HIFK kairasi voiton Raumalta ensimmäistä kertaa kevään 2019 jälkeen

LIIGA / Raportti
Otto Paajanen oli voiton takuumies iskettyään kaksi maalia Lukon verkkoon.
Joukkueiden kauden toinen kohtaaminen tarjosi liigaurien avausmaaleja, fyysisyyttä ja tuttujen pelaajien kohtaamisia. Ottelu oli joukkueiden edellisten kohtaamisten tapaan tasainen ja lopulta HIFK vei voiton jatkoajalla lukemin 4–3.

Viime kauden mestari ja Lukossa peräti kuusi kautta ennen Helsinkiin siirtymistään pelannut Eetu Koivistoinen palasi ensi kertaa Äijänsuolle vierasjoukkueen paidassa.

Koivistoinen sai vierelleen uuden laitahyökkääjän, kun vasta 17-vuotias Aleksanteri Kaskimäki sai näytönpaikan ykkösketjussa Jere Innalan saatua viiden ottelun pelikiellon. Kotijoukkue lähti illan otteluun vajaalla kokoonpanolla, sillä koronakurimuksen lisäksi edellisessä ottelussa mukana olleen Kristián Pospíšilin nimeä ei kokoonpanosta löytynyt. 

HIFK sai hyvän alun otteluun Juha Jääskän iskiessä kauden yhdeksännen maalinsa reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Ennen maalia Lukolla oli omat paikkansa ja paine hyökkäysalueella, mutta HIFK pääsi nopeaan vastahyökkäykseen ja vain hetkeä myöhemmin kiekko löytyi Artyom Zagidulinin selän takaa.

Vaikka HIFK puolusti tiiviisti eikä kotijoukkue meinannut päästä keskialuetta pidemmälle, onnistui Sebastian Repo kuitenkin iskemään tasoitusmaalin. Repo riisti kiekon puolustusalueella, luisteli kentän poikki ja harhautteli kiekon ohi HIFK:n Niilo Halosen. Loukkaantumisesta kärsineelle Revolle maali oli ensimmäinen kauden kymmenennessä ottelussa.

Lukko vei kiekonhallintatilastot ja myös laukoi ahkerammin. Laadukkaille tekopaikoille kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt, vaan vedot lähtivät kaukaa ja lentelivät maalin ohi. Kiekko poltteli lavassa kummallakin joukkueella eikä pidempiä pyöritysjaksoja nähty. 

Debyyttiottelu ja avausmaali

HIFK:n A-nuorissa eniten pisteitä tällä kaudella iskenyt Kaskimäki pääsi juhlimaan liigauransa avausmaalia debyyttiottelussaan. Sam Jardine heitti kiekkoa viivalta maalille ja kiekko lensi maaliin debytantin ohjauksen kautta.

Ottelun kuluessa fyysisyys lisääntyi ja pientä sanaharkkaa nähtiin etenkin Matthew Abtin ja Miro Karjalaisen sekä Otto Karvisen välillä. Erästä ei vauhtia puuttunut, kun ensin Linus Nyman pääsi alivoimalla kokeilemaan läpiajosta maalintekoa ja myöhemmin Scott Pooley iski kiekon tolppaan. 

Kotijoukkueen ahkera laukominen palkittiin, kun viitisen minuuttia ennen toisen erän loppua Samuel Salosen lähettämä kiekko kimposi pelaajien varusteista maaliin ja ottelu oli jälleen tasan. Lukon kannalta huonoja uutisia toi kuitenkin Revon poistuminen pukukopin suojiin.

Kolme erää ei ratkaisua tuottanut

Kolmannen erän alussa oli Lukon vuoro iskeä nopea maali. HIFK:n maalipaikan jälkeen Lukon Jeremi Tammela ja Nyman pääsivät kahdestaan läpi ja 19-vuotias Tammela iski liigauransa avausmaalin toisessa pelaamassaan ottelussa. 

Kauaa ei Lukko ehtinyt porskuttaa johdossa, kun HIFK:n Otto Paajanen tasoitti ylivoimalla lukemiksi 3–3. Viimeisen kuuden ottelun otannalla helsinkiläisseuran ylivoima on toiminut peräti 56 prosentin varmuudella.

Ottelua oli jäljellä ainoastaan 26 sekuntia, kun HIFK sai illan kolmannen ylivoiman. Hyvästä paikasta huolimatta Lukko kesti ja ottelu venyi jatkoajalle. HIFK voitti lopulta ottelun lukemin 4–3, kun Paajanen iski illan toisen maalinsa juuri, kun Lukko oli pääsemässä täysilukuiseksi.

Lukko kärsi näin ollen viikon jokaisessa kolmessa ottelussa tappion varsinaisen peliajan jälkeen ja HIFK puolestaan voitti ensimmäisen kerran Raumalla sitten maaliskuun 2019.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo