Jonne Tammela jälleen hattuilemassa HIFK:ta vastaan − Lukko palasi sarjakärkeen

LIIGA / Raportti
Lassi Lehtinen pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä.
Kuva © Topi Lainio
Jonne Tammelan hattutemppu ja Lassi Lehtisen nollapeli takasivat Lukon vahvaan kotisarjaan jatkoa raumalaisten vuoden mahdollisesti viimeisessä kotiottelussa.

Lukon vahvimmat hetket osuivat kolmannen erän alkuun, jossa joukkue iski nopeaan tahtiin kaksi maalia. Nämä antoivat turvallisen tuntuisen kolmen maalin johdon, eikä HIFK päässyt kunnolla yrittämään loppukiriä.

− Joukkue pelasi vahvasti toisilleen, ja siitä olen ylpeä, Lukon päävalmentaja Pekka Virta totesi C Moren haastattelussa.

Lassi Lehtiselle nollapeli oli kauden ensimmäinen. Lukko-maalivahti pysäytti ottelussa 33 kiekkoa. Hänen ohellaan suureen rooliin nousi Jonne Tammela, joka viimeisteli hattutemppunsa tyhjään maaliin 15 sekuntia ennen pelin päätöstä. Tammelalle hattutemppu oli uran toinen. Viime joulukuussa hän onnistui tekemään kolme maalia niin ikään HIFK:ta vastaan, silloin pelipaikkana oli tosin Helsingin jäähalli.

Vauhdikas ja maaliton avauserä

Lukko sai otteluun vahvan alun ja Mikko Kousa sai rangaistuksen jo ensimmäisen minuutin täyttyessä. Ylivoima pyöri hyvin, mutta laukaukset kohti maalia jäivät vähiin HIFK-puolustuksen blokattua hyvin vetoja.

HIFK sai hieman otetta tapettuaan alivoiman, ja Lassi Lehtinen venyttikin hienosti Anton Lundellin laukauksen eteen. Lukko oli seuraavien minuuttien aikana muutamaan kertaan lähellä maalintekoa. Erä pysyi vauhdikkaana loppuun asti, mutta päättyi kuitenkin maalittomana.

Toiseen erään HIFK sai vahvan alun, ja tällä kertaa Lukko joutui rikkomaan. Vahvaa alivoimaa läpi kauden jatkoi samaan tapaan, ja Jonne Tammela karkasi maalintekoon. Osuma oli jo kauden viides alivoimamaali raumalaisille.

Erän puolivälissä HIFK:n saatua rangaistuksen Lundell lähetti Joona Luodon läpiajoon, mutta vierasjoukkue ei onnistunut alivoimamaalin tekemisessä.

HIFK sai toisen ylivoiman erän lopulla. Tällä kertaa kumpikaan ei tehnyt maalia, ja dramaattisimmaksi hetkeksi jäi Julius Mattilan blokkaus Joonas Lyytisen laukaukseen. Mattila poistui jalkansa loukanneena pukukoppiin, josta hyökkääjä palasi kehiin kolmannen erän alkaessa. Minuutti ennen erän loppua Aleksi Saarela karkasi läpiajoon, ja Tuohimaa venytti yrityksen eteen.

Kolmannen erän alussa Lukko ratkaisi kahdella pikamaalilla. Hienon syöttökuvion jälkeen Roni Sevänen lisäsi johtoa kahteen maaliin. Vähän myöhemmin Tobias Winberg antoi pahan harhasyötön, ja Tammela pääsi iskemään ottelun toisen osumansa.

Ottelun loppuhetkillä Lukon aitiossa oltiin hyvin hereillä, ja Tammela pääsi moneen otteeseen yrittämään hattutemppua. Lopulta sellainen sinetöityi ajassa 59.45 HIFK:n pelatessa ilman maalivahtia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo