Tappara nappasi tylyn vierasvoiton Kouvolasta – Joona Luoto oli ottelun tähti hattutempullaan

LIIGA / Raportti
Tappara pääsi tuulettamaan viidesti maaliaan Kouvolan tiistai-illassa.
Tappara nappasi kolmannen kiinnityksensä finaalipaikkaan, kun se voitti KooKoon vieraissa tylyin lukemin 5–1. Näin ottelusarja on seuraavassa ottelussa ensimmäistä kertaa katkolla tamperelaisille kotihallissa.

KooKoon maalille illan ottelussa luisteli jälleen Nick Malík yhden ottelun tauon jälkeen. Kouvolalaiset lähtivät kamppailuun kahden peräkkäisen tappion rasittamana. Tappara maalilla jatkoi alkuvaikeuksien jälkeen itsensä koonnut Christian Heljanko.

Ottelun alku oli Tapparalta varsin rikkonainen, kun se joutui kahdesti selvittämään rangaistuksensa. Heti ottelun kärkeen Mikael Seppälä joutui kahden minuutin istunnolle, kun pelikellossa oli aikaa kulunut ainoastaan 31 sekuntia.

Jälkimmäisen rangaistuksen lähti kärsimään puolestaan Tyler Morley, joka otti hieman huolimattoman rangaistuksen ajassa 8.12. Molemmat erikoistilanteet Tappara onnistui kuitenkin kestämään, vaikka KooKoolle ja varsinkin Joose Antosella aukesi muutama herkullinen maalipaikka.

Erän edetessä vierasjoukkue sai pelistään selkeästi paremmin kiinni. Pelinhallinta tasoittui huomattavasti. Toisaalta erän vaarallisimmat maalipaikat tulivat KooKoolle, vaikka aivan ykkössektorin paikkoja ei ollut avauserässä juuri kummallakaan joukkueella.

Aivan erän lopussa myös Tappara pääsi kertaalleen kokeilemaan ylivoimalla maalintekoa, kun oli Eero Teräväisen vuoro lähteä istumaan jäähyaitioon rangaistustaan. Ensimmäisessä erässä ei kiekkoa saatu iskettyä kummankaan maalivahdin selän taakse. 

Toisessa erässä päästiin jo maalien makuun

Toisen erän alkuun Brady Austin aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä aina Tampereella asti, kun kanadalaispuolustaja menetti vaarallisesti kiekon oman maalin edessä. Kimi Koivistolla oli erinomainen paikka tehdä ottelun avausmaali, mutta varmasti ottelussa pelannut Heljanko ei ollut tällä kertaa yllätettävissä.

Ensimmäinen maali nähtiin, kun ottelua oli ehditty pelaamaan 29.41. Joona Luoto ampaisi läpiajoon, jonka päätteeksi hyökkääjä sai pelattua irtokiekon Teräväisen kautta aina maaliin asti. KooKoolle lisää huolia aiheutti, kun Teräväinen loukkasi samassa tilanteessa jalkaansa, eikä pystynyt jatkamaan pelaamista enää tässä ottelussa.

Kauan ei Tapparan johtoa kestänyt, kun KooKoo kuittasi ottelun 1–1:een. Nelosketjun hyökkääjä Toni Suuronen iski ottelun tasoihin pudotuspelien kolmannella osumallaan. Kiekko otti kimmoketta Tapparan hyökkääjän Patrik Virran mailasta ennen kuin painui ohi Heljangon. Hetkeä aiemmin KooKoo oli jo lähellä ottelun tasoitusta, mutta sen Tappara sai vielä pelastettua viime hetkillä aivan maaliviivan tuntumasta.

Erässä vihellettiin ainoastaan yksi rangaistus, kun kotijoukkueen puolustajista Alexander Bonsaksen passitettiin jäähyaitioon vastustajan mailasta kiinnipitämisestä aivan erän lopussa. Tappara käytti toisen mahdollisuutensa ylivoimalla, kun Veli-Matti Savinainen viimeisteli Tapparan ottelussa 2–1 johtoon, kun erää oli enää jäljellä ainoastaan 31 sekuntia.

Tappara karkaa päätöserässä KooKoolta

Kolmannessa erässä Tappara ratkaisi ottelun lopullisesti itselleen. Ensiksi Bonsaksenin kiekon menetyksestä rankaisi ottelun toisella osumallaan Luoto. Petteri Puhakka sai osumaan illan toisen syöttöpisteensä.

Neljännen kerran kiekon KooKoon verkkoon iski läpiajosta ajassa 48.42 pudotuspelien ensimmäisellä osumallaan Jukka Peltola, joka viimeisteli tylysti kiekon yläkulmaan ohi Malíkin.

Illan hahmo Tapparan puolelta oli ehdottomasti Luoto, joka viimeisteli tyhjään maaliin hattutempullaan loppunumeroiksi 5–1. Vieraat ottivat näin kolmannen kiinnityksensä loppuottelupaikkaan, ja joukkueella on torstaina kotihallissaan ensimmäinen mahdollisuus katkaista tämä ottelusarja itselleen.

– Me ei nyt saada parasta irti tuohon ottelun alkuun. Kaveri tulee todella kovaa päälle. Vähän ehkä nukutaan ja tehdään peliä itselle välillä todella vaikeaksi. Kyllä meidän pitää siihen oikeasti jotain löytää. Hyvä, että pystytään vähän myös heikommalla esityksellä voittamaan. Se on kuitenkin hyvän joukkueen merkki. Se ei vaan aina näissä kevään peleissä välttämättä riitä, Luoto totesi C Moren haastattelussa ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo