HIFK jatkoi voittojen tiellä Raumalla – Lukko kovan haasteen edessä

LIIGA / Raportti
Otto Paajanen tasoitti ottelun 1–1:een avauserässä.
Kuva © Jenna Westerlund

Lukon ja HIFK:n välisen puolivälieräsarjan kolmas kohtaaminen pelattiin keskiviikkona Raumalla. Kotijoukkueella oli ottelussa lähes pakkovoiton paikka, sillä se oli hävinnyt sarjan kaksi aiempaa kohtaamista.

Kovasta yrityksestä huolimatta Lukko joutui pettymään kotonaan HIFK:n jatkettua voittojen tiellä maalein 5–3. Ottelun käännekohdaksi muodostui vieraiden kolme salamamaalia avauserässä. Roope Taponen oli jälleen hyvässä torjuntavireessä ottaen tärkeitä torjuntoja läpi ottelun.

Vierasvoiton myötä ottelusarja on katkolla HIFK:lle perjantaina joukkueiden kohdatessa Helsingissä.

Salamamaalit laittoivat Lukon ahdinkoon

Ottelun avauserä oli vauhdikas joukkueiden kääntäessä peliä nopeasti puolustuksesta hyökkäykseen. Puolivälieräsarjassa tappiolla oleva Lukko sai helpottavan avausmaalin Antti Saarelan ohjattua Matthew Abtin viivalaukauksen verkon perukoille.

Vieraat eivät takaiskusta lannistuneet, vaan nousivat kolmella nopealla maalilla ottelussa johtoon.

Ensin HIFK:lta osui Otto Paajanen. Seuraavaksi maalinteosta pääsi nauttimaan ylivoimalla Paajasen maaliin ratkaisevan syötön antanut Sebastian Dyk. Kun vielä Kristian Vesalaisen rannelaukaus painui takayläkulmaan, sai Artjom Zagidulin tehdä tilaa Samuel Jukurille Lukko-maalilla.

Yhtäkkiä kahden maalin takaa-ajoasemaan jäänyt kotijoukkue ei onnistunut kaventamaan tilannetta hyvistä yrityksistä huolimatta. Näin ollen erätauolle siirryttiin HIFK:n 3–1-johdossa.

HIFK oli tyly vieras

Kamppailun toisessa erässä peli muuttui asteen fyysisemmäksi. Kovia taklauksia nähtiin puolin ja toisin. Lisäksi pelaajat nahistelivat keskenään useampaan otteeseen vihellysten jälkeen.

Ottelu jatkui vauhdikkaana, mutta maaleja toinen erä ei tarjonnut, vaikka molemmat joukkueet loivat useamman kelpo tekopaikan.

Vimmatusti kavennusmaalia jahdanneen Lukon yritykset pysähtyivät toistuvasti vahvasti pelanneeseen Taposeen.

Kolmannessa erässä isäntien epätoivo syveni entisestään Iiro Pakarisen iskettyä vieraiden neljännen osuman ylivoimalla.

Jere Karjalaisen läpiajosta viimeistelemä alivoimamaali toi kotijoukkueelle hetkellistä lohtua. Pakarisen napautettua illan toisellaan HIFK:n takaisin kolmen maalin etumatkalle löysi kotijoukkue itsensä jälleen tukalasta tilanteesta.

Karjalainen onnistui vielä kertaalleen kaventamaan eron kahteen maaliin, kun hän neppasi kiekon sisään maalin kulmalta Lukon pelatessa ilman maalivahtia. Tätä lähemmäs kotijoukkue ei onnistunut nousemaan, joten ottelun loppulukemat kirjattiin vierailijoille 5–3.

Kaikki kolme puolivälieräottelua voittanneella HIFK on seuraavassa kamppailussa mahdollisuus varmistaa paikkansa välierissä.

Joukkueiden välinen neljäs kohtaaminen pelataan perjantaina Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo