoonpanoon noin kuukauden tauon jälkeen.

Ottelu aloitettiin tunteikkaasti hiljaisella hetkellä kunnioittamalla vuoden 1963 mestarijoukkueen menehtyneitä jäseniä Matti "Mölli" Keinosta ja Helkko Stenvallia. Kotijoukkue osoitti kunnioitusta pitkäaikaisille Lukon pelaajille pelaamalla ottelun surunauhat käsissään ja muistotekstit kypärissään.

Vaikka edellisestä ottelusta oli aikaa, lähti kotijoukkue vauhdikkaalla jalalla liikkeelle ja sai aikaan kiekonriistoja sekä vetoja juuri kuukauden pelaajaksi valitun Eetu Laurikaisen vartioimalle maalille. Avausmaali olikin sinikeltaisten käsialaa Linus Nymanin vedon yllättäessä Laurikaisen. Maali oli hyökkääjän kauden seitsemäs, kun viime kaudella maaleja syntyi ainoastaan kaksi.

Kotiläksynsä tehnyt Lukko tuplasi johtonsa Scott Pooleyn iskiessä kiekon häkkiin läpiajon päätteeksi. HPK:n Michael Joly syötti kiekon suoraan Pooleyn lapaan ja mies ei paikasta erehtynyt, vaan katkaisi seitsemän ottelun maalittoman putkensa.

Välittömästi maalin jälkeen HPK pääsi pelaamaan ensimmäisen kerran koko kauden aikana kahden miehen ylivoimaa, mutta alle kuuden prosentin ylivoima ei tälläkään kertaa toiminut. Lukko sai vastaavan ylivoimamahdollisuuden, mutta Liigan paras alivoimajoukkue puolusti tiiviisti ja selätti alivoiman.

HPK kahdella identtisellä maalilla tasoihin

Toisessa erässä kotijoukkueen matka vaihtoon oli pidempi ja hämeenlinnalaiset käyttivät tätä hyväkseen. Joukkue sai tuttuun tyyliin peliään käyntiin luomalla pitkiä hyökkäyksiä ja vaihtamalla jatkuvasti tuoreita jalkoja kentälle. Maalia ei kuitenkaan syntynyt, sillä aivan tuhannen taalan paikkoja ei tullut ja Lassi Lehtinen koppasi maalille saakka tulleet yritykset.

HPK puolusti pitkän pätkän Lukon vahvan painostusjakson alla. Hämeenlinnalaiset pääsivät pyörityksen jälkeen vastahyökkäykseen ja Miro Ruokonen kavensi Ossi Ikosen syötöstä tilanteen 2–1:een.

HPK pääsi erässä ketjumuutoksilla paremmin peliin ja paremmat paikat olivat vierailla. Toisen erän loppuun vieraille tarjottiin ylivoimaa sekä rangaistuslaukaus, joista ensimmäinen tuotti tulosta. Arttu Toivola iski kaivatun tasoituksen ja HPK:n kauden viidennen ylivoimamaalin. Vieraiden maalit olivat lähes identtisiä, kun kummassakin lyötiin irtokiekko mailaviidakon läpi verkkoon.

Maalit kumpaankin suuntaan ja ratkaisu voittolaukauskilpailusta

Kolmanteen erään lähdettäessä otteet olivat tasaiset ja kumpikin joukkue varoi tekemästä virheitä. HPK näytti pelaavan tilanteet loppuun saakka ja se näkyi HPK:n johtomaalin muodossa, kun Joly iski kiekon häkkiin Lukon puolustuksen merkkausvirheen päätteeksi.

Aiemmin kritisoitu Lukon ylivoima tuotti tällä kertaa tulosta. Julius Mattila tasoitti ottelun alle kuusi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä. Maali oli vasta kuudes HPK:n verkkoon ylivoimalla tehty maali. Lukolle tarjottiin vielä ylivoimaa erän loppuhetkillä Tikan ottaessa 2+10 laitataklauksesta.

Täydet kolme erää eivät ratkaisua tuottaneet, vaan peli oli lukemissa 3–3. Jatkoajalla Joel Janatuinen pääsi kunniakujaa pitkin maalille, mutta ei onnistunut tekemään maalia. Lisäksi Arttu Ilomäki pääsi kasvotusten Laurikaisen kanssa, mutta kiekko pomppi lavassa. Lopulta ratkaisu piti hakea voittolaukauskilpailusta ja voittomaalin HPK:lle iski Ryan Johnston.

HPK jatkaa näin ollen yhdeksän ottelun voittoputkeen ja samalla katkesi Lukon kahdeksan ottelun voittoputki hämeenlinnalaisseuraa vastaan. Joukkueet jatkavat välien selvittelyä heti huomenna Hämeenlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo